Uusi meininki

Uusien koralliahvenien Chrysiptera parasema myötä allas on muuttunut selvästi levottomammaksi. Rouva Vuokko on ottanut asiakseen näyttää tulokkaille korallin paikan ja myös keskenään ne nahistelevat melko lailla.

Yksi niistä saa köniinsä enemmän kuin muut, niin Rouvalta kuin omiltaankin. Loput ovat tasapuolisen kiukkuisia toinen toisilleen, mutta eivät altaan muille kaloille.

Ärhentelyissä taitaa välillä tulla vähän osumaakin. Ainakin yhdellä näyttäisi olevan aavistuksen verran nukkaantunut haavauma tms. toisessa kyljessään. Jotta vedessä olevat loiset ja muut eliöt eivät pääsisi vaurioissa niskan päälle, otin eilen käyttöön UV-sterilaattorin. Tarkoituksena siis vähentää taudinaiheuttajia ja kalojen sairastumisalttiutta.  Ajattelin pitää sitä päällä muutaman viikon. Käsittääkseni "UV-kuuri" silloin tällöin ei muutoinkaan olisi huono idea.

Altaan toisessa  päädyssä on isohko Seriatopora caliendrum, josta olen ollut aikeissa luopua. Se täytynee nyt unohtaa, sillä se eniten kiusattu ahven pitää sitä turvapaikkanaan. Joskus se saa sinne kaveriksi toisenkin. Koralli on niin tiivis, että vuokkokala ei mahdu sen sisään.

Loput ahvenet viettävät aikaansa  pääasiassa altaan vastakkaisessa päädyssä. Ne uivat keskivedessä ja ovat rohkeasti esillä oikeastaan koko ajan. Aikanaan luovuin kaivinkoneistani eli Pomacentrus alleni -ahvenista, koska ne mylläsivät taukoamatta altaan pohjaa uuteen uskoon. Eilen harmikseni huomasin, että ainakin yksi näistä uusistakin kaiveli kuoppaa niin, että hiekka vain pölisi. Pah! Toivottavasti kaiveluinto ei kuitenkaan olisi ihan niin suurta kuin edeltäjillään.

Nämä koralliahvenet ovat todella kauniita. Ne hohtavat syvän sinistä väriä ja näyttävät melkein siltä kuin niiden sisällä palaisi pieni sininen valo. Ne liikkuvat vikkelästi eikä niistä tahdo millään saada kunnollista valokuvaa. Sen takia otin pienen pätkän videokuvaa, jossa edes jokunen kala on  kokonaan näkyvissä.

 

37 sekuntia iPad-laatuista liikkuvaa kuvaa.

Enemmän kakkaa - vähemmän cyanoa?

Jatkan yksinäistä valitustani sinilevän nujertamisen vaikeudesta. Nyt on takana kahdeksan viikkoa Cyano Clean + Coral Snow –kuuria. Tulos ei ole häävi, sillä altaan pohja kukertaa edelleen violettina – paikoin runsaammin, paikoin ohuemmin.

Jotain vaikutusta sillä kuitenkin on ollut. Sinilevähän reagoi valoon niin, että sitä on yleensä aamulla vähemmän, ja sitten valoisan ajan myötä sen määrä lisääntyy iltaa kohden. Nyt tuntuu kuin levän kasvuvoima jotenkin olisi heikentymässä, sillä nykyään se alkaa vähetä jo ennen valojen sammumista. Eli sen päivittäinen täyden rehotuksen aika on käynyt lyhemmäksi.

Hoidan allasta käsittääkseni ihan tolkullisesti: huolehdin vedenvaihdoista ja tarvittavista siivouksista, testaan vesiarvoja ja ruokin kaloja monipuolisesti. Olen viime aikoina lisännyt säännöllistä automaattiruokintaa, jotta lähes nollissa pysyttelevä nitraatti edes vähän nousisi. Sillä kun pitäisi olla suotuisa vaikutus sinilevän häviämiseen.

Vaan eipä se juuri ole noussut. Facebook-ryhmässä saamieni neuvojen mukaan parempi keino nitraatin nostamiseksi olisikin lisätä ruokaa syövää eliöstöä. Eli hankkia lisää kakkaavia kaloja.

