Harrastus loppuu - kaikki myyntiin!

 

Akvaarioharrastusta on takana nyt parikymmentä vuotta, niistä suolavettä kymmenen. Nykyinen allas on ollut käynnissä loppuvuodesta 2012 eli reilut kahdeksan vuotta. 

Aikansa kutakin, tämä harrastus on nyt päättymässä. Kaikki on kaupan: Tekniikka, Kalat ja muut liikkuvat sekä Korallit -sivuilla on listaa ja tietoja altaan sisällöstä tekniikasta. Kaikki on toimivaa ja elävää, mutta ei käytetty tietenkään koskaan ole uuden veroista.

Kyselyjä voi laittaa vaikka sähköpostilla merjankotiposti(at)gmail.com tai Facebookin Suomen merivesiakvaariot -ryhmässä ja mesessä. Hinnat ovat neuvoteltavissa, en ole niitä erikseen joka kilkkeeltä edes miettinyt. 

Ensi sijassa kamat voi hakea Turusta. Jotain voin kyllä postittaakin, mutta mihinkään isompaan lähetysrumbaan en aio ryhtyä.

Vähän isompi vedenvaihto

Altaassa on asiat tällä hetkellä melko mukavalla mallilla. Kalat ovat terveinä eikä leviä juurikaan ole  (kop kop). Tilanne saattaa toki olla alkua uudelle ekokatastrofille, mutta iloitsen siihen asti!

Tiedän, että hiukan nitraattia altaassa ei ole pahasta; toisten mukaan se on jopa tarpeellista. Olematon nitraatti yhdessä hiukankaan kohonneen fosfaatin kanssa on loistava kasvualusta mm. cyanolle.

Itse olen aina ajatellut, että vähemmän on parempi, ja sen takia olen hiukan huolissani seurannut hiljalleen nousevia nitraattilukemia. Viime aikoina nitraattia on ollut noin 40 - 50 mg/litra.

Lysmata amboinensis on aina valmiina kuvaan!

Vaihdan vettä säännöllisesti viikon tai kahden välein noin 10 prosenttia kerrallaan. Niin pienellä määrällä ei juuri ole vaikutusta nitraattiarvoihin.

Lopetin äsken kolmen viikon "UV-kuurin",  ja ajattelin, että vähän isompi vedenvaihto olisi sen jälkeen paikallaan. Samalla laskisi nitraattikin. Päätin vaihtaa vedestä noin puolet, eli 300 litraa.

Vesitynnyri melkein tammea.

Noin iso vedenvaihto on jo jonkinlainen operaatio. Minulla oli käytössäni uusi 240 litran vesitynnyri ja lisäksi tavallinen vedenvaihtosaavi 60 litraa. Tynnyri on tarkoitettu puutarhan  kasteluvedelle, mutta vielä käyttämätön ja siksi oikein sopiva tähän tarkoitukseen. Materiaali on elintarvikemuovia.

Tein RO-veden saunan pesuhuoneessa; aikaa veden valumiseen meni kaksi vuorokautta. Suola sekosi siinä samalla pienen nostopumpun voimin. Koska vesi oli todella kylmää, piti sitä lämmittää kuumentamalla parikymmentä litraa kattilassa. Lämppärikin minulla oli, mutta se ei oikein jaksanut lämmittää noin isoa vesimäärää.  

Vanhan veden lappoaminen pois altaasta oli sekin oma lukunsa. Matkaa altaasta wc:n puolelle on muutama metri ja sen takia vesi valuu aika hitaasti. Loppupuolella pumppasin vettä myös saaviin, mikä hiukan nopeutti asiaa. Reilut puoli tuntia siihen kuitenkin meni. Altaaseen jäi vettä parikymmentä senttiä, mikä riitti kaloille ja muille otuksille oikein hyvin. 

Pumppujen ja lappojen kanssa touhuaminen on suht kevyttä hommaa. Todellinen työn sankari oli Perheenpää, joka kantoi sen 300 litraa pesuhuoneesta altaaseen. Aika monta reissua siitä tuli. 

Ja se nitraattiarvo: se luonnollisesti putosi puoleen eli noin 20 mg/litraan. Ei se vieläkään ole kovin vähän. Laitoin biopelletit kiertoon, mikä toivoakseni myös auttaa asiaa.  

Koska aikoinaan erilaisten levien poistopuuhissa altaasta poistui jonkun verran myös hiekkaa, ei uuden elävän hiekan lisääminen ehkä olisi pöllömpi idea sekään. Ja ehkä vähän uutta elävää kiveä ala-altaaseen?

Välskärinvaihtoviikot

Altaan uusin asukas on pastellivälskäri (Acanthurus japonicus). Sellaista tarjottiin minulle jo loppuvuodesta, mutta en silloin uskaltanut ottaa, kun kala oli vasta tullut maahan ja selviäminen epävarmaa. Mutta kiinnostuin lajista, ja pari viikkoa sitten Reeftonilla rauhassa kotiutettu yksilö siirtyi omaan altaaseen.

A. japonicus kasvaa parikymmensenttiseksi, ja altaan minimikooksi suositellaan lähteestä riippuen noin 450 litraa. Pidän oman altaani mieluusti väljästi asutettuna enkä tahdo liian suuriksi kasvavia kaloja. Pastellivälskärille 540 litraa on siinä ja siinä, mutta toivoakseni allas muutoin tarjoaa sille hyvät olosuhteet. Usein kai kalat myös jäävät akvaarioissa pienemmiksi kuin mitä luonnossa kasvaisivat.  Ainakaan keltavälskäri ei kuuden vuoden aikana juuri ole kasvanut.  

A. japonicus levittelee komeita eviään, keltavälskärin laita on vähän huonommin.

Loppusyksystä hankitut uudet kalat ovat voineet hyvin ja allas tuntuu muutenkin olevan tasapainossa. Vain keltavälskäri on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Vaikka se selvisi viime kevään tautiepidemiasta, värin haalistuminen ja selkäevän syöpyminen vain jatkuivat. Sen nahka on näyttänyt paikoin muhkuraiselta, ikään kuin loisien kiusaamalta. Lopulta selkäevästä ei ollut jäljellä enää juuri mitään. Aloin miettiä, että ehkä olisi parempi poistaa keltavälskäri muonavahvuudesta.

