Uusia otuksia

Viime keväänä olin hyvää vauhtia menossa kohti kalatonta allasta. Ihan maaliin en päässyt. Tautiepidemian jäljiltä säilyi kolme kalaa: keltavälskäri ja kaksi kultapyrstökoralliahventa (Chrysiptera parasema).

Naamioherttuakala koreilee sinisenä ja keltaisena.

Sen jälkeen on altaassa ollut kovin hiljaista, sillä en ole pitänyt kiirettä uusien asukkaiden hankkimisessa. Olen halunnut tehdä mahdollisimman vähän mitään muutoksia, kun allas nyt vihdoin näyttäisi olevan jonkunlaisessa tasapainosssa.

Vasta marraskuussa tulivat ensimmäiset uudet elävät. Olin kovin tykästynyt kultapyrstökoralliahveniin ja otin niitä lisää. Nyt niitä on taas pieni parvi, eli seitsemän tai kahdeksan kalaa. Yhtä kiusattiin heti alussa aika paljon, niin etten ole ihan varma lukumäärästä. Niiden laskeminen on lähes mahdotonta.

Samaan aikaan tuli yksi Lysmata amboinensis ja uusi merimakkara Holothuria edulis. Minulla on ollut hiukan vastoinkäymisiä merimakkaroiden kanssa. Ensimmäisen kotiutin tyhmyyttäni liian nopeasti ja se kuoli muutamassa päivässä. Toisen kanssa tein kaiken pitkän kaavan mukaan, mutta jostain syystä sekin heitti veivin nurkkaan parin kolmen viikon jälkeen. Tämä viimeisin näyttäisi nyt asettuneen ja voivan hyvin.

Eilen haettiin vielä kaksi rapua Lysmata debellius ja wurdemanni, puhdistajakala Labroides dimiatus sekä naamioherttuakala Centropyge bicolor. Bicolor oli ensimmäisen altaani ensimmäinen kala. Se voi hyvin, mutta hyppäsi sitten jossakin vaiheessa lattialle. Se oli minusta hieno ja mukava kala, joten nyt tahdoin uuden sellaisen. Bicolorista tiedetään, että se joskus saataa nyppiä koralleja. Edellinen ei sitä tehnyt ja toivottavasti ei tämä uusikaan.

Kotiutuminen sujui hyvin eikä keltavälskärikään juuri piitannut herttuakalasta. Sammutin altaasta valot, mikä ehkä rauhoitti kotiutustilannetta. Yöllisten kahnausten varalta vedin altaan päätyjen suojaksi tuorekelmua, ettei kala mahdollisesti pelästyessään päätyisi heti lattialle.

Minulle tarjottiin pari viikkoa sitten pastellivälskäriä (Acanthurus japonicus), mutta en uskaltanut sitä silloin ottaa. Kala oli juuri tullut maahan enkä arvannut laittaa sellaista suoraan altaaseeni. Kunnollista karanteeniakvaariota minulla ei ole, ei ainakaan noin isolle kalalle sopivaa. En halunnut ottaa riskiä tulokkaan mahdollisesta sairastumisesta, mikä pahimmassa tapauksessa olisi taas saanut koko altaan sekaisin

Mutta komea kala se on, ehkä hankin sellaisen myöhemmin.

Riutta 5 vee!

Onneksi on Facebook! Tänään se ystävällisesti muistutti minua siitä, että tasan viisi vuotta sitten oli päivä, jolloin nykyinen riutta-akvaario käynnistettiin. Se oli rankka päivä. Elävien evakuointi siirtoastioihin, vanhan altaan tyhjentäminen ja uuden kokoaminen ja lopulta täyttäminen vei koko päivän. Tällaiset tunnelmat kirjoitin blogiin silloin. 

Allas käynnistyy vuonna 2012.

Tällä hetkellä allas on jokseenkin tasapainossa ja harrastaminen tuntuu mukavalta. Mutta aina ei ole ollut näin. Kuluneet viisi vuotta ovat olleet pääosin tuskien taivalta. Sitä kuvittelee, että allas alkaa olla tasapainossa ja kehittymässä kohti unelmien riuttaa. Sitten seuraavassa hetkessä naamalle plätkähtää cyanoinvaasio kuin märkä rätti. Jos ei se ole cyanoa, se on pilkkutauti. Tai vihreä levä. On myös mahdollista, että ne tulevat kaikki yhtä aikaa.

Altaan perustamisen jälkeen ensimmäinen takaisku oli pilkkutauti. Puolisen vuotta perustamisesta hankittu uusi keltasilmävälskäri stressaantui ja tartutti myös keijukalan. Molemmat kuolivat. Melkoista tyhmyyttä minulta, kun laitoin suoraan pääaltaaseen kalan, joka oli vasta muutama päivä sitten saapunut liikkeeseen.