Koska allas on ollut varsin väljästi asutettu, ovat uudet kalat kyllä olleetkin harkinnassa. Päätöksenteko vain on ollut vaikeaa.

Nyt sitten oli aika ryhtyä tuumasta toimeen, ja eilen altaaseen tuli kuusi Chrysiptera parasema -koralliahventa. 

Näistä veijareista kuvan ottaminen on jokseenkin vaikeaa.
Ovat nopeita ja väri ei tahdo toistua oikein.

Kaloista viisi asettui heti taloksi, ja ne hengailevat mukavasti keskenään yhdessä ryhmässä. Yksi on piiloutunut Seriatopora caliendrumin uumeniin. En tiedä, onko se joutunut omiensa pois ajamaksi, vai eikö se vain uskalla poistua turvapaikastaan.

Rouva Vuokko on nimittäin ottanut asiakseen käydä ärhentelemässä tulokkaalle heti, kun se yrittää liikuskella altaassa. Toivottavasti kuitenkin jokainen löytäisi paikkansa ja kaikkien yhteiselo alkaisi sujua.

Olen toiveikas sen suhteen, että uusien kalojen tuoma kakkakuorma nostaisi nitraattia ja cyano lopulta alkaisi väistyä. Joka tapauksessa kalat toivat mukavasti uutta eloa altaaseen. Ne ovat vilkkaita ja upean värisiä. Ja toisin kuin aikaisemmat koralliahveneni, nämä eivät taida kaivella pohjaa.

PS. 31.1.2016
Valitettavasti rouva Vuokko on päättänyt ryhtyä terrorisoimaan koko parasema-parvea.  Rouva partioi väsymättä koko altaan mitalla ja häätää ahvenet pois tieltään. Hieman outoa, sillä tähän asti vuokkokalat eivät juuri ole poistuneet omasta nurkastaan.


 

Iloinen jälleennäkeminen!

 

 

 

Minulla on ollut punajalkainen erakkorapu  altaassa liki kolme vuotta. Erakkorapulajeja on luonnossa yli 500. Tämä on joku niistä, vailla sen tarkempaa määrittelyä.

Erakkoravut ovat veikeitä otuksia, jotka suojautuvat vaaroilta asumalla koko elämänsä tyhjän kotilonkuoren sisällä. Etujalat, sakset ja tappien päässä olevat silmät vain vilkkuvat, kun se liikkuu hiekkapohjaa pitkin tai kiipeilee koralleilla. Enempää siitä ei näe.

Nimestään huolimatta se - tai siis sen kotilo - on melko usein näkösällä. On mukava seurata, kun se köpöttelee punaisilla säärillään ja seuloo saksillaan ravintoa hiekasta. Taitaapa se toisinaan napsaista koralleista jonkun polyypinkin. Mutta mukava otus se on, eikä aiheuta vahinkoa altaassa. Sinijalkaisia sukulaisiaan sen sijaan pidetään yleisesti vähän hankalampina tapauksina.

Minun rapuni on melko pienen kokoinen, eikä se ole vaihtanut asumustaan eli suojakotiloaan isompaan kuin yhden kerran. Omaa kuortaan en ole sen huomannut vaihtavan kertaakaan. Olenkin ajatellut, että kotilon suojassa olevan ravun kuori on muita pehmeämpi ja joustaa ja kasvaa ravun mukana.

Altaan muut ravut - Lysmata amboiensis ja debellius sekä Stenopus hispidus -  sen sijaan vaihtavat kuortaan melko useinkin, ja niiden tyhjiksi jääneitä kuoria lojuu hiekalla vähän väliä. Joskus ne ovat hämmentävästi kokonaisen ravun näköisiä, ja ihan ensimmäisillä kerroilla luulinkin kuorta kuolleeksi ravuksi.

Pari viikkoa sitten kuitenkin löysin erakkoravun elottomana raatona Turbinaria reniformiksen kupeelta. Näin sen silloin ensimmäisen kerran kokonaan, koska yleensähän siitä näkee vain sääret ja silmät. Kotilonkuorta ei näkynyt missään, ja arvelin sen  tyhjillään kulkeutuneen jonnekin kivikasojen uumeniin. Olin murheissani menetyksestä, ja päätin hankkia uuden yksilön mahdollisimman pian.

