Näkyykö tunnelin päässä valoa?

Riutta-akvaariossa huonot asiat tapahtuvat nopeasti ja hyvät  t - o - d -e - l - l - a hitaasti. On myös mahdollista, että hyviä asioita ei tapahdu ollenkaan. Siltä näyttää nyt omassa akvaariossani sinilevän suhteen. Cyanoa on ollut altaassa jo toista vuotta vaihtelevia määriä, välillä paksuna mattona lähes koko pohjan alalla, välillä hiukan vähemmän ja ohuempana kalvona.

Hyvän perushoidon lisäksi olen yrittänyt nostaa nitraattia tasaisemmalla ja runsaammalla ruokinnalla. Aluksi se tuntuikin toimivan ja nitraatti nousi jo viiteen. Nyt se on taas laskenut, vaikka ruokinta on ollut edelleen runsasta.

Uudet lääkkeet
Parhaillaan on menossa Korallen-zuchtin Cyano Clean + Coral Snow -kuuri. Cyano Clean on bakteerivalmiste, jonka vaikutusta kivennäis- ja hivenaineita sisältävä Coral Snow tukee. Tästä yhdistelmästä oli hyviä kokemuksia foorumilla. Kuuria on nyt kestänyt neljä viikkoa, eikä mitään ilmiselvää muutosta ole havaittavissa. Saattaa kuitenkin olla, että pohjalla olevat cyano-läikät ovat hiukan ohentuneet eivätkä ne mielestäni kupli enää yhtä voimakkaasti  kuin ennen. Coral Snow lienee joka tapauksessa vahvistanut koralleja, sillä joihinkin koralleihinkin kiivennyt cyano on niistä nyt hävinnyt. Valitettavasti ihana punainen gorgonia oli ehtinyt nääntyä cyanon alle jo aikaisemmin.

Mikään kovin nopeavaikutteinen tuo kuuri ei siis ole. Pakkauksessa kyllä todetaankin, että jopa kahdeksan viikon hoito voi olla tarpeen. Varsinaisen kuurin jälkeen vaikutusta on tarkoitus jatkaa pienemmällä ylläpitoannostuksella.

Uusia asukkaita
Päätökseni pidättäytyä uusista hankinnoista sinilevän häviämiseen asti ei pitänyt. Siniriutan pikkujouluista lähti mukaan pari uutta viuhkamatoa sekä vihreä Montipora undata ja punaruskea Porites. Lisäksi hain ennen joulua Liedon keisarilta lilahtavan Heliopora coerulean. Sen kiinnostava  pilarimainen muoto miellyttää minua, ja mielestäni se istuu paikkaansa todella hyvin.

Viime keväänä altaaseen hankittu neontokko on salaperäisesti hävinnyt. Koska se oli melko piilotteleva, en osaa tarkkaan sanoa, milloin se on kadonnut. Ehkä sen on joku syönyt, tai sitten sitä on jokin tauti piinannut. En koskaan huomannut siinä mitään sairauden oireita kuitenkaan. Neontokon tilalle puhdistajakalan virkaa hoitamaan tuli Reeftonilta uusi Labroides dimidiatus. Se onkin selvästi aktiivisempi toimessaan ja koko ajan esillä.

Uutta valoa?
Olen vähän suunnitellut valaistuksen uusimista myös. Nykyisissä ledeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ulkonäöltään ne eivät ole mikään varsinainen kaunistus. Valaisinyksiköitä on yhteensä kuusi, ja niitä ohjataan kahdella eri kontrollerilla. Eli johtoja on paljon. Blondina en oikein tahdo hallita kontrollereiden käyttöä, ja siksi haaveilen tietokoneella ohjattavasta valaisimesta.

Sellainen olisi esimerkiksi Giesemanin Pulzar. Pari sopivan mittaista yksikköä rinnakkain taitaisi riittää 70 senttiä syvään altaaseeni, ja ohjelmointi olisi helppoa. Ihan halpa hankinta tuo ei olisi, joten asiaa sietää vielä pohtia.

