Tomppeli osti Gonioporan

Muutama aurinkoinen lomapäivä pääkaupunkiseudulla sekoitti pääni niin, että menin ja ostin silmää räpäyttämättä altaaseeni punaisen Goniopora-korallin (tarkempi lajimäärittely puuttuu).   En kysellyt sen vaatimuksista, en kaivannut kokemuksia sen pärjäämisestä akvaario-oloissa eikä tullut mieleen ottaa siitä etukäteen selvää.

Vaikken ikäni puolesta ole enää aivan untuvikko, saatan näköjään silti yhä edelleen toimia kuin pikkulikka karkkikaupassa: yks tommonen vaaleapunainen, pari noit sinisii ja sit viäl tommonen vihreeki.

No, koralli on nyt kotiutettu altaaseen pitkän kaavan mukaan. Sen jälkeen olen myös ehtinyt hankkia tästä punaisesta kaunokaisesta vähän muutakin tietoa kuin pelkän nimen.  Ja huh huh… tuntuu, että yhtä hyvin olisin voinut jättää Siniriutan tiskille muuten vain muutaman kympin. Ihan vain pelkän kannatuksen vuoksi.

Kaikki löytämäni lähteet mainitsevat Gonioporan hyvin vaativaksi ja vaikeaksi koralliksi.  Akvaariossa sen menestymisestä on pääsääntöisesti huonoja kokemuksia. Jollakin se on pärjännyt kaksi kuukautta, jollakin toisella jopa kaksi vuotta. Yleisin neuvo Gonioporan suhteen tuntuu olevan, että sen hankinta olisi viisainta jättää vain hyvin kokeneille ja asiantunteville riuttaharrastajille.

Koska en voi pitää itseäni sen paremmin kokeneena kuin asiantuntevanakaan, lienee oma ennusteeni tuon Gonioporan kanssa jokseenkin huono. 

Olen ymmärtänyt, että se viihtyisi parhaiten pohjalla ja arvostaisi melko voimakasta virtausta. Tarjolla pitäisi olla kasviplanktonia ja mieluusti myös jotain katkarapupohjaista einettä. Kelvollinen ruokavalio lienee järjestettävissä, mutta sen sijaan sopivan paikan löytäminen altaasta ei ole aivan yksinkertaista. Siitä pitävät huolen ainakin siniset kaivinkoneet, jotka uupumatta möyhentävät pohjahiekkaa uuteen muotoon. Missä tänään on tasainen ja hyvä alusta, saattaa jo huomenna olla iso kasa koralliahvenen asumuksestaan pois ryöpyttämää hiekkaa.  Sellaisen kasan alla Goniopora tuskin viihtyisi.  Ja jos pohja vielä pysyisikin paikoillaan, kulkee ruskoraitatokko pudottelemassa hiekkaa pohjalla majailevien korallien päälle.

Mutta yrittänyttä ei laiteta, ja on tavallaan mielenkiinoistakin seurata, miten tuon kanssa käy. Tai oikeastaan, miten nopeasti sen kanssa käy. Kalpaten siis.

Olisi mukava kuulla mahdollisten lukijoiden ja kanssaharrastajien Goniopora-kokemuksista. Myös kaikki neuvot Gonioporan hoidosta, ruokinnasta, sijoittelusta yms. otetaan ilolla vastaan!

PS. Gonioporan lisäksi Siniriutasta lähti mukaan myös aivokoralli Trachyphyllia geoffroyi.  Sekin on altaassa ensimmäinen lajiaan, mutta sen kanssa onnistumisen mahdollisuudet taitavat olla selvästi paremmat. 

Uusia tupsuja ja muita ilon aiheita

Duncanopsammia axifuga on tehnyt uusia tupsuja ja näyttää muutoinkin voivan erinomaisesti. Se on hieno juttu, sillä aina ei ole ollut yhtä hyvin.