Kunnes sitten eilen  tuttu kotilonkuori jälleen liikkui altaan pohjalla! Se oli ihan entisellään, pintaan kiinnittynyttä cyano-nukkaa myöten. Siinä me tuijottelimme toisiamme tovin, ja olen ihan varma, että se iski minulle silmää: huolestuitkos?

Näkyykö tunnelin päässä valoa?

Riutta-akvaariossa huonot asiat tapahtuvat nopeasti ja hyvät  t - o - d -e - l - l - a hitaasti. On myös mahdollista, että hyviä asioita ei tapahdu ollenkaan. Siltä näyttää nyt omassa akvaariossani sinilevän suhteen. Cyanoa on ollut altaassa jo toista vuotta vaihtelevia määriä, välillä paksuna mattona lähes koko pohjan alalla, välillä hiukan vähemmän ja ohuempana kalvona.

Hyvän perushoidon lisäksi olen yrittänyt nostaa nitraattia tasaisemmalla ja runsaammalla ruokinnalla. Aluksi se tuntuikin toimivan ja nitraatti nousi jo viiteen. Nyt se on taas laskenut, vaikka ruokinta on ollut edelleen runsasta.

Uudet lääkkeet
Parhaillaan on menossa Korallen-zuchtin Cyano Clean + Coral Snow -kuuri. Cyano Clean on bakteerivalmiste, jonka vaikutusta kivennäis- ja hivenaineita sisältävä Coral Snow tukee. Tästä yhdistelmästä oli hyviä kokemuksia foorumilla. Kuuria on nyt kestänyt neljä viikkoa, eikä mitään ilmiselvää muutosta ole havaittavissa. Saattaa kuitenkin olla, että pohjalla olevat cyano-läikät ovat hiukan ohentuneet eivätkä ne mielestäni kupli enää yhtä voimakkaasti  kuin ennen. Coral Snow lienee joka tapauksessa vahvistanut koralleja, sillä joihinkin koralleihinkin kiivennyt cyano on niistä nyt hävinnyt. Valitettavasti ihana punainen gorgonia oli ehtinyt nääntyä cyanon alle jo aikaisemmin.

Mikään kovin nopeavaikutteinen tuo kuuri ei siis ole. Pakkauksessa kyllä todetaankin, että jopa kahdeksan viikon hoito voi olla tarpeen. Varsinaisen kuurin jälkeen vaikutusta on tarkoitus jatkaa pienemmällä ylläpitoannostuksella.

Uusia asukkaita
Päätökseni pidättäytyä uusista hankinnoista sinilevän häviämiseen asti ei pitänyt. Siniriutan pikkujouluista lähti mukaan pari uutta viuhkamatoa sekä vihreä Montipora undata ja punaruskea Porites. Lisäksi hain ennen joulua Liedon keisarilta lilahtavan Heliopora coerulean. Sen kiinnostava  pilarimainen muoto miellyttää minua, ja mielestäni se istuu paikkaansa todella hyvin.

Viime keväänä altaaseen hankittu neontokko on salaperäisesti hävinnyt. Koska se oli melko piilotteleva, en osaa tarkkaan sanoa, milloin se on kadonnut. Ehkä sen on joku syönyt, tai sitten sitä on jokin tauti piinannut. En koskaan huomannut siinä mitään sairauden oireita kuitenkaan. Neontokon tilalle puhdistajakalan virkaa hoitamaan tuli Reeftonilta uusi Labroides dimidiatus. Se onkin selvästi aktiivisempi toimessaan ja koko ajan esillä.

Uutta valoa?
Olen vähän suunnitellut valaistuksen uusimista myös. Nykyisissä ledeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ulkonäöltään ne eivät ole mikään varsinainen kaunistus. Valaisinyksiköitä on yhteensä kuusi, ja niitä ohjataan kahdella eri kontrollerilla. Eli johtoja on paljon. Blondina en oikein tahdo hallita kontrollereiden käyttöä, ja siksi haaveilen tietokoneella ohjattavasta valaisimesta.