Paremminkin voisi mennä

Riutta-akvaristin uskon lujuutta koetellaan välillä hyvin ankarasti. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin laki sallii ja lääkäri määrää.

Kun viime syyskuussa pitkään odotettuani vihdoin sain altaaseen uusia kaloja - neljä perhoskalaa - ovat ilonaiheet sen jälkeen sitten olleetkin melko vähissä. Perhosista oli jouluun mennessä kuollut kolme. Ei niistä ollut elämään sopuisasti reilun viiden sadan litran kokoisessa altaassa, ja lopulta vain vahvin jäi jäljelle.

Cyanoa riittää
Mutta viheliäisimpänä vitsauksena on ollut jo vuoden kestänyt sinileväinvaasio. Koskaan aikaisemmin sinilevää ei ole ollut, mutta nyt cyanoa on riittänyt milloin enemmän, milloin vähemmän. Yleensä enemmän. Vain vuodenvaihteessa oli pieni tauko. Valitettavasti en osaa sanoa, mikä sen silloin hetkellisesti hävitti.

Olen yrittänyt suhtautua asiaan zeniläisellä tyyneydellä enkä ole ryhtynyt mihinkään erityisiin toimenpiteisiin cyanon häätämiseksi. Olen huolehtinut vedenvaihdoista ja seurannut vesiarvoja enkä sitten oikeastaan muuta. Jokin aika sitten kokeilin Easy Lifen Excital-kuuria, muttei se toiminut..

Cyano on niin painavaa, ettei monen metrin mittainen, suoraan viemäriin menevä lappoletkuni edes jaksa nostaa sitä ylös vedenvaihdon yhteydessä. Niinpä cyanoa on ajoittain ollut melko paksunakin kelmuna altaan pohjalla.

Nyt minulla on uusi pikkulappo, jolla voin imaista cyanon altaan vieressä olevaan saaviin ja sitten tyhjentää saavin pihakaivoon. Vähän siinä on puljaamista, mutta olen nyt kuitenkin saanut pidettyä pohjan vähän puhtaampana. Koralleja cyano ei onneksi ole juurikaan vaivannut, paitsi ihana oranssi Gorgonia taitaa olla jäämässä alakynteen.

Vesiarvot ovat kaiken aikaa olleet kutakuinkin vakaat, vaikka ballingissa onkin ollut vähän säätämistä. Fosfaattia ei ole ollut ikinä, ja nitraatti on aina ollut nollan tuntumassa.

Allas päivä cyanon imuroinnin jälkeen

Erään vihtiläisen kalakauppiaan kehotuksesta olen nyt lisännyt ruokintakertoja yhdestä kerrasta kolmeen kertaan päivässä. Tavoitteena on nollalinjan sijasta kokeilla toista tietä, eli nostaa nitraatin määrää. Tähän astihan olen pitäytynyt siinä Merivesiwikissäkin esitetyssä näkemyksessä, että sen paremmin nitraattia kuin fosfaattiakaan ei saisi olla mitattavia määriä.

Mutta kaipa siinä oma järkensä on, että runsaammalla ja tasaisemmalla ruokinnalla myös bakteereilla on koko ajan ravintoa ja ne pystyvät sitten paremmin vastustamaan cyanoa. Vaikka toisaalta bakteerihan se cyanokin on…

Oikukkaat korallit
Myös korallien kanssa on ollut joitakin menetyksiä. Acroporat eivät tässä altaassa menesty eikä niitä yhtä pientä Acropora carolinianaa lukuun ottamatta enää ole. Ylpeyden ja ilon aihe, pitkään altaassa ollut punainen Lobophyllia veti itsensä loppukeväästä valkoiseksi. En osaa kuvitella, mistä se pahastui, monta vuotta kukoistettuaan.  Koska se oli pudonnut paikaltaan muutaman kerran, liimasin sen lopulta kiinni. Siinä yhteydessä asettelin sen vahingossa eri suuntaan kuin aikaisemmin; siinä ainoa muutos.