Haavin kanssa sitä ei ollut toivoakaan saada kiinni, joten hankin läpinäkyvän kala-ansan.  Ansa toimi toivotulla tavalla, ja keltavälskäri ui sisään varsin nopeasti sinne asetetun leväherkun perässä.

Ennen japonicuksen tuloa olin laittanut UV-suodatuksen käyntiin, jotta vedessä olevien haitallisten mikrobien määrä vähenisi. Pidän sitä nyt käynnissä vielä pari viikkoa, ja sen jälkeen palaan normaaliin. Ehkä laitan perään vielä lyhyen Voogle-kuurin kaloja vahvistamaan. 

Sinnikkään vihreän limalevän takia käyttöönottamani Zeovit-systeemin olen myös lopettanut. Levän syyksihän selvisi nurinperin säädetyt valot, eikä korjausliikkeen jälkeen levää ole enää näkynyt. 

Tarkoitus on jossakin vaiheessa laittaa perinteiset bio-pelletit uudelleen kiertoon. Nitraatti pysyttelee jatkuvasti varsin korkeissa lukemissa (n. 35 mg/l.) ja mieluusti yrittäisin saada sitä vähän alemmas.  

Uusia otuksia

Viime keväänä olin hyvää vauhtia menossa kohti kalatonta allasta. Ihan maaliin en päässyt. Tautiepidemian jäljiltä säilyi kolme kalaa: keltavälskäri ja kaksi kultapyrstökoralliahventa (Chrysiptera parasema).

Naamioherttuakala koreilee sinisenä ja keltaisena.

Sen jälkeen on altaassa ollut kovin hiljaista, sillä en ole pitänyt kiirettä uusien asukkaiden hankkimisessa. Olen halunnut tehdä mahdollisimman vähän mitään muutoksia, kun allas nyt vihdoin näyttäisi olevan jonkunlaisessa tasapainosssa.

Vasta marraskuussa tulivat ensimmäiset uudet elävät. Olin kovin tykästynyt kultapyrstökoralliahveniin ja otin niitä lisää. Nyt niitä on taas pieni parvi, eli seitsemän tai kahdeksan kalaa. Yhtä kiusattiin heti alussa aika paljon, niin etten ole ihan varma lukumäärästä. Niiden laskeminen on lähes mahdotonta.

Samaan aikaan tuli yksi Lysmata amboinensis ja uusi merimakkara Holothuria edulis. Minulla on ollut hiukan vastoinkäymisiä merimakkaroiden kanssa. Ensimmäisen kotiutin tyhmyyttäni liian nopeasti ja se kuoli muutamassa päivässä. Toisen kanssa tein kaiken pitkän kaavan mukaan, mutta jostain syystä sekin heitti veivin nurkkaan parin kolmen viikon jälkeen. Tämä viimeisin näyttäisi nyt asettuneen ja voivan hyvin.

Eilen haettiin vielä kaksi rapua Lysmata debellius ja wurdemanni, puhdistajakala Labroides dimiatus sekä naamioherttuakala Centropyge bicolor. Bicolor oli ensimmäisen altaani ensimmäinen kala. Se voi hyvin, mutta hyppäsi sitten jossakin vaiheessa lattialle. Se oli minusta hieno ja mukava kala, joten nyt tahdoin uuden sellaisen. Bicolorista tiedetään, että se joskus saataa nyppiä koralleja. Edellinen ei sitä tehnyt ja toivottavasti ei tämä uusikaan.

Kotiutuminen sujui hyvin eikä keltavälskärikään juuri piitannut herttuakalasta. Sammutin altaasta valot, mikä ehkä rauhoitti kotiutustilannetta. Yöllisten kahnausten varalta vedin altaan päätyjen suojaksi tuorekelmua, ettei kala mahdollisesti pelästyessään päätyisi heti lattialle.

Minulle tarjottiin pari viikkoa sitten pastellivälskäriä (Acanthurus japonicus), mutta en uskaltanut sitä silloin ottaa. Kala oli juuri tullut maahan enkä arvannut laittaa sellaista suoraan altaaseeni. Kunnollista karanteeniakvaariota minulla ei ole, ei ainakaan noin isolle kalalle sopivaa. En halunnut ottaa riskiä tulokkaan mahdollisesta sairastumisesta, mikä pahimmassa tapauksessa olisi taas saanut koko altaan sekaisin

Mutta komea kala se on, ehkä hankin sellaisen myöhemmin.

Riutta 5 vee!

Onneksi on Facebook! Tänään se ystävällisesti muistutti minua siitä, että tasan viisi vuotta sitten oli päivä, jolloin nykyinen riutta-akvaario käynnistettiin. Se oli rankka päivä. Elävien evakuointi siirtoastioihin, vanhan altaan tyhjentäminen ja uuden kokoaminen ja lopulta täyttäminen vei koko päivän. Tällaiset tunnelmat kirjoitin blogiin silloin. 

Allas käynnistyy vuonna 2012.

Tällä hetkellä allas on jokseenkin tasapainossa ja harrastaminen tuntuu mukavalta. Mutta aina ei ole ollut näin. Kuluneet viisi vuotta ovat olleet pääosin tuskien taivalta. Sitä kuvittelee, että allas alkaa olla tasapainossa ja kehittymässä kohti unelmien riuttaa. Sitten seuraavassa hetkessä naamalle plätkähtää cyanoinvaasio kuin märkä rätti. Jos ei se ole cyanoa, se on pilkkutauti. Tai vihreä levä. On myös mahdollista, että ne tulevat kaikki yhtä aikaa.