Seuraavaksi cyano alkoi nostaa päätään. Lopulta sitä oli koko pohjan mitalta ja kaikkien kivien pinnoilla. Joitakin herkimpiä koralleja, kuten ihana punainen Gorgonia, menehtyi sen alle. Eikä se cyano loppunut. Aloitin ballingin, lisäsin ruokintaa, vähensin ruokintaa. Vaihdoin vettä tiheästi ja sitten vain vähän. Millään ei ollut mitään vaikutusta. Koralleja tuli ja koralleja meni, pääosin ne ovat kuitenkin koko ajan pärjänneet aika mukavasti ja jotkut kasvavat ihan rehottamallakin.

Korallit voivat pääosin hyvin.

Kaloja cyano ei haitannut, ja ne olivatkin ilonaiheena näinä mustina (tai pitäisikö sanoa punaisina?) aikoina. Sain altaaseen unelmakalani eli neljä kappaletta mustavalkoisia perhoskaloja. Muutamassa kuukaudessa ne kiusasivat toisensa hengiltä ja jäljelle jäi vain yksi. Se elelikin sitten ihan sopuisasti muiden kalojen kanssa, kunnes tänä keväänä hyppäsi altaasta ja teki itsestään kapakalan.

Kohta perään alkoivat tippua muut kalat yksi toisensa jälkeen. Uskoakseni altaassa riehui jokin loistartunta, joka lopulta vei kaikki kalat kolmea lukuun ottamatta. Vasta muutama viikko sitten olen saanut hiukan uusia asukkaita, ja allas alkaa taas näyttää eloisalta.

Allas viisi vuotta perustamisen jälkeen.

Cyano piti pintansa yli kaksi vuotta. Sitten kesällä 2016 se alkoi itsekseen hävitä - vain vaihtuakseen uuteen vihreään niljakkeeseen. Tämä vihreä oli, jos mahdollista, vielä cyanoakin ikävämpää. Sitä ei saanut mitenkään poistettua ja sitä tuli aina vain lisää. Yritin kaikki temput, mutta mikään ei tehonnut siihen. 

Olin säätänyt valaistusta viimeksi cyanon häviämisen aikoihin, ja nyt alkukesästä päätin kokeilla vielä valaistusajan lyhentämistä. Kävi ilmi, että valoja säätäessään on syytä olla tarkkana niiden kanavien kanssa. Ettei mene valkoiset ja värikkäät sekaisin... 

Viimeiset viisi vuotta on kulunut hammasta purren, parempaan tulevaisuuten uskoen. Nyt se taitaa olla totta.

PS. Vedetään takaisin. Kanssaharrastaja jo ystävällisesti muistutti, että eihän tämä tasapaino ole kuin välitila kahden katastrofin välissä :-).

Mikä hävitti vihreän levän?

Altaassa tapahtuu nyt jotain hyvin kummallista: lähes vuoden pohjaa peittänyt vihreä levä on lähestulkoon hävinnyt. Pari viikkoa sitten levä alkoi hiipua silmissä ja muutamassa päivässä se oli hävinnyt muualta paitsi varjoisista paikoista. Nyt sitä ei enää ole oikeastaan missään.

Yhtä ja toista olen matkan varrella kokeillut, mutta mikään ei ole toiminut. Olen ruokkinut reippaammin nitraattitasoa nostaakseni, olen ruokkinut niukemmin ravinteiden vähentämiseksi. Olen tehnyt suuria vedenvaihtoja kerralla, olen vaihtanut pieniä määriä tasaiseen tahtiin. Olen yrittänyt sulkea mielestäni koko altaan, olen miettinyt sitä herkeämättä keksiäkseni ratkaisun. Ei mitään tehoa millään. 

Viherä levä on nyt pysytellyt poissa pari viikkoa.

Helmikuun lopussa viime vuonna hankin uuuden valaistuksen: kaksi kappaletta Giesemann Pulzar HO 78 w lediä. Tosi hienot valaisimet, joissa on erikseen säädettävät kanavat sinisille, valkoisille ja värikkäille lampuille. Akvaario näyttää oikein kauniilta niiden valossa. Toiveikkaana odotin, josko valaistusolosuhteiden muutos toisi helpotusta leväänkin. Mutta ei se tuonut.

Valaistusta säädetään sovelluksella, jonka kanssa on helppo saada päivän kulku ja valaistus juuri sellaiseksi kuin haluaa. Mutta tarkkana pitää olla. Softa on tehty toiselle valaisimelle, ja kanavien nimet ovat sen takia väärinpäin, eli valkoinen on sininen, sininen on valkoinen jne.

Muistilappu, jotta kaikki menisi oikein...

