Kuplavuokko jakaantui!

Kaksi viikkoa sitten riutalle muuttanut kuplavuokko on jakaantunut kahtia! En oikeastaan tiedä, onko se hyvä vai huono asia tai mistä jakaantuminen johtuu.  Yrittääkö se säilyäkseen pelastaa itsestään edes jotain? Vai silkasta ilostako jakaantui?  Mutta joka tapauksessa aika hauskaa, että niitä on nyt kaksi. 

Eilen alkuperäinen yksilö päätti ottaa jalan alleen ja lähti hivuttamaan itseään uusiin asemiin. Ei se pitkälle muuttanut, mutta asumuksensa toiseen syrjään nyt kumminkin. Jotenkin se näyttikin vähän hajanaiselta; tosi avoimelta ja levinneeltä, kuplat hyvin pulleina. Ja tuloksena oli sitten yhden muuttuminen kahdeksi.

Olen tässä myös ihmetellyt kuplavuokon tieteellistä nimeä: Entacmaea quadricolor. Vanhan latinistin korvaan kuullostaa siltä, että tuolla olisi jotain tekemistä neljän värin kanssa. Tähän asti vuokko on kumminkin ollut vain ja ainoastaan oranssin punainen.  Mutta nyt jakaantumisen jälkeen esille on tullut myös vihreää ja ehkä aavistus sinistä. Mahtaako tulla vielä neljäskin väri?

Kiehtovaa on elämä riutalla!

Kuplia ja piikkejä

Hovihankkija Siniriutta tarjoili kakkua ja kahvia uuden laajennusosansa kunniaksi, ja tarjolla oli myös uusia merenmötiäisiä. Tai no, tarjolla ja tarjolla – kyllä niistä maksamaan joutui. Ja merivedestä kun on kyse, niin aika suolaisestikin.

Joka tapauksessa Turkuun kulkeutui pinkki Seriatopora hystrix, punainen kuplavuokko Entacmaea quadricolor  ja merisiili Tripneustes Gratilla. Niin ja muutama turbo tai mikä lie kotilo lisää. 

Uuden ledivalaistuksen rohkaisemana uskallan toivoa, että kivikorallitkin nyt pärjäisivät entistä paremmin, ja tuo pinkki kaunokainenkin viihtyisi ja kasvaisi.
Sen suojissa asustelee pikkuruinen korallirapu. Sieltä se kurkkii ympärilleen ja huitoo pelottavasti saksillaan, jos joku menee liian lähelle. Altaan Pocillopora-korallissa on samanlainen. Mahtavatkohan nuo kaksi nyt ruveta hengailemaan yhdessä?

Kuplavuokko on upea! Tarjosin sille mukavaa asumusta avarassa kivenkolossa ja sinne se nyt ainakin toistaiseksi näyttäisi asettuneen. Kaipa se tietää, missä tahtoo olla, ja muuttakoon sitten halunsa mukaan. Minä en aio sitä siirrellä, kuten ymmärtämättömyyttäni tein ensimmäisen kuplavuokon kanssa vuosi sitten. Siitä ei hyvää seurannut, ja vuokko päättikin sitten heittää lusikan nurkkaan aika pian tulonsa jälkeen.

Vuokon sijainti on nyt niin kaukana vuokkokalojen reviiriltä, että tuskin ne ottavat sitä asunnokseen. Eivät ne taida muutoinkaan paljon perustaa koralleista suojapaikkoina, koska kelvollisista tarjoomuksista huolimatta nuo viettävät yönsäkin mieluummin reunalistan suojissa kyyhöttäen.

Tuo merisiili on mainio tapaus myös. Sympaattinen piikkipallo, joka muina siileinä liukuu pitkin allasta ja hoitaa siinä sivussa talonmiehen hommia ahtaamalla itseensä levää. Paitsi hauskan näköinen, tuo merisiili on siis myös hyvin höydyllinen.

Elo riutalla tuntuu asettuneen uomiinsa, paitsi että kivirakennelmat eivät enää ole aivan sitä, mitä alun perin. Kiitos viheliäisten sinisten kaivinkoneiden, ovat taiten suunnitellut kivikaaret ja kielekkeet painuneet niin, että herra Hispiduskin joutui välillä etsimään itselleen uuden kortteerin.

Tylsää hetkeä ei riutalla ole, ja edelleen sen äärellä vierähtää helposti tovi jos toinenkin.  