Tullessaan altaaseen vuoden päivät sitten se oli ihastuttavan iso ja rehevä asukas silloin vielä jokseenkin autiossa altaassa. Pidin kovin sen liehuvista lonkeroista, ja vihreä silmä jokaisen tupsun keskellä toi väriä muutoin vaatimattomaan altaaseen.  Sille löytyi myös varsin sopiva paikka, jossa sen muoto sulautui luontevasti alustaansa.

Kuten blogia ehkä pidempään seuranneet muistavat, valaistus altaassa oli tuolloin vielä hyvin vaatimaton, vain alle kaksisataa wattia monimetalli- ja loisteputkivaloa. Kovin kauan ei kestänyt, kun silmäteräni ikään kuin kutistui ja haalistui. Lopulta se piti kauniit liehukkeensa pääasiassa kiinni ja näytti hyvin sulkeutuneelta.

Kiusaajan kynsistä uuteen kasvuun

En tiedä mikä on syytä tai mikä seurausta, mutta samaan aikaan Lysmata Amboinensis-rapu oli päättänyt ryhtyä pontevasti kurittamaan Duncanospammiaa. Rapu  järsi sitä raivokkaasti ja koralliraukka pysyi pääasiassa kiinni päivästä päivään, viikosta viikkoon. Ehkä rapu löysi sieltä itselleen jotain loisia syötäväksi? Tai ehkä se ei muuten vaan voinut vastustaa liehuvia helmoja? En tiedä, mutta lopulta Lysmata sai kyllikseen ja jätti korallin rauhaan.

Vähitellen Duncanopsammia alkoi taas olla auki ja liehutti itseään virtauksessa. Vaalea ja valju se oli, mutta eloisan näköinen silti.

Sitten altaaseen vaihdettiin uudet ledivalaisimet. Korallit ottivat uuden valon ilolla vastaan: ne alkoivat kasvaa ja tukevoitua, paransivat väriään. Duncanopsammia suorastaan riehaantui. Se on rehevöitynyt ja on lykännyt rangastaan ulos muutaman kokonaan uuden tupsun!

Kotilovauvoja

Altaassa on myös turbo- tai mitä lie Astraea-kotiloita. Ensimmäiset niistä tuotiin melko tuoreeseen altaaseen jo yli vuosi sitten, mutta ne heittivät nopeasti lusikan nurkkaan.  Koska ne ovat hyviä levänsyöjiä, on niitä kuitenkin hankittu vähitellen uusia ja nyt niitä taitaa kaikkiaan olla alun toista kymmentä. Ne liikkuvat hissukseen laseilla ja kivillä ja ovat oikeastaan aika hauskan näköisiä.

Vähän aikaa sitten huomaisin altaassa uuden, aivan lilliputtimaisen pienen kotilon. Ne ovat päättäneet lisääntyä. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia. Kokemus makean veden altaista sanoo, että huono juttu. Toisaalta olen ollut ymmärtävinäni, että riesaksi asti näitä turboja ei saisi riutta-akvaariossa lisääntymään.  Ainakin niitä on tarvittaessa helppo harventaa, kun ovat niin suuria; parin peukalonpään kokoisia.

Ja on tässä vielä muitakin ilon aiheita. Vakaasti olen sitä mieltä, että loma on ihmisen parasta aikaa!

Siivouspäivä

Akvaario oli lomaviikon verran itseohjautuvassa avohoidossa, ja sen jälkeen työkiireet ovat pitäneet huolta siitä, ettei altaalle ole muutamaan viikkoon uhrattu juuri muuta kuin väsyneitä silmäyksiä. Lopulta tulos alkoi näyttää aika murheelliselta: laseihin oli kertynyt reilusti ruskeaa pölymäistä levää, paikoiltaan pudonneet korallit lojuivat hiekan seassa ja voivat huonosti. Muutoinkin altaassa vallitsi jotenkin kaoottinen tunnelma.

Oli selvästi tullut siivouspäivän aika

Uusi terä leväraappaan, pitkät hansikkaat käteen ja ei kun kimppuun. Kun allas on 60 senttiä korkea, ja minä vain vajaan metrin pidempi, saan takalasin puhdistamisessa aina ylittää itseni. Kirjaimellisesti.  Vaikka raapassa on hyvä varsi, joudun silti kurottumaan ja samaan aikaan taipumaan kummallisille mutkille valaisimen alle, jotta yletän puhdistamaan lasin edes suunnilleen alas asti. Täydellistä tulosta en edes havittele, mutta mieluusti kuitenkin katselen taustan siniväriä edes vähän kalkki- ja pölylevän sijasta.