Viimeisin menetys on parin viikon takaa, kun vanha Pocillopora hajosi tikuiksi. Se oli jo jonkun aikaa ollut jotenkin hauraan tuntuinen, jos sitä kolhaisi vaikkapa lapolla. Olin laskemassa uutta Lobophylliaa altaaseen, kun se irtosi pihdeistä ja putosi suoraan Pocilloporan päälle. Tuloksena oli kasa frägejä, mitään muuta pelastettavaa Pocilloporasta ei jäänyt.

Täytyy tunnustaa, että joskus yön hiljaisina tunteina on harrastuksen lopettaminen käynyt mielessä. Myisi vain kaiken pois ja ottaisi vaikka laatikollisen kumiankkoja tilalle. Mutta toistaiseksi vielä nuo synkeät ajatukset ovat menneet nopeasti ohi.

Eräänä kauniina päivänä

Tämä uusi allas on ollut nyt toiminnassa vajaat 2,5 vuotta. Perustamisen jälkeen se on saanut olla melko rauhassa. Vain yksi kivi vasemman reunan kivikasassa on vaihdettu pienempään ja toiseen päähän koottiin viime syksynä uusi luola kuivakivestä.

Korallit voivat miten mikäkin: toiset paremmin, toiseet huonommin. Acroporat eivät taida olla tämän altaan menestyjiä, mutta esim. Stylophorat pärjäävät oikein hyvin.

Videokuvaa ei tästä altaasta ole aikaisemmin otetukaan, joten nyt oli jo korkea aika tarttua kameraan. Videon väritys ei tee altaalle oikeutta. Esimerkiksi Pocillopora ja Lobophyllia näyttävät lähinnä sinertävän harmailta, vaikka ne oikeasti ovat kauniin punaisia. Mutta aika hyvän yleiskuvan tuosta toivoakseni silti saa.

Allas maaliskuussa 2015

 

 

Säihkyvää neonia ja sojottavia antenneja

Altaan uusimmat asukkaat ovat Neontokko (Elacatinus oceanops) ja viisi kappaletta Nassarius-kotiloita. Vaikka altaassa jo onkin puhdistajarapuja, ei kalojen ulkoloisia napsiva kala silti ole pahitteeksi. Neontokko on muiden kalojen terveyden kannalta hyvin hyödyllinen ja myös erittäin kaunis kala. Se on pieni, todella neonhohtoinen ja loikoilee somasti Turbinaria reniformiksen suojissa. Kala haettiin eilen naapuripitäjän ReefTonista oikein virkeänä ja hyvävointisena, mittaa sillä on kolmisen senttiä.

Samalla reissulla matkaan lähti pikkuporukka Nassarius-kotiloita. Bristlematoja lukuun ottamatta altaassa ei tähän asti ole ollut varsinaisesti pohjaa pöyhiviä otuksia. Nassariukset ovat uutteria talonmiehiä, jotka syövät pohjalle kertynyttä detritusta ja samalla ilmastavat pohjaa. Erittäin tarpeellisia siis.

Nassariukset ovat naisen peukalonpään kokoisia ja vaaleasävyisiä. Ne elävät ja liikkuvat hiekkaan hautautuneena, ja eipä niistä yleensä taida näkyä juuri muuta kuin silloin tällöin peräpäässä sojottava antenni. Tai voi se olla etupääkin; en minä tiedä.

Neontokko ja yksi nassarius psykedeelisessä tunnelmassa

Kotiutin tokon ja nassariukset huolella. Ennen altaaseen laittoa himmensin valotkin, jotta ympäristö tuntuisi niille turvallisemmalta.  Tai no, himmennys on ehkä väärä sana. Suurin osa ledijohdoista vain kiskottiin irti, jolloin tuloksena oli varsin psykedeelinen maisema.

Ehdin juuri ja juuri ottaa yhden kuvan uusista asukkaista ennen kuin viimeinenkin nassarius kaivautui hiekkaan.
 

Tokko loikoilee Turbinariassa



Hiukan vastuullisuutta, jookos?

