Punaisen pumpulin paluu ja muuta valitusta

Stylophora pistillata ja Acropora sp.

Aloittelevan riutta-akvaristin elämä on siitä viheliäistä, että joka päivä on mahdollista törmätä uusiin ongelmiin, joiden ratkaisemiseksi ei osaa tehdä yhtään mitään. Edellisessä postauksessa murehdin korallien hiipumista ja nyt jo kertaalleen vähentynyt punainen pumpulilevä on riehaantunut uudelleen.  

Punainen nukka täyttää kivien pinnat ja kerääntyy korallien koloihin. Ei kovin kaunista, ja jostakin epätasapainosta se kertonee.  Mutta mistä? Käytän käänteisosmoosilaitteella puhdistettua vettä, josta vaihdan säännöllisesti n. 15 % kahden viikon välein. Pitäisikö se tehdä useammin? Veden kuormittumista mittaavat arvot ovat nollilla. Alkaliteetti ja pH ovat alarajoillaan (dKH 7 – 8, pH 7.8); voisiko siinä olla syy? Mitä ihmettä voisin tehdä toisin?

Eilen laitoin altaaseen pienen sisäsuodattimen ja harjasin pumpulilevää irti, minkä sain. Sinne suodattimeen se imeytyi kauniisti, ja aamulla oli helppo nostaa suodatin levineen pois. Samalla imuroin vähän pohjaa, kun se on ollut aika töhkäinen, vaikka ruskoraitatokko sitä ahkerasti seulookin.

Murhemielin laitoin huonoon kuntoon joutuneet korallit Turbinaria reniformiksen ja Zoanthuksen roskiin. Ei niissä näkynyt elpymisen merkkejä, päinvastoin.

Ja sitä paitsi koko altaan kivet on ihan tyhmästi ladottu; ei niihin saa mitään kaunista korallikasvustoa ikinä edes kiinnitettyä. Kasan päällimmäisenä on litteä isohko kivi, joka jättää alapuoliset rakenteet pimentoonsa. Ei niissä sitten mikään kasva. Ja takalasikin on ihan naarmuilla.

Lobophyllia sp.

Jos positivismia haluaa harrastaa, niin onhan jotain hyvääkin: ei ole sinilevää eikä kait kuplalevääkään. Ei lasiruusuja eikä laakamatoja. Ja pitkään valjua naamaa näyttäneet sininen Acropora ja  Stylophora pistillata ovat nyt suureksi ilokseni ruvenneet hehkumaan syvää sineä ja imelää pinkkiä. Viime lauantaina Siniriutasta tarttui mukaan uusi Lobophyllia sp. Sekin on kaunis, ja tiilenpunainen väritys voimistuu päivä päivältä.

Ehkä se tästä sitten taas jotenkin… ilahduttavaa olisi kuulla kanssa-akvaristien selviytymistarinoita, etenkin punaisen levän hävittämisestä.

Takapakkia korallien kanssa

On tämä aika vaikeaa. Juuri, kun kaikki tuntui olevan varsin hyvin, näyttää osa koralleista nyt hiipuvan. Edellisessä kirjoituksessa mainitun Turbinaria reniformiksen taisin omin toimin tärvellä. Olen antanut itseni ymmärtää, että on hyvä uittaa kaikki uudet korallit miedossa jodiliuoksessa ennen altaaseen laittamista.  Siten voidaan mm. torjua laakamatoja ja muita ei-toivottuja eliöitä. Niinpä siis upotin Turbinarian Tropic Marinin Pro-Coral cure–liuokseen. Muutaman päivän kuluttua upotuksesta Turbinaria alkoi ruskettua keskiosastaan. Siitä viikon kuluttua kaunis keltainen värikin alkoi haalistua.

Asiasta Aqua-webissä kysyttyäni  syyksi arveltiin jodidippausta. Arveltiin myös korallin olevan mennyttä. Voi murhetta!

Altaassa jo monta kuukautta ollut Zoanthus voi myös erittäin huonosti. Ennen se oli hyvin tuuhea ja aina polyypit auki. Nyt polyypeista suurin osa on irronnut ja ne loputkin ovat melkein kokonaan kiinni. Paljasta kiveä on tullut näkyviin vaikka kuinka paljon.