Altaan perustamisen jälkeen ensimmäinen takaisku oli pilkkutauti. Puolisen vuotta perustamisesta hankittu uusi keltasilmävälskäri stressaantui ja tartutti myös keijukalan. Molemmat kuolivat. Melkoista tyhmyyttä minulta, kun laitoin suoraan pääaltaaseen kalan, joka oli vasta muutama päivä sitten saapunut liikkeeseen.

Seuraavaksi cyano alkoi nostaa päätään. Lopulta sitä oli koko pohjan mitalta ja kaikkien kivien pinnoilla. Joitakin herkimpiä koralleja, kuten ihana punainen Gorgonia, menehtyi sen alle. Eikä se cyano loppunut. Aloitin ballingin, lisäsin ruokintaa, vähensin ruokintaa. Vaihdoin vettä tiheästi ja sitten vain vähän. Millään ei ollut mitään vaikutusta. Koralleja tuli ja koralleja meni, pääosin ne ovat kuitenkin koko ajan pärjänneet aika mukavasti ja jotkut kasvavat ihan rehottamallakin.

Korallit voivat pääosin hyvin.

Kaloja cyano ei haitannut, ja ne olivatkin ilonaiheena näinä mustina (tai pitäisikö sanoa punaisina?) aikoina. Sain altaaseen unelmakalani eli neljä kappaletta mustavalkoisia perhoskaloja. Muutamassa kuukaudessa ne kiusasivat toisensa hengiltä ja jäljelle jäi vain yksi. Se elelikin sitten ihan sopuisasti muiden kalojen kanssa, kunnes tänä keväänä hyppäsi altaasta ja teki itsestään kapakalan.

Kohta perään alkoivat tippua muut kalat yksi toisensa jälkeen. Uskoakseni altaassa riehui jokin loistartunta, joka lopulta vei kaikki kalat kolmea lukuun ottamatta. Vasta muutama viikko sitten olen saanut hiukan uusia asukkaita, ja allas alkaa taas näyttää eloisalta.

Allas viisi vuotta perustamisen jälkeen.

Cyano piti pintansa yli kaksi vuotta. Sitten kesällä 2016 se alkoi itsekseen hävitä - vain vaihtuakseen uuteen vihreään niljakkeeseen. Tämä vihreä oli, jos mahdollista, vielä cyanoakin ikävämpää. Sitä ei saanut mitenkään poistettua ja sitä tuli aina vain lisää. Yritin kaikki temput, mutta mikään ei tehonnut siihen. 

Olin säätänyt valaistusta viimeksi cyanon häviämisen aikoihin, ja nyt alkukesästä päätin kokeilla vielä valaistusajan lyhentämistä. Kävi ilmi, että valoja säätäessään on syytä olla tarkkana niiden kanavien kanssa. Ettei mene valkoiset ja värikkäät sekaisin... 

Viimeiset viisi vuotta on kulunut hammasta purren, parempaan tulevaisuuten uskoen. Nyt se taitaa olla totta.

PS. Vedetään takaisin. Kanssaharrastaja jo ystävällisesti muistutti, että eihän tämä tasapaino ole kuin välitila kahden katastrofin välissä :-).

Mikä hävitti vihreän levän?

Altaassa tapahtuu nyt jotain hyvin kummallista: lähes vuoden pohjaa peittänyt vihreä levä on lähestulkoon hävinnyt. Pari viikkoa sitten levä alkoi hiipua silmissä ja muutamassa päivässä se oli hävinnyt muualta paitsi varjoisista paikoista. Nyt sitä ei enää ole oikeastaan missään.

Yhtä ja toista olen matkan varrella kokeillut, mutta mikään ei ole toiminut. Olen ruokkinut reippaammin nitraattitasoa nostaakseni, olen ruokkinut niukemmin ravinteiden vähentämiseksi. Olen tehnyt suuria vedenvaihtoja kerralla, olen vaihtanut pieniä määriä tasaiseen tahtiin. Olen yrittänyt sulkea mielestäni koko altaan, olen miettinyt sitä herkeämättä keksiäkseni ratkaisun. Ei mitään tehoa millään. 

Viherä levä on nyt pysytellyt poissa pari viikkoa.

Helmikuun lopussa viime vuonna hankin uuuden valaistuksen: kaksi kappaletta Giesemann Pulzar HO 78 w lediä. Tosi hienot valaisimet, joissa on erikseen säädettävät kanavat sinisille, valkoisille ja värikkäille lampuille. Akvaario näyttää oikein kauniilta niiden valossa. Toiveikkaana odotin, josko valaistusolosuhteiden muutos toisi helpotusta leväänkin. Mutta ei se tuonut.

Valaistusta säädetään sovelluksella, jonka kanssa on helppo saada päivän kulku ja valaistus juuri sellaiseksi kuin haluaa. Mutta tarkkana pitää olla. Softa on tehty toiselle valaisimelle, ja kanavien nimet ovat sen takia väärinpäin, eli valkoinen on sininen, sininen on valkoinen jne.

Muistilappu, jotta kaikki menisi oikein...

Jotta en sotkisi kanavia keskenään, olen tehnyt muistilapun, josta aina tarkistan, että kaikki menee oikein. Koska etenkin punainen valo käsittääkseni helposti lisää levän kasvua, olin säätänyt värikkäiden ledien tehon hyvin pienelle.

Mutta muistilapusta huolimatta olin jossakin vaiheessa onnistunut sekoittamaan kanavat ja värit.  Huomasin asian tammikuussa, kun päätin vielä kerran säätää valoja. Värikkäät olivat isolla ja valkoiset hyvin pienellä teholla.

Voitte arvata, että silloin ketutti kuin sitä kuuluisaa oravaa pakkasella. Toisaalta aloin toivoa, josko juuri siinä olisikin ollut syy vihreän levän rehottamiseen.Näin haluan nyt uskoa, vaikka aikaa valojen korjaamisesta levän häviämiseen kuluikin melkein neljä kuukautta.

Mutta niihän sitä sanotaan, että huonot asiat tapahtuvat nopeasti ja kaikki hyvä hitaasti.
 
