Duncanopsammia axifuga on tehnyt uusia tupsuja ja näyttää muutoinkin voivan erinomaisesti. Se on hieno juttu, sillä aina ei ole ollut yhtä hyvin.
Tullessaan altaaseen vuoden päivät sitten se oli ihastuttavan iso ja rehevä asukas silloin vielä jokseenkin autiossa altaassa. Pidin kovin sen liehuvista lonkeroista, ja vihreä silmä jokaisen tupsun keskellä toi väriä muutoin vaatimattomaan altaaseen. Sille löytyi myös varsin sopiva paikka, jossa sen muoto sulautui luontevasti alustaansa.
Kuten blogia ehkä pidempään seuranneet muistavat, valaistus altaassa oli tuolloin vielä hyvin vaatimaton, vain alle kaksisataa wattia monimetalli- ja loisteputkivaloa. Kovin kauan ei kestänyt, kun silmäteräni ikään kuin kutistui ja haalistui. Lopulta se piti kauniit liehukkeensa pääasiassa kiinni ja näytti hyvin sulkeutuneelta.
Kiusaajan kynsistä uuteen kasvuun
En tiedä mikä on syytä tai mikä seurausta, mutta samaan aikaan Lysmata Amboinensis-rapu oli päättänyt ryhtyä pontevasti kurittamaan Duncanospammiaa. Rapu järsi sitä raivokkaasti ja koralliraukka pysyi pääasiassa kiinni päivästä päivään, viikosta viikkoon. Ehkä rapu löysi sieltä itselleen jotain loisia syötäväksi? Tai ehkä se ei muuten vaan voinut vastustaa liehuvia helmoja? En tiedä, mutta lopulta Lysmata sai kyllikseen ja jätti korallin rauhaan.
Vähitellen Duncanopsammia alkoi taas olla auki ja liehutti itseään virtauksessa. Vaalea ja valju se oli, mutta eloisan näköinen silti.
Sitten altaaseen vaihdettiin uudet ledivalaisimet. Korallit ottivat uuden valon ilolla vastaan: ne alkoivat kasvaa ja tukevoitua, paransivat väriään. Duncanopsammia suorastaan riehaantui. Se on rehevöitynyt ja on lykännyt rangastaan ulos muutaman kokonaan uuden tupsun!
Kotilovauvoja
Altaassa on myös turbo- tai mitä lie Astraea-kotiloita. Ensimmäiset niistä tuotiin melko tuoreeseen altaaseen jo yli vuosi sitten, mutta ne heittivät nopeasti lusikan nurkkaan. Koska ne ovat hyviä levänsyöjiä, on niitä kuitenkin hankittu vähitellen uusia ja nyt niitä taitaa kaikkiaan olla alun toista kymmentä. Ne liikkuvat hissukseen laseilla ja kivillä ja ovat oikeastaan aika hauskan näköisiä.
Vähän aikaa sitten huomaisin altaassa uuden, aivan lilliputtimaisen pienen kotilon. Ne ovat päättäneet lisääntyä. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia. Kokemus makean veden altaista sanoo, että huono juttu. Toisaalta olen ollut ymmärtävinäni, että riesaksi asti näitä turboja ei saisi riutta-akvaariossa lisääntymään. Ainakin niitä on tarvittaessa helppo harventaa, kun ovat niin suuria; parin peukalonpään kokoisia.
Ja on tässä vielä muitakin ilon aiheita. Vakaasti olen sitä mieltä, että loma on ihmisen parasta aikaa!