Mutta lomaviikko oli saanut aikaan muutakin harmia kuin levää laseihin. Useampikin koralli oli pudonnut paikoiltaan ja oli sen takia aika huonossa hapessa. Mikä kumma siinä on, että siihen asti tukevasti paikoillaan pysyneet korallit päättävät irrota juuri, kun olet poissa?

Hyvin murheissani olen siitä, että sini-vihreä, tarkempaa lajimääritystä vailla oleva Acropora oli joutunut Euphyllia glabrescensin lonkeroihin. Ei näyttänyt Acro hyvältä. Pari oksaa oli aivan valkoisena ja kärkien kaikki neonvihreä väri oli hävinnyt.  Leikkasin kuolleet haarat ja tarjosin sille parasta, mitä tiesin, eli kylvyn. Hieman se tuntui virkistyvän oltuaan muutaman tunnin Ultra Min aminohappo-vitamiinin hellässä huomassa.  Tänään asettelin sen tukevasti mukavalle paikalle ja toivon sille parasta.  Samalla yritin hakea turvallisempia paikkoja muutamalle muullekin korallille.

Ja sitten ryhdyin murhaajattareksi

Xenia oli kiva vielä vuosi sitten, kun altaassa ei paljon muuta ollut. Se kasvoi nopeasti ja näytti kasvaessaan aika mukavalta. Mutta – kuten minua varoiteltiin – kun Xenialle kääntää hetkeksi selkänsä, se täyttää koko altaan. Olen harventanut sitä aikaisemminkin, mutta tänään kiskoin pitkillä pinseteillä irti kaiken, minkä sain. Ja ruiskutin vielä kiehuvaa vettä päälle. 

Arvaan, että taistelu Xenian kanssa ei jää tähän, mutta riittää kyllä yhdelle päivälle.

Simpukkaravintola on avattu!

En ole tähän asti mitenkään erikseen täsmäruokkinut altaan koralleja, vaan ne ovat saaneet tyytyä siihen, mitä ovat itse onnistuneet pyydystämään. Ruokin kaloja aika monipuolisesti hiutaleilla, artemialla ja mysiksellä, ja uskon, että tuosta tarjonnasta liikenee jotain myös koralleille.  Ja mielestäni kaikki korallit ovat kyllä pysyneetkin ihan ”hyvässä lihassa” ja nyt uuden valaistuksen myötä ne kasvavatkin melkein silmissä.

Koska aika monet harrastajat kumminkin ruokkivat erikseen vuokkojaan, päätin minäkin sitten tarjota noille upeille punaisille kuplavuokoilleni vähän tuhdimpaa hiukopalaa. Niin, vuokkoja on nyt siis kaksi, kun pian kotiutumisen jälkeen alkuperäinen vuokko päätti jakaantua, ja yhdestä tuli kaksi.  

Arvelin äyriäispainotteisen ruokavalion olevan hyväksi mereneläimille ja ostin raakaa kuorittua kampasimpukkaa. Parasta, mitä Hirvensalon K-marketin pakastealtaasta rahalla saa.

Pilkoin simpukasta pieniä paljoa ja tarjoilin pinseteillä vuokon lonkeroille. Vilahdus vain, ja pala oli kadonnut vuokon uumeniin! Aivan selvästi altaasta kantautui pieni maiskahdus ja sen päälle tukahdutettu röyhtäisy… Annoin pari palaa kummallekin vuokolle ja kuvittelin niiden sitten olevan kylläisiä.