Eikä tässä vielä kaikki: silmäteräni, ihanainen Duncanopsammia axifuga  on niin ikään viime aikoina sinnikkäästi pitänyt itseään supussa. Enää eivät kauniit lilansävyiset polyypit liehu virtauksessa kuin harvoin. Ja silloinkin vain pieni osa niistä on kerrallaan auki. En osaa arvella, mikä on vikana. Lysmata amboinensis -rapu kyllä jostain syystä järsii sitä ahkerasti. En tiedä, voisiko johtua siitä. Yritin jo hankkiutua ravusta eroonkin,  mutten saanut sitä kiinni.

En ole vielä poistanut Turbinariaa altaasta. Odotan ihmettä, jos se vaikka vielä jaksaisikin uudistaa itsensä. Kai kaikilta aina joskus kuolee joku koralli, mutta silti tunnen nyt jokseenkin suurta taitamattomuutta.

Uusia asukkaita

Keltavälskäri

Allas on ollut pystyssä nyt reilut puoli vuotta. Lähinnä työkiireiden takia se on saanut tekeytyä hyvinkin hitaasti ja rauhallisesti. Ehkä hyvä niin, sillä mitään valtavan suuria vastoinkäymisiä ei ole ollut. Elämää on lisätty vähitellen, pääpaino ollut koralleissa. Ei niidenkään määrissä tai komeudessa vielä kehumista ole, mutta onhan niitä nyt kuitenkin jo muutama. Korallien vaatimattomuus johtuu ainakin osaltaan vähäisestä valaistuksesta.

Altaassa vallinnut autiuden tunne lienee kumminkin pääasiassa johtunut kalojen vähäisyydestä. Kaksi vuokkokalaa ja yksi herttuakala eivät juuri ruuhkaa aiheuta, ja mielenkiintoisuudestaan huolimatta allas on näyttänyt jotenkin elottomalta.

Viikonvaihteessa viimein tapahtui väestöräjähdys, kun kalojen määrä yli kaksinkertaistui. Kim Söderbergin ystävällisellä opastuksella Siniriutasta lähti mukaan kolme hohtavaa koralliahventa ((Pomacentrus alleni), yksi keltavälskäri (Zebizasoma flavescens) ja yksi ruskoraitatokko (Amblygobius phalaena).

Johan tuli eloa! Pari tuntia kotiutuksen jälkeen koralliahvenet uivat kuin kotonaan altaan keskiosassa, tokko seuloo pohjaa ja keltavälskäri neuvottelee herttuakalan kanssa kaapin paikasta. Vuokkokalat ovat selvästi ymmällään tästä kaikesta. On oikein mukavaa vaihteeksi katsella vilkasta liikettä ja uusia asetelmia.

Kalojen lisäksi altaaseen päätyi myös pari uutta korallia: keltainen litteä pyörylä Turbinaria reniformis ja Euphyllia ancora. Hienoja ovat molemmat ja tuovat paljon lisää ilmettä.

Voipi olla, että taas vierähtää altaan edessä tovi jos toinenkin.

Punainen pumpuli antaa periksi

Viimeiset pari kuukautta altaan voimallisin elävä on ollut viininpunainen pumpulimainen levä. Sitä on ollut pulleina hattaroina lähes joka kiven pinnalla. Erityisen innokkaasti se on hakeutunut kivien kolohin, joihin se on saanut luotua suuria ja pehmeitä, virtauksessa vellovia pallukoita. Korallit se on onneksi kumminkin jättänyt lähes rauhaan. Suurimpia pallukoita olen harjannut irti, mutta pääasiassa se on saanut olla paikoillaan.

En tiedä, olisiko joku kala sopiva tuota hävittämään, mutta ainakaan mínun kolmesta kalastani ei ole ollut pumpulinpurijoiksi.

Mutta aika lienee nyt tehnyt tehtäväänsä: pumpuli on alkanut vähitellen muuttua pleekiksi eikä uutta enää juuri ilmaanu (pleeki on Turun murretta ja tarkoittaa haljua, valjua, kalpeaa).

Muutoinkin asiat altaassa taitavat olla tällä hetkellä aika hyvin. Korallit näyttävät asettuneet taloksi ja tuskalla kiinnittämäni uudet fräginpätkätkin ovat vielä paikoillaan. Tässä kohtaa kyllä varmuuden vuoksi koputan napakasti otsalohkoani!

Frägejä, prkl!