Harrastus uudessa valossa






AquaBeam 1500 XG Ultima Ocean Blue

 

Koko lyhyen merivesiharrastukseni ajan on ollut selvää, että alun perin makeanveden akvaarioon hankittu valaisin ei riitä runsasta valoa vaativien korallien kasvuun riutta-altaassa. Uuden valaisimen hankinta on siis pyörinyt mielessä, mutta tuskaa on aiheuttanut valinnan vaikeus.

Monimetallivalo on kaunista ja sävykästä, mutta wattimäärän kasvattaminen ei houkutellut. Loisteputkilla on mahdollista saada sekä silmää että koralleja miellyttävä valaistus, mutta aika tavalla watteja siihenkin tarvitaan. Ledeistä ei vielä kenellekään ole ehtinyt kertyä laajaa kokemusta, ja siksi luotettavan ratkaisun löytäminen tuntui lähinnä arpapeliltä. 



Allas uudessa valossa

Ledeihin kuitenkin päädyin. Tiedonmuru sieltä, toinen täältä; yksi hyvä kokemus tuolta ja heti perään päinvastainen sieltä. Huoh. Tuskastumista ja suurta epävarmuutta, lopulta päätös: Tropical Marine Centerin AquaBeam 1500 XG Ultima Ocean Blue. Hovihankkijaksi kotimainen Siniriutta Ky, ja nyt ovat uudet valaisimet paikoillaan. Valaisimia on kolme, ja lisänä on kontrolleri, jolla valon määrää säädellään. Kontrollerin avulla riutalle on mahdollista luoda auringonnousun ja -laskun tunnelmaa ja halutessaan voi leiskauttaa vaikka ukkosmyrskyn salamoineen. Ripustus on vielä väliaikainen, mutta sen haitta on ainoastaan esteettinen.

Yhden päivän kokemuksella ei tietenkään voi vielä sanoa yhtään mitään valaistuksen riittävyydestä tai muista ominaisuuksista. Silmämääräisesti valaistus näyttää kauniilta ja kirkkaalta, jotkin värit ovat selvästi syvempiä kuin aikaisemmin. Vaaleanpunainen Montipora capricornis on suorastaan ällöttävän pinkki ja Euphyllian polyyppien kärjet kirkuvat neonvihreinä.

Nähtäväksi jää, miten valovoima riittää korallien tarpeisiin. Erään artikkelin mukaan hankkimani valaisimen aikaisempi versio korvaisi 150 watin monimetallivalaisimen,  ja uusi sukupolvi lienee edeltäjäänsä tehokkaampi. Kun altaan yllä on tähän asti roikkunut reilusti alle 200 wattia monimetalli- ja loisteputkivaloa, voinee valaisutehon arvioida joka tapauksessa vähintäänkin tuplaantuneen.

Toiveikkaana jään odottamaan korallien kasvupyrähdystä!  

Lisävalaistusta:
Aquarium Digest
American Aquarium Products

Synttärit riutalla

Vuosi sitten aloitteleva riutta-akvaristi ryhtyi tuumasta toimeen: korallihiekka ja suolavesi muuttivat tyhjillään olleen lasilaatikon autioksi merenpohjaksi. Valkoinen hiekka hohti ja ilmassa tuntui meriveden tuoksu!

Akvaarioharrastuksen suunnanvaihdokseen johtaneista tapahtumista voi kukin halutessaan lukea tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksesta "Kun makea vaihtui suolaiseen".

Sitten alkoi ankara aherrus luonnollisen riuttamaiseman luomiseksi. Vaikka päässä oli jonkinlainen kuva siitä, miltä altaan tulisi näyttää, oli sen toteuttaminen käytäntöön sitten kokonaan toinen juttu.

Riutta-akvaarion perustaa, eli eläviä kiviä aseteltiin uudelleen ja uudelleen; mikään ei näyttänyt hyvältä ja tasapainoiselta. Jos yhden kohdan sai mieleisekseen, näytti toinen entistä huonommalta. Lopulta jonkinlainen sommitelma kuitenkin syntyi, ja niille sijoilleen kivet jäivät. Ja kiitos syvälle pohjahiekkaan asettamisen, lähes paikoillaan ne ovat pysyneetkin, akvaariossa työskentelevistä kaivinkoneista huolimatta.

Onhan siellä elämää

Voi sitä riemua, kun kivistä vihdoin muutaman viikon jälkeen alkoi ilmaantua elämää! Illalla taskulampun valossa oli jännittävää bongata bristle-matoja, pieniä käärmemeritähtiä ja minikokoisia katkarapuja.

Parin kuukauden päästä perustamisesta altaaseen alettiin vähitellen hankkia koralleja ja muuta elävää. Ensimmäiset kalat (vuokkokalapariskunta ja herttuakala) ostettiin huhtikuun lopulla. Siitä eteenpäin eliöstö on maltillisesti täydentyntyt ja allas on vähitellen tekeytynyt kohti oikeaa riutta-akvaariota.