Sellainen olisi esimerkiksi Giesemanin Pulzar. Pari sopivan mittaista yksikköä rinnakkain taitaisi riittää 70 senttiä syvään altaaseeni, ja ohjelmointi olisi helppoa. Ihan halpa hankinta tuo ei olisi, joten asiaa sietää vielä pohtia.

Paremminkin voisi mennä

Riutta-akvaristin uskon lujuutta koetellaan välillä hyvin ankarasti. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin laki sallii ja lääkäri määrää.

Kun viime syyskuussa pitkään odotettuani vihdoin sain altaaseen uusia kaloja - neljä perhoskalaa - ovat ilonaiheet sen jälkeen sitten olleetkin melko vähissä. Perhosista oli jouluun mennessä kuollut kolme. Ei niistä ollut elämään sopuisasti reilun viiden sadan litran kokoisessa altaassa, ja lopulta vain vahvin jäi jäljelle.

Cyanoa riittää
Mutta viheliäisimpänä vitsauksena on ollut jo vuoden kestänyt sinileväinvaasio. Koskaan aikaisemmin sinilevää ei ole ollut, mutta nyt cyanoa on riittänyt milloin enemmän, milloin vähemmän. Yleensä enemmän. Vain vuodenvaihteessa oli pieni tauko. Valitettavasti en osaa sanoa, mikä sen silloin hetkellisesti hävitti.

Olen yrittänyt suhtautua asiaan zeniläisellä tyyneydellä enkä ole ryhtynyt mihinkään erityisiin toimenpiteisiin cyanon häätämiseksi. Olen huolehtinut vedenvaihdoista ja seurannut vesiarvoja enkä sitten oikeastaan muuta. Jokin aika sitten kokeilin Easy Lifen Excital-kuuria, muttei se toiminut..

Cyano on niin painavaa, ettei monen metrin mittainen, suoraan viemäriin menevä lappoletkuni edes jaksa nostaa sitä ylös vedenvaihdon yhteydessä. Niinpä cyanoa on ajoittain ollut melko paksunakin kelmuna altaan pohjalla.

Nyt minulla on uusi pikkulappo, jolla voin imaista cyanon altaan vieressä olevaan saaviin ja sitten tyhjentää saavin pihakaivoon. Vähän siinä on puljaamista, mutta olen nyt kuitenkin saanut pidettyä pohjan vähän puhtaampana. Koralleja cyano ei onneksi ole juurikaan vaivannut, paitsi ihana oranssi Gorgonia taitaa olla jäämässä alakynteen.

Vesiarvot ovat kaiken aikaa olleet kutakuinkin vakaat, vaikka ballingissa onkin ollut vähän säätämistä. Fosfaattia ei ole ollut ikinä, ja nitraatti on aina ollut nollan tuntumassa.

Allas päivä cyanon imuroinnin jälkeen

Erään vihtiläisen kalakauppiaan kehotuksesta olen nyt lisännyt ruokintakertoja yhdestä kerrasta kolmeen kertaan päivässä. Tavoitteena on nollalinjan sijasta kokeilla toista tietä, eli nostaa nitraatin määrää. Tähän astihan olen pitäytynyt siinä Merivesiwikissäkin esitetyssä näkemyksessä, että sen paremmin nitraattia kuin fosfaattiakaan ei saisi olla mitattavia määriä.

Mutta kaipa siinä oma järkensä on, että runsaammalla ja tasaisemmalla ruokinnalla myös bakteereilla on koko ajan ravintoa ja ne pystyvät sitten paremmin vastustamaan cyanoa. Vaikka toisaalta bakteerihan se cyanokin on…

Oikukkaat korallit
Myös korallien kanssa on ollut joitakin menetyksiä. Acroporat eivät tässä altaassa menesty eikä niitä yhtä pientä Acropora carolinianaa lukuun ottamatta enää ole. Ylpeyden ja ilon aihe, pitkään altaassa ollut punainen Lobophyllia veti itsensä loppukeväästä valkoiseksi. En osaa kuvitella, mistä se pahastui, monta vuotta kukoistettuaan.  Koska se oli pudonnut paikaltaan muutaman kerran, liimasin sen lopulta kiinni. Siinä yhteydessä asettelin sen vahingossa eri suuntaan kuin aikaisemmin; siinä ainoa muutos.