Uuden akvaarion perustaminen on aina hauskaa ja ensimmäisellä kerralla se on myös haasteellista. Tietoa eliöstöstä, tekniikasta ja hoitorutiineista tarvitaan rutkasti, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin alusta alkaen ja turhilta ongelmilta vältyttäisiin.

Netti on tietoa pullollaan, ja keskustelufoorumit tarjoavat vertaistukea ja kokeneempien harrastajien neuvoja. Sen takia on todella vaikea ymmärtää, että vieläkin altaita pannan pystyyn vailla mitään käsitystä mistään. Näin etenkin makean veden akvaaarioissa, merivesipuolella sentään pääsääntöisesti asioihin perehdytään paremmin. `

Olen viime aikoina silloin tällöin vieraillut Aqua-Webissä ja hämmästyneenä lueskellut makean veden viestiketjuja, joissa kysellään hätääntyneenä neuvoja, kun uudessa altaassa kalat ovat sairastuneet tai kuolleet.

Kysyjä ei ole välttämättä kypsyttänyt allastaan lainkaan tai kypsytys on jäänyt puolitiehen joko liiallisen hosumisen ja/tai tehottomien kypsytysvalmisteiden takia. Vesiarvoja ei ole mitattu saatikka seurattu. Ja jos onkin, niin korkeintaan epätarkoilla liuskatesteillä tai sitten on käyty akvaarioliikkeessä joskus mittauttamassa. Yleisimmin kerrottu tieto vesiarvoista on, että ”ne ovat normaalit”.

Kalat on valittu sen mukaan, mikä on näyttänyt kaupassa mukavalta tai mitä on ollut tarjolla. Ei ole välitetty selvittää kalojen vesi- ja allasvaatimuksia tai samaan altaaseen tulevien lajien yhteensopivuutta. Akklimaatiosta ei ole kuultukaan, vaan kalat on voitu tipauttaa altaaseen suoraan kuljetuspussista. Ehkä vielä vesineen kaikkineen.

Sitten kun kysyjää kehotetaan selvittämään perusasiat ja laittamaan ne kuntoon, seuraa syvä närkästys, että ”miksi heti aletaan syytellä ja arvostella, jos tulee neuvoja pyytämään”.  En oikein ymmärrä, millaisia vastauksia kysyjä sitten odottaa? Jonkinlaista synninpäästöä ehkä?

Useimmiten kun se ainoa toimiva lääke kuitenkin on korjata vesiolosuhteet ja kalavalinnat sekä huolehtia hoitorutiineista. 

Vaikka tuollaiset viestiketjut omalla sairaalla tavallaan ovat viihdyttäviäkin, nousee päällimmäiseksi tunteeksi silti suuri turhautuminen. Tietoa on tarjolla helpommin ja enemmän kuin koskaan ennen, ja silti ihmiset toimivat täysin vastuuttomasti. Jos aloitteleva akvaristi hankkisi ensin edes perustiedot, kyselisi sitten lisää ja ryhtyisi vasta sen jälkeen toimeen, päättyisi moni tarina paljon onnellisemmin.

Makean veden altaani vúonna 2009. Tlavuus 450 litraa.

Johtuuko sitten tekniikan ja elävien huomattavasti korkeammasta hinnasta, mutta tulevat merivesiharrastajat paneutuvat asioihin yleensä jo etukäteen paljon paremmin. Altaat suunnitellaan huolella, ja täyttämisen jälkeen kypsytys hoidetaan maltilla. Ensimmäiset viikot ja usein kuukaudetkin kuluvat levävaiheita seuraten ja esiin kömpiviä öttiäisiä ihmetellen.

Itse olen kulkenut luultavasti varsin tavanomaisen polun makean veden altaista riutta-akvaristiksi. Suurella asiantuntemuksella en ole koskaan voinut kehuskella, mutta huolellisuudella, kärsivällisyydellä ja guruja seuraamalla pärjäilen jo melko mukavasti.