Mennyt vuosi on ollut ihmetyksiä ja oppimista täynnä. Olen pääsääntöisesti tuntenut itseni taitamattomaksi tumpulaksi, mutta mahtuu väliin onneksi sentään joitakin kirkastuksen hetkiäkin. Aloitan toisen vuoteni riuttaharrastajana hyvillä mielin, ja tähyän jo varovaisesti seuraavaan, ehkä ala-altaalliseen kokoonpanoon. Mutta sen aika on aikaisintaan syksyllä. Tai ehkä loppukesästä. Ei ainakaan keväällä!

1-vuotiskemut ovat siis meneillään, ja suuren maailman tyylin tapahtuma on myös videoitu. 

Ole hyvä: Synttärit riutalla (YouTube, kesto n. 3 min.)

Kaivinkoneet akvaariossani

Akvaariossani asuu kaivinkoneita. Ne ovat sinisiä, aika pieniä ja hyvin tehokkaita. Niitä on seitsemän. Ne ovat koralliahvenia Pomacentrus alleni.

Niille eivät kelpaa elävässä kivessä luontojaan olevat runsaat kolot ja onkalot, vaan ne ovat päättäneet ryhtyä hartiapankkirakentajiksi ja kaivaa asumuksensa kivien alle ihan itse. Hiekka vain pöllyää, kun nämä maansiirtokoneet möyryävät. Plesiastrea-koralli oli hautautua kokonaan hiekkaan, ja se oli siirrettävä loitommas rakennustöiden tieltä. Nyt se joutuu enää satunnaisesti ruskoraitatokon suustaan pudottaman irtohiekan kiusaamaksi. Siitä se tuntuu jollain keinoin selviävän itsekseen.

Onneksi altaan kivet ovat melko tukevasti lähes pohjalasissa kiinni. Silti pelkään, että jonakin päivänä jotain romahtaa.

Ahvenien kaivamat onkalot ovat nimittäin aika laajoja. Niissä on vähintään kaksi sisäänkäyntiä ja laajat terassialueet vartioitavina. Ja kyllä ne vartioivatkin! Isoin niistä kävi käteeni kiinni, kun oli siirtämässä edellä mainittua korallia syrjempään. Onneksi oli paksut hanskat kädessä. Vaatii melkoista luonnetta viisisenttiseltä tirriäiseltä käydä kiinni itseään monin kerroin isompaan punaiseen kumihanskaan.

Aika mukava noiden touhua on seurata. Kaivelua lukuun ottamatta ne ovat jokseenkin rauhallisia. Eivät juuri nahistele keskenään eivätkä liioin ahdistele altaan muita asukkeja. Vain kerran oli selvästi tapeltu, kun isoimmalla ahvenella oli otsanahka auki. Ei siitä onneksi tullut sen pahempaa, se parani parissa päivässä.

En tiedä näiden ahventen sukupuolijakaumaa enkä sitä, kumpia nuo kaivinkoneet ovat. Jos sinulla on tietoa asiasta, jätä kommentti tuohon alas. Tieto otetaan kiitollisuudella vastaan.

No nyt se myrskyn lykkäs!




Kuva: Marko Taskinen, Rauma, Maanpää (HS.fin lukijakuvat)

 

Ja tapahtui niinä päivinä, että Tuulenjumalalta kävi käsky, että koko Suomen kaikki akvaristit oli koville pantaman. Nousi siis Tapani - joka oli norjalaisen Dagmarin huonetta ja sukua -  ja pyyhälsi Suomen yli lännestä itään, yhtään ketään säästämättä. Puita kaatui, sähkölinjoja katkesi ja kattopeltejä lensi ties minne.

Ja niin katkesivat sähköt kotitalouksista ja myös akvaarioharrastajien altaista: vedet kylmenivät, suodattimet hyytyivät ja virtaukset pysähtyivät. Lämpöön ja leppeyteen tottuneet kalat ja korallit saivat tutustua elämän kovempiin realiteetteihin. Monet eivät selvinneet; nääntyivät kylmyyteen ja puuttuviin virtauksiin, eivät jaksaneet sinnitellä likaantuvan veden kanssa.

Jotkut viisaat miehet ja naiset olivat varautuneet. Heillä oli varavoimaa UPSeissa ja aggregaateissa. Niillä sai pidettyä perustoiminnot yllä eikä katastrofi ihan heti ollut ovella.