Sen jälkeen katoin pöydän myös altaan muille asukkaille, ja nehän sekosivat tykkänään! Lysmata Amboinensis-rapu hyökkäsi saksillaan kiinni kuin sika limppuun, ja siniset koralliahvenet hohtivat niin syvää neonsineä, etteivät koskaan aiemmin. Ne poukkoilivat hulluina pienten simpukan palojen perään ja irvistelivät toisilleen pelottavasti. Ruskoraitatokko nappasi niin ison palan, että pelkäsin sen tukehtuvan. Vain keltavälskäri taisi jäädä näissä kemuissa nuolemaan näppejään, sillä hitaana ja arkana sen ulottuville ei osunut juuri mitään. 

Eivätkä ne vuokotkaan olleet tulleet kylläisiksi vielä ensimmäisellä kattauksella. Ehei, nälkä oli jäänyt, ja ne kävivät ahnaasti kiinni murusiin, joita kalojen syömingeistä putosi. Olisivat varmaan syöneet itsensä palloiksi, jos en olisi sulkenut ravintolaa. 

Kuplavuokko jakaantui!

Kaksi viikkoa sitten riutalle muuttanut kuplavuokko on jakaantunut kahtia! En oikeastaan tiedä, onko se hyvä vai huono asia tai mistä jakaantuminen johtuu.  Yrittääkö se säilyäkseen pelastaa itsestään edes jotain? Vai silkasta ilostako jakaantui?  Mutta joka tapauksessa aika hauskaa, että niitä on nyt kaksi. 

Eilen alkuperäinen yksilö päätti ottaa jalan alleen ja lähti hivuttamaan itseään uusiin asemiin. Ei se pitkälle muuttanut, mutta asumuksensa toiseen syrjään nyt kumminkin. Jotenkin se näyttikin vähän hajanaiselta; tosi avoimelta ja levinneeltä, kuplat hyvin pulleina. Ja tuloksena oli sitten yhden muuttuminen kahdeksi.

Olen tässä myös ihmetellyt kuplavuokon tieteellistä nimeä: Entacmaea quadricolor. Vanhan latinistin korvaan kuullostaa siltä, että tuolla olisi jotain tekemistä neljän värin kanssa. Tähän asti vuokko on kumminkin ollut vain ja ainoastaan oranssin punainen.  Mutta nyt jakaantumisen jälkeen esille on tullut myös vihreää ja ehkä aavistus sinistä. Mahtaako tulla vielä neljäskin väri?

Kiehtovaa on elämä riutalla!

Kuplia ja piikkejä

Hovihankkija Siniriutta tarjoili kakkua ja kahvia uuden laajennusosansa kunniaksi, ja tarjolla oli myös uusia merenmötiäisiä. Tai no, tarjolla ja tarjolla – kyllä niistä maksamaan joutui. Ja merivedestä kun on kyse, niin aika suolaisestikin.

Joka tapauksessa Turkuun kulkeutui pinkki Seriatopora hystrix, punainen kuplavuokko Entacmaea quadricolor  ja merisiili Tripneustes Gratilla. Niin ja muutama turbo tai mikä lie kotilo lisää. 

Uuden ledivalaistuksen rohkaisemana uskallan toivoa, että kivikorallitkin nyt pärjäisivät entistä paremmin, ja tuo pinkki kaunokainenkin viihtyisi ja kasvaisi.
Sen suojissa asustelee pikkuruinen korallirapu. Sieltä se kurkkii ympärilleen ja huitoo pelottavasti saksillaan, jos joku menee liian lähelle. Altaan Pocillopora-korallissa on samanlainen. Mahtavatkohan nuo kaksi nyt ruveta hengailemaan yhdessä?

Kuplavuokko on upea! Tarjosin sille mukavaa asumusta avarassa kivenkolossa ja sinne se nyt ainakin toistaiseksi näyttäisi asettuneen. Kaipa se tietää, missä tahtoo olla, ja muuttakoon sitten halunsa mukaan. Minä en aio sitä siirrellä, kuten ymmärtämättömyyttäni tein ensimmäisen kuplavuokon kanssa vuosi sitten. Siitä ei hyvää seurannut, ja vuokko päättikin sitten heittää lusikan nurkkaan aika pian tulonsa jälkeen.