 

Kuvittelua

Riutta-akvaario on amatöörikuvaajalle melko haasteellinen kohde. Lasin läpi kuvaaaminen aiheuttaa heijastuksia  ja vääristymiä  ja myös värit vääristyvät helposti. Etenkin ledivalaistuksen kanssa on ollut todella vaikeaa saada värit toistumaan edes suunnilleen luonnollisina.

Mutta kun kuvia ottaa riittävän monta, niin aina jokunen otos sentään onnistuukin.  Olen tähän asti kuvannut pienellä peruszoomilla, mutta nyt sain oikean makro-objektiivin. Kamera on Pentax K-r ja makro-objektiivi Tamron SP AF 90 mm F/2.8.

Hetihän sitä oli sitten kokeiltava; tässä ensimmäiset harjoituskappaleet näytille.



Duncanopsammia axifuga
 

Lysmata debelius
 

Trachyphyllia geoffroyi

Caulastrea echinulata

Montipora capricornis
 

Seriatopora caliendrum

 

Viuhkamato mikä lie
 

Gorgonia sp.
 

Caulastrea furcata



Goniastrea sp. (tai ehkä Plesiastrea?)



Bye bye, cyano!

Viime syyskuusta asti allasta kiusannut sinilevä on nyt hävinnyt. Juu tiedän; on aina vähän riskaabelia kertoa julkisesti tämmöisestä. Voipi olla, että suolavesien jumala lähettää cyanon vielä takaisin…

Mutta juuri tällä hetkellä sitä ei ole, joten iloitkaamme siis!

Sinilevä alkoi nostaa päätään, kun uudet perhoskalat saapuivat. Ennen perhosia olin lisännyt altaaseen myös uuden kivirakennelman (kuivaa kiveä). Jotain epätasapainoa tuosta syntyi, ja etenkin uusien kalojen myötä lisääntynyt ruokinta varmaankin vaikutti asiaan.  Siihen viittaa sekin, että samaan aikaan myös Collonista-suvun kotiloita alkoi näkyä paljon aikaisempaa runsaammin.

Pahimmillaan sinilevä peitti altaan pohjan lähes koko mitaltaan ja sitä oli myös kivien päällä. Onneksi se ei paria pikku yritystä lukuun ottamatta kuitenkaan kiivennyt koralleihin.

Sinilevän alkuun saakka altaan nitraattiarvo oli aina ollut nollassa tai hyvin lähellä sitä, samoin fosfaatti. Syksyn mittaan nitraatti alkoi nousta noin viiteen ja vähän ylikin, fosfaatti sen sijaan ei noussut. Merivesifoorumin keskusteluissa cyano-ongelmaan usein tarjotaan ratkaisuksi juurikin riittävää nitraattitasoa, kunhan samaan aikaan pidetään fosfaatit nollilla. No, ei se toiminut ainakaan minulla, tai sitten nitraattia ei vielä ollut tarpeeksi.

Toinen koulukunta Merivesiwikissä taas painottaa, että veden ravinnekuormasta kertovia pitoisuuksia ei saisi olla lainkaan vesitesteillä mitattavissa olevia määriä.

Tuliherttua pääsi kuvaan Seriatopora caliendrumin kera

Ehkei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tai menetelmää. Jokainen allas on erilainen, ja toimiva kokonaisuus rakentuu eri altaissa erilaisista tekijöistä. Joka tapauksessa omassa altaassani cyano alkoi hävitä samalla, kun nitraatti alkoi uudelleen laskea.

Kalamenetyksiä seurannut ruokinnan vähentyminen ja siivousoperaatioista johtuneet pari isompaa vedenvaihtoa ovat pudottaneet nitraatin nyt jälleen nollaan. Tällä hetkellä ollaan siis samoissa vesiarvoissa kuin ennen uusia kaloja ja sinileväkauden alkua.

En koko aikana oikeastaan yrittänyt tehdä cyanolle mitään. Kerran yritin poistaa sitä makean veden kaudeltani peräisin olevalla lieteimurilla. Tulos ei ollut häävi, ja sen jälkeen annoin sen vain olla. Loppuvaiheessa altaassa oli käynnissä myös UV-suodatus. En tiedä, voiko silläkin sitten olla osuutta cyanon häviämiseen.