Tautiepidemia vei altaasta melkein kaikki kalat, minkä takia UV-suodatin on käytössä vielä tälläkin hetkellä. Heinäkuussa joskus voin ehkä alkaa miettiä uutta kalastoa. Silloin tulee myös Zeovit-mentelmän käyttöönotto uudelleen harkintaan.

Kohti kalatonta allasta :-(

Nyt alkaa näyttää siltä, että kohta mulla on LRWCO –allas. Nimittäin yksi toisensa perään kaloista heittää lusikan nurkkaan. Tällä viikolla on mennyt molemmat vuokkokalat ja yksi tai kaksi Chrysiptera parasemaa. Nyt myös puhdistajakala näyttää siltä, että on kohta entinen. Saattaa käydä niin, että keltavälskäri on kohta altaan ainoa kala.

Keltavälskäri näyttäisi nyt olevan kunnossa, paitsi että tosi ahkerasti puhdistajakala sitä kävi nyppimässä (silloin se itse vielä näytti terveeltä). Arvelen, että jotain loisia kaloissa on. Ihoon tulee samentumaa ja läikkiä ja sitten kuolevat.

Keltavälskärihän oli huonolla hapella jo helmikuussa, loisia epäilin silloinkin. Laitoin silloin UV-suodattimen päälle neljäksi viikoksi ja kala parani. Ehkä olisi kannattanut pitää sitä pidempään, en tiedä.

Viikko sitten käynnistin Zeovit-systeemin, lähinnä pohjaa peittävän sinnikkään levän takia.

Silloin vielä ei kaloissa näkynyt mitään outoa. Enkä ollenkaan tarkoita, että Zeovit tässä olisi syypää. Olen vain aivan epätietoinen siitä, mitä nyt kannattaisi tehdä. Jatkaa Zeovitin käyttöä vai lopettaa se ja käynnistää uudelleen UV-suodatin?

Tasapainossahan tuo allas ei selvästikään ole, joten uskoakseni Zeovit voisi auttaa juuri siihen. Mutta toisaalta loisiin siitä ei taida olla apua. 

Jos taas käynnistän UV-suodattimen, se vähentää vedestä haitallisia mikrobeja ym., mutta hävittää samalla hyödyllistäkin bakteerikantaa. 

Mitä ihmettä siis teen?

Jos tässä nyt jotain hyvää haluaa nähdä niin sen, että korallit voivat hyvin. Harmillisesti vain vuokko siirtyi keskeisemmälle paikalle. Jouduin siirtämään sen tieltä yhden Pocilloporan, ettei olisi aivan aivan hegettömäksi sitä polttanut. Olkoon nyt vuokko ainakin vähän aikaa noilla sijoillaan, en ole oikein innostunut yrittämään sen irroitusta.

PS. 7.5. Lopetin Zeovitin, käynnistin UV-suodattimen. Nyt on mennyt vuokkokalapariskunta, kolme kultapyrstökoralliahventa ja yksi puhdistajakala. Perhoskala hyppäsi ulos reilu viikko sitten. Jäljellä on keltavälskäri ja kaksi kultapyrstökoralliahventa.

Keltavälskäri paranemassa

On kuukausi siitä, kun keltavälskärillä  näytti olevan loppu lähellä.  Kala oli muuttunut laikukkaaksi ja alkanut laihtua. Sitten se lopetti syömisen kokonaan. Suurimman osan päivästä se nyhjötti luolassa, yöksi se siirtyi toiseen luolaan kivikasan alle.

Ruoka-aikaan se saattoi pyörähtää hetkeksi esille ja pakeni sitten taas nopeasti piiloon. Näytti siltä kuin se ei olisi saanut syötyä, vaikka ehkä olisi halunnutkin. Epäilin silloin, että ehkä kidusloiset estivät sitä syömästä. Oli syy mikä tahansa, surkealta se näytti.

Laitoin UV-sterilisaattorin käyntiin ja aloitin viiden päivän Voogle-kuurin. Ehkä ei ollut järkevää tehdä niitä yhtä aikaa, koska UV varmaan tuhosi Vooglen sisältämiä hyviä bakteereja siinä kuin haitallisia parasiittejakin.

Jotain hyvää altaassa kuitenkin alkoi tapahtua, ja reilun kolmen viikon päästä tuli vihdoin käänne parempaan.Yhtenä iltana keltavälskäri nappasi suuhunsa pari pientä ruokahiutaletta ja seuraavana päivänä taas pari.

Nyt näyttää  jo paremmalta! Puhdistajakala tarjoaa auliisti palveluksiaan.

Alkuun se söi  vain hyvin pieniä muruja, ikään kuin ei olisi saanut nieltyä isompia. Nyt ruoka uppoaa jo lähes normaalisti: valkosipulissa marinoitu suosikkilevä häviää nopeasti ja mysiskin kelpaa.

Kylkiruodot eivät enää törrötä niin terävinä kuin vielä viikko sitten. Iho on edelleen hiukan laikukas ja väri haalea, mutta selvästi paremmalta näyttää sekin.

Nyt tosiaan vaikuttaa siltä, että kala tuosta toipuisi. Toivotaan parasta!

Lisää soppaan makkara

Merimakkara (Holothuria edulis) akvaariossa on hengästyttävä seurattava. Sellainen saapui meille lauantaina. Sunnuntaiksi se ryömi piiloon kivikasaan ja tänään se on aktiivisesti roikkunut altaan vasemmassa etukulmassa.  Meno on ollut hurjaa: se on liikkunut pystysuunnassa jo ainakin kaksi senttiä. Kerran se käänsi etupäänsä kohti sivulasia, mutta ei sitten kuitenkaan siirtynyt mihinkään. Tai saattoi se olla takapääkin, en minä siitä selvää saa.

Toisen kerran se heilutteli vilkkaasti sitä vastakkaista päätään, ja ihan selvästi meinasi lähteä liikkeelle. Eikä se lopettanut ennen kuin toisen heilautuksen jälkeen, ja päätti sitten lopulta kuitenkin jäädä niille sijoilleen. Oli se aika viuhtomista. 