Vuokon sijainti on nyt niin kaukana vuokkokalojen reviiriltä, että tuskin ne ottavat sitä asunnokseen. Eivät ne taida muutoinkaan paljon perustaa koralleista suojapaikkoina, koska kelvollisista tarjoomuksista huolimatta nuo viettävät yönsäkin mieluummin reunalistan suojissa kyyhöttäen.

Tuo merisiili on mainio tapaus myös. Sympaattinen piikkipallo, joka muina siileinä liukuu pitkin allasta ja hoitaa siinä sivussa talonmiehen hommia ahtaamalla itseensä levää. Paitsi hauskan näköinen, tuo merisiili on siis myös hyvin höydyllinen.

Elo riutalla tuntuu asettuneen uomiinsa, paitsi että kivirakennelmat eivät enää ole aivan sitä, mitä alun perin. Kiitos viheliäisten sinisten kaivinkoneiden, ovat taiten suunnitellut kivikaaret ja kielekkeet painuneet niin, että herra Hispiduskin joutui välillä etsimään itselleen uuden kortteerin.

Tylsää hetkeä ei riutalla ole, ja edelleen sen äärellä vierähtää helposti tovi jos toinenkin.  

Harrastus uudessa valossa






AquaBeam 1500 XG Ultima Ocean Blue

 

Koko lyhyen merivesiharrastukseni ajan on ollut selvää, että alun perin makeanveden akvaarioon hankittu valaisin ei riitä runsasta valoa vaativien korallien kasvuun riutta-altaassa. Uuden valaisimen hankinta on siis pyörinyt mielessä, mutta tuskaa on aiheuttanut valinnan vaikeus.

Monimetallivalo on kaunista ja sävykästä, mutta wattimäärän kasvattaminen ei houkutellut. Loisteputkilla on mahdollista saada sekä silmää että koralleja miellyttävä valaistus, mutta aika tavalla watteja siihenkin tarvitaan. Ledeistä ei vielä kenellekään ole ehtinyt kertyä laajaa kokemusta, ja siksi luotettavan ratkaisun löytäminen tuntui lähinnä arpapeliltä. 



Allas uudessa valossa

Ledeihin kuitenkin päädyin. Tiedonmuru sieltä, toinen täältä; yksi hyvä kokemus tuolta ja heti perään päinvastainen sieltä. Huoh. Tuskastumista ja suurta epävarmuutta, lopulta päätös: Tropical Marine Centerin AquaBeam 1500 XG Ultima Ocean Blue. Hovihankkijaksi kotimainen Siniriutta Ky, ja nyt ovat uudet valaisimet paikoillaan. Valaisimia on kolme, ja lisänä on kontrolleri, jolla valon määrää säädellään. Kontrollerin avulla riutalle on mahdollista luoda auringonnousun ja -laskun tunnelmaa ja halutessaan voi leiskauttaa vaikka ukkosmyrskyn salamoineen. Ripustus on vielä väliaikainen, mutta sen haitta on ainoastaan esteettinen.

Yhden päivän kokemuksella ei tietenkään voi vielä sanoa yhtään mitään valaistuksen riittävyydestä tai muista ominaisuuksista. Silmämääräisesti valaistus näyttää kauniilta ja kirkkaalta, jotkin värit ovat selvästi syvempiä kuin aikaisemmin. Vaaleanpunainen Montipora capricornis on suorastaan ällöttävän pinkki ja Euphyllian polyyppien kärjet kirkuvat neonvihreinä.

Nähtäväksi jää, miten valovoima riittää korallien tarpeisiin. Erään artikkelin mukaan hankkimani valaisimen aikaisempi versio korvaisi 150 watin monimetallivalaisimen,  ja uusi sukupolvi lienee edeltäjäänsä tehokkaampi. Kun altaan yllä on tähän asti roikkunut reilusti alle 200 wattia monimetalli- ja loisteputkivaloa, voinee valaisutehon arvioida joka tapauksessa vähintäänkin tuplaantuneen.

Toiveikkaana jään odottamaan korallien kasvupyrähdystä!  

Lisävalaistusta:
Aquarium Digest
American Aquarium Products