maanantai 3. marraskuuta 2014

Vesiarvontaa

Balling on nyt ollut käytössä helmikuusta asti. Sen aloittamiseen ei ollut mitään varsinaista syytä, enkä myöskään ole havainnut sen jälkeen mitään kummempaa muutosta esimerkiksi korallien kasvussa.

Stylophora pistillata on kasvanut kolmessa vuodessa melkoisesti
Helppoutta se kuitenkin on tuonut lisää, sillä enää en lisää käsin altaaseen oikeastaan muuta kuin ruokaa.  Korvausvesi on nykyään pelkää RO-vettä, mikä on myös huomattavan mukavaa entiseen kalkkiveden sekoittamiseen verrattuna. Pysyy pinnantasaajan pumppukin nyt kunnossa eikä tukkeudu kalkkivellistä.
Vesiarvot olivat kunnossa ennen ballingia ja sen jälkeen on oikeastaan ollut vaikea saada pysymään ne samalla tasolla. Vaikka annostelu on ollut tosi pientä, pyrkivät kalsium- ja magnesiumarvot silti nousemaan ja ovat jo jokin aikaa olleet aivan yläpäässä. Sen sijaan KH alkoi jokin aika sitten painua alemmas ja alemmas, vaikka olin jo suurentanut natriumvetykarbonaatin annostustakin. Ja sen myötä tietenkin myös pH laski turhan alas.

Letkut on hyvä pitää nesteessä...
Lopulta sitten leikkasi minullakin, ja otin asian tarkempaan syyniin. Annostelupumppuna on uutena hankittu Grotechin  nelikanavainen TEC 4 NG, joten en uskonut siinä olevan vikaa. Kuten ei sitten ollutkaan, minkä myöhemmät tarkistusmittaukset osoittivat. Mutta jos pumpun letku ei ole kunnolla nesteessä, ei se myöskään toimi kunnolla. MOT.

Annostelin kaikki säiliöt uudelleen täyteen ja asetin vuorokausimäärät jälleen samoiksi kaikki. Pienillä määrillä mennään; annostelu on alkuaikojen lukemissa eli 50 ml /litku/vuorokausi. Jokaisessa letkussa on nyt pieni paino, mikä pitää ne pinnan alla. Balling-aineina on edelleen Tropic Marinin valmiit Bio-Calcium Actif –jauheet. Lisäksi sekoitan liuoksiin vielä Tropic Marinin Pro Coral A miinus ja K plus -hivenaineet. Ballingin annostelumäärät ovat sen verran pieniä, ettei noiden valmiiden seosten hinta ainakaan vielä ole alkanut ahdistaa.
Korjausliikkeestä on nyt kaksi viikkoa, ja näyttää siltä, että suunta on oikea. Sekä kalsium että magnesium olivat tänään mitattaessa hiukan laskeneet ja KH oli noussut.

Sinilevä sinnittelee
Altaassa on uusien perhoskalojen jälkeen ollut jatkuvasti hiukan sinilevää. Välillä se oli jo vähenemään päin, mutta nyt se on taas jonkin verran lisääntynyt. En ole siitä juuri piitannut, sillä paljon sitä ei ole vieläkään, eikä se näytä leviävän korallien pinnoille. Uusien kalojen takia ruokinta on lisääntynyt melkoisesti ja siten veden kuormitus luonnollisesti kasvanut. Kuormituksen lisääntyminen näkyy nitraatin nousuna, jota on altaassa nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa mitattavia määriä. Fosfaatit ovat edelleen nollissa.

Nitraatin vaikutuksesta riutta-akvaariossa tuntuu olevan vähintäänkin kahdenlaista koulukuntaa. MerivesiWikin mukaan ”nyrkkisääntönä nitraatin ja fosfaatin määrälle akvaariossa voidaan oikeastaan pitää: jos se on mitattavissa kaupallisilla testeillä, sitä on liikaa.” Monissa merivesiportaalin keskusteluissa taas todetaan, että juuri liian alhainen ravinnemäärä voi olla ainakin osasyynä sinilevän kasvuun
Ota siitä sitten selvää. Aion jatkaa, kuten tähänkin asti. Vaihtelen vesiä kymmenisen prosenttia parin viikon välein, ruokin valmisruuilla ja omalla kasvis-äyriäis-mixillä ja yritän pitää mahdollisimman paljon kädet pois altaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!