Viimeisin menetys on parin viikon takaa, kun vanha Pocillopora hajosi tikuiksi. Se oli jo jonkun aikaa ollut jotenkin hauraan tuntuinen, jos sitä kolhaisi vaikkapa lapolla. Olin laskemassa uutta Lobophylliaa altaaseen, kun se irtosi pihdeistä ja putosi suoraan Pocilloporan päälle. Tuloksena oli kasa frägejä, mitään muuta pelastettavaa Pocilloporasta ei jäänyt.

Täytyy tunnustaa, että joskus yön hiljaisina tunteina on harrastuksen lopettaminen käynyt mielessä. Myisi vain kaiken pois ja ottaisi vaikka laatikollisen kumiankkoja tilalle. Mutta toistaiseksi vielä nuo synkeät ajatukset ovat menneet nopeasti ohi.

Eräänä kauniina päivänä

Tämä uusi allas on ollut nyt toiminnassa vajaat 2,5 vuotta. Perustamisen jälkeen se on saanut olla melko rauhassa. Vain yksi kivi vasemman reunan kivikasassa on vaihdettu pienempään ja toiseen päähän koottiin viime syksynä uusi luola kuivakivestä.

Korallit voivat miten mikäkin: toiset paremmin, toiseet huonommin. Acroporat eivät taida olla tämän altaan menestyjiä, mutta esim. Stylophorat pärjäävät oikein hyvin.

Videokuvaa ei tästä altaasta ole aikaisemmin otetukaan, joten nyt oli jo korkea aika tarttua kameraan. Videon väritys ei tee altaalle oikeutta. Esimerkiksi Pocillopora ja Lobophyllia näyttävät lähinnä sinertävän harmailta, vaikka ne oikeasti ovat kauniin punaisia. Mutta aika hyvän yleiskuvan tuosta toivoakseni silti saa.

Allas maaliskuussa 2015

 

 

Säihkyvää neonia ja sojottavia antenneja

Altaan uusimmat asukkaat ovat Neontokko (Elacatinus oceanops) ja viisi kappaletta Nassarius-kotiloita. Vaikka altaassa jo onkin puhdistajarapuja, ei kalojen ulkoloisia napsiva kala silti ole pahitteeksi. Neontokko on muiden kalojen terveyden kannalta hyvin hyödyllinen ja myös erittäin kaunis kala. Se on pieni, todella neonhohtoinen ja loikoilee somasti Turbinaria reniformiksen suojissa. Kala haettiin eilen naapuripitäjän ReefTonista oikein virkeänä ja hyvävointisena, mittaa sillä on kolmisen senttiä.

Samalla reissulla matkaan lähti pikkuporukka Nassarius-kotiloita. Bristlematoja lukuun ottamatta altaassa ei tähän asti ole ollut varsinaisesti pohjaa pöyhiviä otuksia. Nassariukset ovat uutteria talonmiehiä, jotka syövät pohjalle kertynyttä detritusta ja samalla ilmastavat pohjaa. Erittäin tarpeellisia siis.

Nassariukset ovat naisen peukalonpään kokoisia ja vaaleasävyisiä. Ne elävät ja liikkuvat hiekkaan hautautuneena, ja eipä niistä yleensä taida näkyä juuri muuta kuin silloin tällöin peräpäässä sojottava antenni. Tai voi se olla etupääkin; en minä tiedä.

Neontokko ja yksi nassarius psykedeelisessä tunnelmassa

Kotiutin tokon ja nassariukset huolella. Ennen altaaseen laittoa himmensin valotkin, jotta ympäristö tuntuisi niille turvallisemmalta.  Tai no, himmennys on ehkä väärä sana. Suurin osa ledijohdoista vain kiskottiin irti, jolloin tuloksena oli varsin psykedeelinen maisema.

Ehdin juuri ja juuri ottaa yhden kuvan uusista asukkaista ennen kuin viimeinenkin nassarius kaivautui hiekkaan.
 

Tokko loikoilee Turbinariassa