lauantai 14. tammikuuta 2012

Kaivinkoneet akvaariossani



Akvaariossani asuu kaivinkoneita. Ne ovat sinisiä, aika pieniä ja hyvin tehokkaita. Niitä on seitsemän. Ne ovat koralliahvenia Pomacentrus alleni.
Niille eivät kelpaa elävässä kivessä luontojaan olevat runsaat kolot ja onkalot, vaan ne ovat päättäneet ryhtyä hartiapankkirakentajiksi ja kaivaa asumuksensa kivien alle ihan itse. Hiekka vain pöllyää, kun nämä maansiirtokoneet möyryävät. Plesiastrea-koralli oli hautautua kokonaan hiekkaan, ja se oli siirrettävä loitommas rakennustöiden tieltä. Nyt se joutuu enää satunnaisesti ruskoraitatokon suustaan pudottaman irtohiekan kiusaamaksi. Siitä se tuntuu jollain keinoin selviävän itsekseen.
Onneksi altaan kivet ovat melko tukevasti lähes pohjalasissa kiinni. Silti pelkään, että jonakin päivänä jotain romahtaa.
Ahvenien kaivamat onkalot ovat nimittäin aika laajoja. Niissä on vähintään kaksi sisäänkäyntiä ja laajat terassialueet vartioitavina. Ja kyllä ne vartioivatkin! Isoin niistä kävi käteeni kiinni, kun oli siirtämässä edellä mainittua korallia syrjempään. Onneksi oli paksut hanskat kädessä. Vaatii melkoista luonnetta viisisenttiseltä tirriäiseltä käydä kiinni itseään monin kerroin isompaan punaiseen kumihanskaan.
Aika mukava noiden touhua on seurata. Kaivelua lukuun ottamatta ne ovat jokseenkin rauhallisia. Eivät juuri nahistele keskenään eivätkä liioin ahdistele altaan muita asukkeja. Vain kerran oli selvästi tapeltu, kun isoimmalla ahvenella oli otsanahka auki. Ei siitä onneksi tullut sen pahempaa, se parani parissa päivässä.
En tiedä näiden ahventen sukupuolijakaumaa enkä sitä, kumpia nuo kaivinkoneet ovat. Jos sinulla on tietoa asiasta, jätä kommentti tuohon alas. Tieto otetaan kiitollisuudella vastaan.

2 kommenttia:

  1. Kiitos taas tästä sukellusmatkasta! Melkein tunnen itsekin olevani kala.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!