 Jos se tuosta vielä hiukankaan vilkastuu, ei sen perässä pysy kukaan!

Merimakkara heti kotiuttamisen jälkeen.

Mutta joo; on se oikeastikin aika hauska otus. Parikymmensenttinen pökäle, ruma kuin fan. Pinkinkukertava ja sinisen harmaa. 

Sen tehtävänä on ruokapalkalla  huolehtia pohjan kunnossapidosta. Toivottavasti se on motivoitunut ja innokas. Sillä ainakin toistaiseksi vihreässä levämatossa riittää murkinaa yllin kyllin.  

Levälle on ehkä kuitenkin vihdoin löytymässä syy, ja toiveissa siintää sen häviäminen ilman makkaraakin. Siitä lisää tarinaa tuonnempana.

Aina voi mennä vieläkin huonommin

Viimeisen vuoden ajan olen ajatellut, että kyllä jonain päivänä altaasta alkaa levä hävitä, ja näen taas pohjalla kauniin vaalean hiekan. Ensin cyano ja sen jälkeen uusi raikkaan vihreä leväkasvusto ovat näyttäneet ikävältä, mutta mitään varsinaista haittaa niistä ei ole ollut. Kalat ovat voineet hyvin eivätkä levät juuri ole kiusanneet koralleja.

Olen siis jaksanut uskoa, että kyllä se tästä vielä paranee. Mutta katin kontit! Vai pitäisiko sanoa Kalan kidukset?

Keltavälskäri kuuluu alkuperäisväestöön ja tuli jo ensimmäiseen altaaseen syksyllä 2011. Se on aina ollut terve, eikä sairastunut edes pilkkutaudin jyllätessä vuonna 2013. Mutta nyt sen asiat ovat huonosti.

Jokin aika sitten aloin katsella, että sen selkäevä on jotenkin kutistunut etureunasta. Muita oireita ei siinä vaiheessa näkynyt. Puhdistajakala on kuitenkin viimeaikoina roikkunut tiiviisti kiinni sen evissä ja kiduksissa, ja aloin sitten seurata kalaa hiukan tarkemmin. Viimeisen kahden viikon aikana keltainen väri on alkanut paikoin hiipua ja kala näyttää välillä hyvin laikukkaalta. Se on myös käynyt kovin laihaksi, vaikka onkin syönyt tähän asti. Tänään enää ei ole ruoka maistunut, ja jotenkin sen olemus näyttää nyt aika huonolta. Näyttää, että sen on hiukan vaikea pysyä pystyasennossa.

Käynnistin äsken UV-sterilaattorin ja aloitin Voogle-kuurin sairaiden kalojen annostuksella. Nyt voin vain seurata tilannetta ja toivoa parasta. 

Ja vielä asuntomurheitakin
Altaassa on erakkorapu, joka on jo jonkin aikaka elänyt aivan liian pienen näköisessä kuoressa. Muutama viikko sitten pudotin altaaseen mielestäni aika sopivan kuoren. Rapu ei kuitenkaan ollut siitä kiinnostunut, ja nyt kuori on kulkeutunut jonnekin niin, etten edes löydä sitä.

Mutta ravun asumus alkoi näyttää yhä ahtaammalta. Niinpä tipautin altaaseen toisen, hiukan turhankin ison kuoren. Sinne rapu itsensä pari päivää sitten siirsi, mutta en ole varma, pärjääkö se kuoren kanssa.

Näyttää nimittäin siltä, että se ei oikein jaksaisi kuljettaa uutta kotiaan. Äsken löysin kuoren pohjalta ylösalaisin, ravun jalat sojottivat aukosta suoraan ylöspäin. Hiukan epäilen, ettei asento ollut harkittu ja tavoiteltu. Käänsin kuoren takaisin alassuin ja rapu lähti liikkeelle. Mutta jollakin tapaa vaikealta sen meno näyttää, ihan kuin ravun jalat eivät kunnolla ylettyisi pohjaan.

Enpä tuollekaan oikein mitään voi tehdä, muita kuoria ei ole. Tai on siellä yksi, mutta ei sekään ole rapua kiinnostanut. Siispä voin vain toivoa, että rapu pian vankistuisi ja alkaisi pärjätä uuden kotinsa kanssa.

Kovin paljon uusia vastoinkäymisiä en enää tahtoisi.

Uusi vuosi - entiset murheet

Paljon on vettä virrannut ylä- ja ala-altaan välillä sitten viime päivityksen. Eipä juuri ole ollut mitään kerrottavaakaan; ei mitään innostavaa, mistä kirjoittaa. Eikä ole nytkään. Paitsi että vihreä on uusi punainen. Ei sekään ole innostavaa,  mutta jotain uutta kumminkin. Tai oikeastaan ei niin uuttakaan, useamman kuukauden sitäkin jo on ollut.

Kun cyano alkoi kesän tietämillä hiipua altaasta, niin tilalle alkoi kasvaa jotain raikkaan vihreää levää. Niinpä tietenkin. Ensin hiukan muutamaan kiveen ja kohta jo koko pohja oli vihreän peitossa.  Jokin aika sitten miniäni ihmetteli ihastuneena, miten olenkin saanut nurmikon kasvamaan akvaariossa.…Se kouraisi syvältä. 

Vihreä on uusi punainen

Cyanoa saattoi lapolla välillä imaista poiskin, mutta tuohon vihreään se ei tepsi. Se ei hiekalta lappoon nouse.

Olen vaihtanut vettä säännöllisesti ja seurannut vesiarvoja. Ne ovat pysyneet tasaisina ja kaikin puolin kunnossa. Nitraatti on ollut koko ajan 25:n hujakoilla, fosfaatti nollilla. Periaatteessa on kai hyvä, että altaassa on jonkun verran ravinteita. 