Niin tai näin, tällä hetkellä cyanoa ei ole ja kovin toivon, että pysyykin poissa. 

 

Vihreä liehuletti ja punainen paholainen

On ilahduttavaa, että vaikka korallien kanssa on hävikkäkin tullut, on kuitenkin muutamia lajeja, jotka menestyvät ja kasvavat altaassani oikein hyvin.

Vihreä liehuletti
Euphyllia parancora näyttää viihtyvän kaikkein parhaiten. Vajaan neljän vuoden aikana alkuperäinen nyrkin kokoinen yksilö on moninkertaistunut. Yhdestä on tullut monta, ja siitä on riittänyt jo harrastajille jaettavaksi asti. En  ole juuri ruokkinut sitä erikseen, mutta näköjään se löytää tarvitsemansa ravinnon ominkin voimin. Tällä hetkellä altaassa on kolme yksilöä, joista yksi on kohta jaettava pienempiin osiin. Se on helppoa, sillä ranka on melko hauras ja usein se hajoaa jo ennen kuin veistä ehtii kunnolla edes käyttää.

Euphyllia parancora

Värinvaihtaja
Toinen ilon aihe on Stylophora pistillata. Se on saman ikäinen kuin Euphyllia. Viimeisen parin vuoden aikana tässä uudessa altaassa se on ottanut oikein kasvupyrähdyksen. Se on haaroittunut ja tukevoitunut ja sen  polyypit  ovat pulleina auki suurimman aikaa. Alun perin, vanhaan altaaseen tullessaan se oli pinkki. Ledivalaistuksen myötä sen väri alkoi muuttua enempi lilaksi, välillä se on näyttänyt jopa siniseltä. Koska laji on menestynyt niin hyvin, hankin jokin aika sitten toisenkin Stylophoran, S. milkan tällä kertaa. Se on hyvin samannäköinen kuin pistillata ja näyttää myös asettuneen hyvin taloksi.

Stylophora pistillata

Punainen paholainen

Kolmas hyvin viihtyvä koralli on punainen Lobophyllia, tarkempaa määrittelyä en tiedä. Ehkei se varsinaisesti ole kovin paljon kasvanut, mutta se näyttää hyvin terveeltä ja hyväkuntoiselta. Silläkin on ikää jo yli kolme vuotta. Lobophyllia on hyvin tuhoisa muille koralleille, jos joutuvat kosketuksiin keskenään. Pari kertaa näin on käynyt, kun sen päälle on pudonnut jokin paikaltaan irronnut koralli. Tai oikeastaan toisen kerran se putosi itse. Muutamassa tunnissa tuloksena on ollut pahaa jälkeä: Caulastrean kudos suli käytännössä kokonaan pois ja Pocilloporakin kuihdutti kosketuksissa olleet haaransa. Onneksi vain pari pientä.  Melkoinen paholainen siis.

Lobophyllum sp.

Sitkeä selviytyjä
Muutoin tuo Lobophyllian polttama Pocillopora on positiivinen tapaus. Se tuotiin vanhaan altaaseen puolittain kuolleena rumiluksena, mutta toinen puoli siinä oli elossa ja kauniin tiilenruskea. Kuollut puoli sopivasti kiven koloon aseteltuna siitä on nyt kehkeytynyt oikein kaunis yksilö. Väri on vahva ja polyypit isosti auki. Vähän olen sen viihtymistä ihmetellytkin, kun se on aika alhaalla eikä mitenkään parhaassa paisteessa. Mutta siinä tuo on ja hyvin näyttää pärjäävän.