No niin, tämä oli niitä päivä (tai oikeastaan iltoja), jotka olisi voinut jättää kokonaan väliin. Pari viikkoa sitten hain Liedon korvessa asustavalta kanssa-akvaristilta muutaman frägin; ensimmäiset elämässäni (Acropora millepora ja Montipora capricornis). Tähän asti kaikki hyvin: matkalla ei sattunut kolareita ja frägit pääsivät pikku purkissaan turvallisesti ja nopeasti kotiin. Altaaseen kotiutuskin sujui hyvin ja hartaasti, kiirettä ei pidetty.

Eikä pidetty kiirettä sen jälkeenkään, kun tänään vasta aloin puuhata niiden kiinnittämistä paikoilleen. Pääsin alkuun vasta aika myöhään illalla, kun Valtion Rautatiet oli tuttuun tapaansa pidätellyt minua Helsingin ja Turun välisillä raiteilla tunnin verran ylimääräistä.

Isot pojat ovat Aqua-Webissä neuvoneet, että korallien kiinnittäminen käy sujuvasti pikaliimalla. Sellaisella, joka sisältää cyanoakrylaattia (tai jotain sinne päin). Loctite oli siis hankittu, ja sitten vaan liimaamaan frägit valmiiksi katsotuille paikoille. Mutta eihän se sujunut!

Ankaran sohlaamisen jälkeen hanskat, sormet ja frägit olivat vahvassa liimassa, vaan eivät paikoillaan. Tai siis sormet olivat kyllä paikoillaan, mutta frägit eivät. Lopulta oli turvauduttava aiemminkin käytettyyn perinteiseen kaksikomponenttiseen koralliliimaan. Isot mollukat frägien alle ja paikoilleen. Paitsi että sitten sammuivat altaasta valot... aamulla siis nähdään, kun valkeus nauraa pimeyden töille.

PS. Osaako joku sanoa, miksi niissä pitkävartisissa kumihanskoissa on iso pyöreä reikä siellä yläreunassa, kainalon korkeudella?

Kun makea vaihtui suolaiseen

Merivesiakvaario ei ollut koskaan käynyt mielessänikään. Olin valmistelemassa perinteisen seura-akvaarioni uudistamista, kun loppukesästä 2010 erehdyin lukemaan Aqua-Webissä viestiketjua "Helppohoitoinen merivesiakvaario, onko sellaista?" Pahus!

Tästä se alkoi tammikuussa 2011

Ketjuun kertyi rohkaisevia ja innostavia kokemuksia, ja pian huomasin täyttä päätä suunnittelevani merivesiakvaarion - sellaisen helppohoitoisen - perustamista.  

Syksy kului aihetta opiskellen ja sopivia teknisiä ratkaisuja suunnitellen. Olin päästäni pyörällä dursojen, sumppujen, skimmereiden ja streamereiden kanssa. Tämänhän piti olla helppoa! Vähitellen tavoittelemani yksikertainen kokonaisuus kuitenkin alkoi kirkastua: entinen 450 litrainen allas, ei ala-allasta, välttämättömien virtauspumppujen ja vaahdottimen lisäksi vain automaattinen vedenpinnantasaaja.

Altaasta tuli siis "low-tech", mikä ei valitettavasti kumminkaan ole sama kuin "low-budget".

Käyntiin tammikuussa 2011
Lopulta altaaseen laskettiin ensimmäiset suolavedet ja tuotiin korallihiekka ja elävät kivet. Kypsyminen alkoi. Leviä tuli ja leviä meni. Vähitellen ensimmäiset öttiäiset uskaltautuivat esille kivien koloista ja aloin saada aavistuksen merivesiakvaarion kiehtovuudesta. Kohta minusta oli jo aivan luonnollista istua illalla myöhään taskulamppu kädessä pimeän altaan edessä...

Allas huhtikuussa 2011

Maaliskuun lopussa altaaseen hankittiin ensimmäiset kolme korallia ja siitä kuukauden päästä kolme kalaa ja pari rapua. Allas alkoi etäisesti, hyvin etäisesti, muistuttaa oikeaa riutta-akvaariota.

Nyt se kehittyy verkkaisesti, ja uusia asukkaita hankitaan vähitellen. Välillä kaikki tuntuu sujuvan hyvin ja uskon olevani päteväkin akvaristi, sitten taas levät ja muut koettelemukset palauttavat minut todellisuuteen.

Aika tekee altaassa omaa tehtäväänsä eikä sitä auta kiirehtiä.