Mutta koska myös levät ainakin tällä hetkellä näyttävät viihtyvän ravinteikkaassa vedessä, olen nyt ajatellut kokeilla nitraatin laskemista (lähes) nollaan. Olen viime viikkoina vaihtanut vettä useamman kerran 100 – 160 litraa kerrallaan, ja nyt NO3-arvo onkin pudonnut kymmeneen.

Merimakkaran hankintaa olen myös suunnitellut. Olen siinä käsityksessä, että se mieluusti imuroisi pohjan levämatot mahaansa. Yksi makkara kerran jo tulikin, mutta taisin kotiuttaa sen liian nopeasti. Se pahoitti mielensä ja kuoli muutaman päivän jälkeen. Mikä oli harmi, koska se oli aika hienosti lilan sävyinen. Mieluusti olisin sen pitänyt.

Mutta nyt on toinen yksilö tilattu ja tulossa kotiin viikon päästä; puna-musta tällä kertaa.  Sen aion sitten kotiuttaa pitkän kaavan mukaan. Hyvin pitkän.

Muutoin altaassa ei ole sen kummempaa tapahtunut. Joskus loppukesästä karsin isosti Stylophora pistillaataa ja Euphyllia parancoraa. Samalla runnoin – tarkoituksellisesti – yhden levymontiporan päreiksi, koska se alkoi peittää alleen kaiken muun. Hyvin onnistuinkin ja sain sen kokonaan kuolemaan. Mikä siis oli tarkoituskin.

Eilinen päivä kului ala-altaan siivouksessa. Olen hiukan laiminlyönyt sitä, ja edellisestä perusteellisesta siivouksesta olikin vierähtänyt jo vuosi.  Eli putsattavaa riitti niin itse altaassa kuin vaahdottajassa, reaktoreissa, pumpuissa ym.  Mutta hyvä tuli, ihan silmiä hivelee!

Ala-allas on siivottu - siivooja ansaitsee oluen!

Vaihdoin samalla vielä uudet vaahtomuovisienet ylivuotoon ja uudet letkut dosaatiopumpuille. Melkoisen töhkäiset ne olivatkin, eivät kuitenkaan aivan tukossa vielä. 

Nyt sitten seuraan, onko nitraatin vähentämisellä vaikutusta ja kohta myös näen, onko merimakkarasta vastusta uudelle punaiselle!

Testing, testing...

No voi hevon pehva! Matala nitraatti ja korkea fosfaatti on hyvä alusta cyanolle. Onneksi minun altaassani ei ole fosfaattia ollut ikinä.

Nitraatin nostamiseksi olen nyt hankkinut uusia kaloja, ruokkinut reilummin, harventanut vedenvaihtoja ja jokunen viikko sitten jätin vielä biopelletitkin pois kierrosta.

Nitraatti on noussut, mutta fosfaatti edelleen nollilla. Hyvään suuntaan siis menossa!

Sitten tuli uusi PO4 -testi ja hups vain, mulla onkin altaassa fosfaattia, ihan kunnolla. On paljon mahdollista, että sitä on ollut koko ajan, testi vain on ollut viallinen. Vanhahan se on ollut, mutta kuka niitä päiväyksiä muka katsoo?

Ilmeisesti biopellettien poisjättäminen antoi fosfaatille sen verran puhtia, että nyt vanhakin testi näyttää inan verran sinertävältä. Eihän tuosta nyt tiedä, kumpi testi näyttää oikein vai näyttääkö kumpikaan. Mutta epäilemättä fosfaattia altaassa nyt on: joko vähän, paljon tai jotain siltä väliltä.

Onneksi olen kuitenkin koko ajan pitänyt altaassa fosfaatinpoistajaa, en uskalla kuvitellakaan, mikä tilanne olisi ilman sitä.

Nyt sitten vedenvaihto ja biopelletit takaisin kiertoon. Niin kuin olis jo!

Kadonnut: sininen koralliahven

Kotialtaastaan on jäljettömiin kadonnut Chrysiptera parasema –koralliahven.  Laji tunnettaan myös nimellä Goldtail demoiselle. Viimeinen varma havainto ahvenesta on perjantailta 12. helmikuuta.

Ahven on hehkuvan syvänsininen, pyrstö on keltainen. Ahvenella on mittaa noin kaksi senttiä, ja kadotessaan se oli hyväkuntoinen ja normaalikäytöksinen. Sairauden mahdollisuutta ei voida kokonaan poissulkea, joskaan kalassa ennen katoamistaan ei havaittu mitään poikkeavaa.

Altaan muiden asukkaiden osuutta katoamiseen on yritetty selvittää, mutta mitään johtolankoja ei ole saatu. Etsinnät on ulotettu myös altaan ulkopuoliseen ympäristöön niiden johtamatta kuitenkaan tulokseen.

Kaikki mahdolliset havainnot kadonneesta tai arvaukset katoamisen syystä pyydetään jättämään tämän kirjoituksen kommentointi-osioon tai asiaa käsittelevään viestiketjuun merivesifoorumilla.

Päivitys 29.2.2016
Tänään näkyi kadonnut ahven altaassa! Pieni, kalpea ja arka. Ja lajitoverit tuuppimassa sitä takaisin kivikkoon, missä kai oli piileskellytkin. Ei taida olla kovin ruusuinen tuon yksilön tulevaisuus.

Uusi meininki

Uusien koralliahvenien Chrysiptera parasema myötä allas on muuttunut selvästi levottomammaksi. Rouva Vuokko on ottanut asiakseen näyttää tulokkaille korallin paikan ja myös keskenään ne nahistelevat melko lailla.

Yksi niistä saa köniinsä enemmän kuin muut, niin Rouvalta kuin omiltaankin. Loput ovat tasapuolisen kiukkuisia toinen toisilleen, mutta eivät altaan muille kaloille.