Pocillopora damicornis

Elegantti tupsupää
Duncanopsammia axifuga tuli altaaseen samaan aikaan Stylophora pistillatan kanssa ja on voinut ja kasvanut hyvin. Tosin alkuvaiheessa, muutaman kuukauden jälkeen altaan silloinen Lysmata amboinensis -rapu järsi sitä nin pontevasti ja koko ajan, että se oli pitkät ajat aivan supussa. Olin jo antanut ravulle häätötuomion, mutten saanut sitä altaasta ylös. En tiedä, miksi se oli korallin kimpussa, mutta joka tapauksessa jonkun ajan kuluttua se lopetti. Sen jälkeen tuo elegantti tupsupää onkin ollut todellinen silmän ilo, ja siitä on  riittänyt frägejä jo muillekin harrastajille.

Duncanopsammia axifuga

En erityisesti täsmäruoki koralleja, paitsi joskus harvoin annan simpukan tai katkaravun paloja suoraan esim. vuokon tai Euphyllian lonkeroille. Uskon, että kaikki kuitenkin saavat jotain kiinni, kun  pari kertaa viikossa annan pakasteita. Lisäksi laitan altaaseen säännöllisesti sekä phyto- että zooplanktonia ja noin kerran viikossa Tropic Marinin Reef Actifia.

Sillä siisti!

Reilun kahden vuoden aikana ala-allas oli päässyt melko likaiseen kuntoon. Altaan pohjalla oli rapsakka kerros putkimadon pätkiä ja kaikkea muuta tarkemmin määrittelemätöntä töhkää. Putkimadon tyhjiä putkia oli paljon myös altaan seinämissä.  Refu-osiossa oli sekä kivien pinnalla että laseissa hattaroittain epämääräistä punaista levää.

Ennen siivousta

Sekavaa vaikutelmaa lisäsi vielä se, että vaahdottaja keikkui altaassaan miten milloinkin erilaisten viritelmien päällä. Jotta vedenpinta asettuu oikeaan korkeuteen, vaatii vaahdottaja alleen noin kahdeksan sentin korotuksen. Alun perin sitä varten ei tullut tehtyä mitään kunnollista ratkaisua, ja niinpä korokkeen virkaa ovat sitten hoitaneet niin Aino-jäätelörasia kuin grogilasitkin. Viimeksi grogilasien alla oli vielä silikonista valmistettu oranssi pannulappu vaimentamassa resonointia.  Ei kovin ammattimaista siis…

Lopulta ala-allas alkoi näyttää siltä, että halusin ryhtyä toimeen sen siistimiseksi.
 

Vaahdottimen jalusta

Tekninen henkilöstö teki etukäteen vaahdottajan alle kunnollisen jalustan pvc-muovilevystä ja putkenpätkistä.  Malli löytyi toiselta harrastajalta ja tarvikkeet turkulaisesta Aqua Nova Oy:stä.

Levyyn porattiin 25 mm:n puuporanterällä pieni upotus putkijalkoja varten ja terän kärjen annettiin puikahtaa levystä läpi. Näin vesi pääsee virtaamaan putkijalkojen läpi ja jalusta painuu helposti upoksiin. 

Varsinaista siivouspäivää varten valmistin 120 litraa uutta suolavettä. Poistin ala-altaasta kaikki laitteet, eli vaadottajan, lämppärin, hiili- ja bioreaktoreiden pumput, nostopumpun sekä tällä hetkellä käytössä olevan UV-sterilsaattorin. Ainoastaan pinnantasuri sai jäädä paikoilleen, se kun on niin tarkasti oikeaan paikkaansa asemoitu.

Sitten pumppasin ala-altaan niin tyhjäksi kuin sen nostopumpulla sai ja nostin refu-osion kivet saaviin, missä oli vanhaa vettä. Loput vedet ja kaikki irtotöhkä lähtivät kätevästi Kärcherin nesteimurilla. Kerrankin siitä vehkeestä oli jotain hyötyä. 

Yllätystaskuravulla on punaiset silmät

Kärcherin uumeniin oli päätyä myös pieni taskurapu, joka yllättäen tässä vaiheessa  löytyi altaan kulmasta kyyristelemästä. En tiedä, onko kyseessä hyvis vai pahis. Koska se ei kahdessa vuodessa ollut kasvanut juuri 20 sentin kolikkoa isommaksi, päätin jättää sen altaaseen. Ja tuskinpa se ala-altaassa mitään suurempia tuhoja aikaiseksi saa, vaikka tuosta vielä kasvaisikin.