Tässä valittuja paloja Aqua-webistä , kommentit läntisestä Suomesta:

Näin kirjoittaa nimimerkki Tate Riihikoskelta (merivesiallas):

• Mulla ollut nyt allas 12h ilman sähköä. Vortech backupbatteryllä meni toi 12h kahdella pumpulla, sitten petti kisahermo ja hain agregaatin kaverilta lainaksi. Puita on pitkin pihoja ja linjoja ja yhtään sähköyhtiönmiestä ei ole pihoilla vielä näkynyt. Tarvinnee hankki tuollainen agregaatti ihan omaksi turvaksi tästä oppineena. Pakastimessa sulaa noin 200e pakasteruuat eli stanan hauskaa on...

Ja  nimimerkki Nallurainen Loimaalta komppaa (makean veden altaita, merivesiallas):

• Eilen oli 9 tunnin katkos sähköissä, makeavesialtaita 3 ja tää pieni meripurkki.
  Kaikissa altaissa kaikki elävä ehti voimaan pahoin.
  Agrekaatti on, sain sen toimimaan ehtoopäivästä, bensa kun oli lopussa, mutta bensaa ei saanu ennen kun oli tiet raivattu auki.
  No oli siinä agregaatissa jotain muutakin vikaa, meni tunti sen kanssa turatessa vielä isää ennen kun sai käyntiin.

Sekaan vähän iloa, ilman varavirtalähteitäkin voi selvitä, nimimerkki Manowar, Laitila (merivesiallas)

• Pari viikkoa sitten oli 3 h sähkökatkos, silloin luulin, että kaikki on menetetty... mutta kuinka ollakkaan tappioilta säästyttiin, ja eilen oltiin 10h ilman sähköä ja tänä aamuna 3h, tuon 10h jälkeen näytti että kaloille voi sanoa hyvästit mutta onneksi virkosivat, mutta en tiedä kuinka montaa katkosta vielä kestävät
  
  Niin ja vakuutus yhtiö lupasi korvata kaikki altaassa tapahtuvat vahingot, mutta eipä se siinä kohtaa lohduta, kun ei näitä ole myynnissä joka kaupungissa...

Mutta vielä jatkuu puhuri ja möyryäminen, hurjalta vaikuttaa tuulen voima ja puiden taipuminen. Eikö jo saanut akvaristi mittaansa täyteeen, eikö jo muka uskonut?

Uskoi kyllä: siis lopu jo myrsky!

Pari nystyrää

Pienestä sitä ihminen ilahtuu. Siihen riittää pari milliä uutta kasvua sinisessä Acroporassa. Kuten blogia ehkä aikaisemminkin lukeneet tietävät, on tuon riutta-altaani valaistus hyvin vaatimaton: vain reilut 0,4 wattia per litra. Sillä ei kovin vaativia eikä värikkäitä kivikoralleja kasvatella, eikä etenkään pienipolyyppisiä sellaisia.

Niinpä minulla ei niitä sitten juuri olekaan. Mutta sininen Acropora löytyy; parhaalla paistepaikalla kivikasan päällimmäisenä. Se on ollut altaassa nyt reilut puoli vuotta. Liikkeessä se oli hohtavan sininen ja upea, mutta hukkasi valitettavasti hienon värinsä meille saavuttuaan. Pitkään se tuijotti minua valjuna ja syyttävänä, odotti selvästi arvoisiaan olosuhteita. Mutta kun niitä ei tullut, päätti sitten ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkoi syksyn mittaan syventää väriään. No, ehkä siihen vähän vaikutti myös se, että aloin lisätä altaaseen koralliravinteita ja vähän myöhemmin myös erikseen ruokaa koralleja varten. ..  Joka tapauksessa vähitellen Acropora alkoi hehkua yhä voimakkaampaa sineä, ja yhtenä päivän siitä olikin tullut kivikasan kruunu. 

Tänään sitten huomaisin, että Acropora on pukannut pintaansa pari uutta nystyrää. Se on alkanut kasvaa! (Pahoittelen kuvan huonoa laatua, ei riitä osaaminen eikä vehkeet). Pientähän tuo kasvu on, eikä siitä varmaan moni muu mitään iloa saisi revittyä. Mutta noilla valoilla ja tällä tietämättömyyden tasolla olen kyllä tosi iloinen. Tunnen kasvattajan ylpeyttä. Vähän samaan tapaan kuin keväällä ensimmäisten tomaatintaimien noustessa pintaan mustan mullan alta.

En tule saamaan joululahjaksi timantteja tai kultaisia rannerenkaita, mutta sainpahan kaksi upeaa nystyrää!