Ärhentelyissä taitaa välillä tulla vähän osumaakin. Ainakin yhdellä näyttäisi olevan aavistuksen verran nukkaantunut haavauma tms. toisessa kyljessään. Jotta vedessä olevat loiset ja muut eliöt eivät pääsisi vaurioissa niskan päälle, otin eilen käyttöön UV-sterilaattorin. Tarkoituksena siis vähentää taudinaiheuttajia ja kalojen sairastumisalttiutta.  Ajattelin pitää sitä päällä muutaman viikon. Käsittääkseni "UV-kuuri" silloin tällöin ei muutoinkaan olisi huono idea.

Altaan toisessa  päädyssä on isohko Seriatopora caliendrum, josta olen ollut aikeissa luopua. Se täytynee nyt unohtaa, sillä se eniten kiusattu ahven pitää sitä turvapaikkanaan. Joskus se saa sinne kaveriksi toisenkin. Koralli on niin tiivis, että vuokkokala ei mahdu sen sisään.

Loput ahvenet viettävät aikaansa  pääasiassa altaan vastakkaisessa päädyssä. Ne uivat keskivedessä ja ovat rohkeasti esillä oikeastaan koko ajan. Aikanaan luovuin kaivinkoneistani eli Pomacentrus alleni -ahvenista, koska ne mylläsivät taukoamatta altaan pohjaa uuteen uskoon. Eilen harmikseni huomasin, että ainakin yksi näistä uusistakin kaiveli kuoppaa niin, että hiekka vain pölisi. Pah! Toivottavasti kaiveluinto ei kuitenkaan olisi ihan niin suurta kuin edeltäjillään.

Nämä koralliahvenet ovat todella kauniita. Ne hohtavat syvän sinistä väriä ja näyttävät melkein siltä kuin niiden sisällä palaisi pieni sininen valo. Ne liikkuvat vikkelästi eikä niistä tahdo millään saada kunnollista valokuvaa. Sen takia otin pienen pätkän videokuvaa, jossa edes jokunen kala on  kokonaan näkyvissä.

 

37 sekuntia iPad-laatuista liikkuvaa kuvaa.

Enemmän kakkaa - vähemmän cyanoa?

Jatkan yksinäistä valitustani sinilevän nujertamisen vaikeudesta. Nyt on takana kahdeksan viikkoa Cyano Clean + Coral Snow –kuuria. Tulos ei ole häävi, sillä altaan pohja kukertaa edelleen violettina – paikoin runsaammin, paikoin ohuemmin.

Jotain vaikutusta sillä kuitenkin on ollut. Sinilevähän reagoi valoon niin, että sitä on yleensä aamulla vähemmän, ja sitten valoisan ajan myötä sen määrä lisääntyy iltaa kohden. Nyt tuntuu kuin levän kasvuvoima jotenkin olisi heikentymässä, sillä nykyään se alkaa vähetä jo ennen valojen sammumista. Eli sen päivittäinen täyden rehotuksen aika on käynyt lyhemmäksi.

Hoidan allasta käsittääkseni ihan tolkullisesti: huolehdin vedenvaihdoista ja tarvittavista siivouksista, testaan vesiarvoja ja ruokin kaloja monipuolisesti. Olen viime aikoina lisännyt säännöllistä automaattiruokintaa, jotta lähes nollissa pysyttelevä nitraatti edes vähän nousisi. Sillä kun pitäisi olla suotuisa vaikutus sinilevän häviämiseen.

Vaan eipä se juuri ole noussut. Facebook-ryhmässä saamieni neuvojen mukaan parempi keino nitraatin nostamiseksi olisikin lisätä ruokaa syövää eliöstöä. Eli hankkia lisää kakkaavia kaloja.

Koska allas on ollut varsin väljästi asutettu, ovat uudet kalat kyllä olleetkin harkinnassa. Päätöksenteko vain on ollut vaikeaa.

Nyt sitten oli aika ryhtyä tuumasta toimeen, ja eilen altaaseen tuli kuusi Chrysiptera parasema -koralliahventa. 

Näistä veijareista kuvan ottaminen on jokseenkin vaikeaa.
Ovat nopeita ja väri ei tahdo toistua oikein.

Kaloista viisi asettui heti taloksi, ja ne hengailevat mukavasti keskenään yhdessä ryhmässä. Yksi on piiloutunut Seriatopora caliendrumin uumeniin. En tiedä, onko se joutunut omiensa pois ajamaksi, vai eikö se vain uskalla poistua turvapaikastaan.

Rouva Vuokko on nimittäin ottanut asiakseen käydä ärhentelemässä tulokkaalle heti, kun se yrittää liikuskella altaassa. Toivottavasti kuitenkin jokainen löytäisi paikkansa ja kaikkien yhteiselo alkaisi sujua.

Olen toiveikas sen suhteen, että uusien kalojen tuoma kakkakuorma nostaisi nitraattia ja cyano lopulta alkaisi väistyä. Joka tapauksessa kalat toivat mukavasti uutta eloa altaaseen. Ne ovat vilkkaita ja upean värisiä. Ja toisin kuin aikaisemmat koralliahveneni, nämä eivät taida kaivella pohjaa.

PS. 31.1.2016
Valitettavasti rouva Vuokko on päättänyt ryhtyä terrorisoimaan koko parasema-parvea.  Rouva partioi väsymättä koko altaan mitalla ja häätää ahvenet pois tieltään. Hieman outoa, sillä tähän asti vuokkokalat eivät juuri ole poistuneet omasta nurkastaan.


 

Iloinen jälleennäkeminen!

 

 

 

Minulla on ollut punajalkainen erakkorapu  altaassa liki kolme vuotta. Erakkorapulajeja on luonnossa yli 500. Tämä on joku niistä, vailla sen tarkempaa määrittelyä.

Erakkoravut ovat veikeitä otuksia, jotka suojautuvat vaaroilta asumalla koko elämänsä tyhjän kotilonkuoren sisällä. Etujalat, sakset ja tappien päässä olevat silmät vain vilkkuvat, kun se liikkuu hiekkapohjaa pitkin tai kiipeilee koralleilla. Enempää siitä ei näe.