Leväraappa ja ihmesieni aseena kävin sitten lasien kimppuun ja puhdasta tuli lopulta aika helposti. Sitten vain uudet vedet pumpulla ala-altaaseen, levästä harjatut kivet ja puhdistetut laitteet takaisin paikoilleen. 

Samaan syssyyn viriteltiin alakaapin kattoon vielä vesiletkusta persoonallinen johtokouru, johon sujutettiin pinnantasaajan johdot. Näin saatiin nekin pois veden pinnalta roikkumasta.

Johtokouru on nippusidepidikkeillä kiinni pääaltaan pohjassa

Aikaa koko hommaan kului useapi tunti, vaikka Tekninen henkilöstökin oli mukana auttamassa. Melko työlästä siis, mutta lopputulos on hyvä. Eikä tuota sentään kovin usein tarvitse tehdä. 

Siivouksen jälkeen

Luontaisparantolassa

Nyt on  pari viikkoa kulunut siitä, kun isoin perhoskala jäi lajitoveriensa kuoltua yksin altaaseen. Sen jälkeen on ollut hyvin rauhallista: keltavälskäri, tuliherttua ja perhonen uivat sulassa sovussa keskenään ja vuokkokalat elävät omaa elämäänsä.

Perhosten kuoleman jälkeen minulla oli tarkoitus laittaa UV-sterilisaattori toimintaan, mutta siitä olikin ilmeisesti lamppu särkynyt. En tiedä, missä vaiheessa laitteen sisään olisi voinut mennä kosteutta, mutta joka tapauksessa se oli sisältä märkä eikä lamppu palanut. Harmillista.

Tilasin uuden, vähän isomman laitteen, mutta sen perille tulo otti aikansa. Viimein tänään kuitenkin sain UV-suodatuksen käyntiin.  

Kaiken lisäksi nyt näyttää siltä, että toinen vuokkokaloista on sairastunut joko pilkkuun tai johonkin muuhun loissairauteen. Se ei oikeastaan näytä pilkkutaudilta, vaan kala on kauttaaltaan ikään kuin vähän nukkaantunut. Goole-haulla ”marine velvet” tulee hyvin samannäköisiä kuvia, ja LiveAquarian sivuilla on hyvä selostus ko. sairaudesta . Epäilen, että juuri siitä on kysymys.

En kuitenkaan aio ryhtyä isoa allastani lääkitsemään, koska uskon siitä koituvien tuhojen esim. koralleille olevan suurempia kuin hyötyjen. Harkitsin kyllä hetken vuokkokalan pois haavimista ja ja sairaala-altaan perustamista. Mutta koska kala kuitenkin oli vielä melko vilkas ja söi hyvin, en sitten kuitenkaan ryhtynyt toimeen.

Sen sijaan aloitin Voogle-kuurin. Voogle on Easy Lifen kasviuutteita, vitamiineja ja kivennäisaineita sisältävä kalojenhoitoaine. Se ei ole varsinainen lääke, mutta vahvistaa kalojen omaa vastuskykyä. Sitä voi käyttää viiden päivän kuurina sairaustapauksissa sekä ennaltaehkäisevästi jatkuvassa käytössä pienempinä annoksina.  

Olen kyllä pyrkinyt huolehtimaan kalojen monipuolisesta ruokavaliosta ja vastustuskyvystä. Ruokin vaihtelevasti niin mysiksellä, artemialla, omalla pakasteruualla kuin hiutaleilla ja rakeillakin. Ja tietysti välskäri saa levää päivittäin. Hyvin suuren osan ruuasta marinoin valkosipuliuutteella ja lisään ruokaan säännöllisesti myös vitamiinitippoja.

Mutta siitä huolimatta voi tulla stressitilanteita ja esimerkiksi erilaiset loiset pääsevät niskan päälle. Yritän nyt saada tilanteen hallintaan tuon Vooglen ja UV-sterilisaattorin avulla.