Nimestään huolimatta se - tai siis sen kotilo - on melko usein näkösällä. On mukava seurata, kun se köpöttelee punaisilla säärillään ja seuloo saksillaan ravintoa hiekasta. Taitaapa se toisinaan napsaista koralleista jonkun polyypinkin. Mutta mukava otus se on, eikä aiheuta vahinkoa altaassa. Sinijalkaisia sukulaisiaan sen sijaan pidetään yleisesti vähän hankalampina tapauksina.

Minun rapuni on melko pienen kokoinen, eikä se ole vaihtanut asumustaan eli suojakotiloaan isompaan kuin yhden kerran. Omaa kuortaan en ole sen huomannut vaihtavan kertaakaan. Olenkin ajatellut, että kotilon suojassa olevan ravun kuori on muita pehmeämpi ja joustaa ja kasvaa ravun mukana.

Altaan muut ravut - Lysmata amboiensis ja debellius sekä Stenopus hispidus -  sen sijaan vaihtavat kuortaan melko useinkin, ja niiden tyhjiksi jääneitä kuoria lojuu hiekalla vähän väliä. Joskus ne ovat hämmentävästi kokonaisen ravun näköisiä, ja ihan ensimmäisillä kerroilla luulinkin kuorta kuolleeksi ravuksi.

Pari viikkoa sitten kuitenkin löysin erakkoravun elottomana raatona Turbinaria reniformiksen kupeelta. Näin sen silloin ensimmäisen kerran kokonaan, koska yleensähän siitä näkee vain sääret ja silmät. Kotilonkuorta ei näkynyt missään, ja arvelin sen  tyhjillään kulkeutuneen jonnekin kivikasojen uumeniin. Olin murheissani menetyksestä, ja päätin hankkia uuden yksilön mahdollisimman pian.

Kunnes sitten eilen  tuttu kotilonkuori jälleen liikkui altaan pohjalla! Se oli ihan entisellään, pintaan kiinnittynyttä cyano-nukkaa myöten. Siinä me tuijottelimme toisiamme tovin, ja olen ihan varma, että se iski minulle silmää: huolestuitkos?

Näkyykö tunnelin päässä valoa?

Riutta-akvaariossa huonot asiat tapahtuvat nopeasti ja hyvät  t - o - d -e - l - l - a hitaasti. On myös mahdollista, että hyviä asioita ei tapahdu ollenkaan. Siltä näyttää nyt omassa akvaariossani sinilevän suhteen. Cyanoa on ollut altaassa jo toista vuotta vaihtelevia määriä, välillä paksuna mattona lähes koko pohjan alalla, välillä hiukan vähemmän ja ohuempana kalvona.

Hyvän perushoidon lisäksi olen yrittänyt nostaa nitraattia tasaisemmalla ja runsaammalla ruokinnalla. Aluksi se tuntuikin toimivan ja nitraatti nousi jo viiteen. Nyt se on taas laskenut, vaikka ruokinta on ollut edelleen runsasta.

Uudet lääkkeet
Parhaillaan on menossa Korallen-zuchtin Cyano Clean + Coral Snow -kuuri. Cyano Clean on bakteerivalmiste, jonka vaikutusta kivennäis- ja hivenaineita sisältävä Coral Snow tukee. Tästä yhdistelmästä oli hyviä kokemuksia foorumilla. Kuuria on nyt kestänyt neljä viikkoa, eikä mitään ilmiselvää muutosta ole havaittavissa. Saattaa kuitenkin olla, että pohjalla olevat cyano-läikät ovat hiukan ohentuneet eivätkä ne mielestäni kupli enää yhtä voimakkaasti  kuin ennen. Coral Snow lienee joka tapauksessa vahvistanut koralleja, sillä joihinkin koralleihinkin kiivennyt cyano on niistä nyt hävinnyt. Valitettavasti ihana punainen gorgonia oli ehtinyt nääntyä cyanon alle jo aikaisemmin.

Mikään kovin nopeavaikutteinen tuo kuuri ei siis ole. Pakkauksessa kyllä todetaankin, että jopa kahdeksan viikon hoito voi olla tarpeen. Varsinaisen kuurin jälkeen vaikutusta on tarkoitus jatkaa pienemmällä ylläpitoannostuksella.

Uusia asukkaita
Päätökseni pidättäytyä uusista hankinnoista sinilevän häviämiseen asti ei pitänyt. Siniriutan pikkujouluista lähti mukaan pari uutta viuhkamatoa sekä vihreä Montipora undata ja punaruskea Porites. Lisäksi hain ennen joulua Liedon keisarilta lilahtavan Heliopora coerulean. Sen kiinnostava  pilarimainen muoto miellyttää minua, ja mielestäni se istuu paikkaansa todella hyvin.

Viime keväänä altaaseen hankittu neontokko on salaperäisesti hävinnyt. Koska se oli melko piilotteleva, en osaa tarkkaan sanoa, milloin se on kadonnut. Ehkä sen on joku syönyt, tai sitten sitä on jokin tauti piinannut. En koskaan huomannut siinä mitään sairauden oireita kuitenkaan. Neontokon tilalle puhdistajakalan virkaa hoitamaan tuli Reeftonilta uusi Labroides dimidiatus. Se onkin selvästi aktiivisempi toimessaan ja koko ajan esillä.

Uutta valoa?
Olen vähän suunnitellut valaistuksen uusimista myös. Nykyisissä ledeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ulkonäöltään ne eivät ole mikään varsinainen kaunistus. Valaisinyksiköitä on yhteensä kuusi, ja niitä ohjataan kahdella eri kontrollerilla. Eli johtoja on paljon. Blondina en oikein tahdo hallita kontrollereiden käyttöä, ja siksi haaveilen tietokoneella ohjattavasta valaisimesta.

Sellainen olisi esimerkiksi Giesemanin Pulzar. Pari sopivan mittaista yksikköä rinnakkain taitaisi riittää 70 senttiä syvään altaaseeni, ja ohjelmointi olisi helppoa. Ihan halpa hankinta tuo ei olisi, joten asiaa sietää vielä pohtia.