Jotta en sotkisi kanavia keskenään, olen tehnyt muistilapun, josta aina tarkistan, että kaikki menee oikein. Koska etenkin punainen valo käsittääkseni helposti lisää levän kasvua, olin säätänyt värikkäiden ledien tehon hyvin pienelle.

Mutta muistilapusta huolimatta olin jossakin vaiheessa onnistunut sekoittamaan kanavat ja värit.  Huomasin asian tammikuussa, kun päätin vielä kerran säätää valoja. Värikkäät olivat isolla ja valkoiset hyvin pienellä teholla.

Voitte arvata, että silloin ketutti kuin sitä kuuluisaa oravaa pakkasella. Toisaalta aloin toivoa, josko juuri siinä olisikin ollut syy vihreän levän rehottamiseen.Näin haluan nyt uskoa, vaikka aikaa valojen korjaamisesta levän häviämiseen kuluikin melkein neljä kuukautta.

Mutta niihän sitä sanotaan, että huonot asiat tapahtuvat nopeasti ja kaikki hyvä hitaasti.
 
Tautiepidemia vei altaasta melkein kaikki kalat, minkä takia UV-suodatin on käytössä vielä tälläkin hetkellä. Heinäkuussa joskus voin ehkä alkaa miettiä uutta kalastoa. Silloin tulee myös Zeovit-mentelmän käyttöönotto uudelleen harkintaan.

Kohti kalatonta allasta :-(

Nyt alkaa näyttää siltä, että kohta mulla on LRWCO –allas. Nimittäin yksi toisensa perään kaloista heittää lusikan nurkkaan. Tällä viikolla on mennyt molemmat vuokkokalat ja yksi tai kaksi Chrysiptera parasemaa. Nyt myös puhdistajakala näyttää siltä, että on kohta entinen. Saattaa käydä niin, että keltavälskäri on kohta altaan ainoa kala.

Keltavälskäri näyttäisi nyt olevan kunnossa, paitsi että tosi ahkerasti puhdistajakala sitä kävi nyppimässä (silloin se itse vielä näytti terveeltä). Arvelen, että jotain loisia kaloissa on. Ihoon tulee samentumaa ja läikkiä ja sitten kuolevat.

Keltavälskärihän oli huonolla hapella jo helmikuussa, loisia epäilin silloinkin. Laitoin silloin UV-suodattimen päälle neljäksi viikoksi ja kala parani. Ehkä olisi kannattanut pitää sitä pidempään, en tiedä.

Viikko sitten käynnistin Zeovit-systeemin, lähinnä pohjaa peittävän sinnikkään levän takia.

Silloin vielä ei kaloissa näkynyt mitään outoa. Enkä ollenkaan tarkoita, että Zeovit tässä olisi syypää. Olen vain aivan epätietoinen siitä, mitä nyt kannattaisi tehdä. Jatkaa Zeovitin käyttöä vai lopettaa se ja käynnistää uudelleen UV-suodatin?

Tasapainossahan tuo allas ei selvästikään ole, joten uskoakseni Zeovit voisi auttaa juuri siihen. Mutta toisaalta loisiin siitä ei taida olla apua. 

Jos taas käynnistän UV-suodattimen, se vähentää vedestä haitallisia mikrobeja ym., mutta hävittää samalla hyödyllistäkin bakteerikantaa. 

Mitä ihmettä siis teen?

Jos tässä nyt jotain hyvää haluaa nähdä niin sen, että korallit voivat hyvin. Harmillisesti vain vuokko siirtyi keskeisemmälle paikalle. Jouduin siirtämään sen tieltä yhden Pocilloporan, ettei olisi aivan aivan hegettömäksi sitä polttanut. Olkoon nyt vuokko ainakin vähän aikaa noilla sijoillaan, en ole oikein innostunut yrittämään sen irroitusta.

PS. 7.5. Lopetin Zeovitin, käynnistin UV-suodattimen. Nyt on mennyt vuokkokalapariskunta, kolme kultapyrstökoralliahventa ja yksi puhdistajakala. Perhoskala hyppäsi ulos reilu viikko sitten. Jäljellä on keltavälskäri ja kaksi kultapyrstökoralliahventa.

Keltavälskäri paranemassa

On kuukausi siitä, kun keltavälskärillä  näytti olevan loppu lähellä.  Kala oli muuttunut laikukkaaksi ja alkanut laihtua. Sitten se lopetti syömisen kokonaan. Suurimman osan päivästä se nyhjötti luolassa, yöksi se siirtyi toiseen luolaan kivikasan alle.

Ruoka-aikaan se saattoi pyörähtää hetkeksi esille ja pakeni sitten taas nopeasti piiloon. Näytti siltä kuin se ei olisi saanut syötyä, vaikka ehkä olisi halunnutkin. Epäilin silloin, että ehkä kidusloiset estivät sitä syömästä. Oli syy mikä tahansa, surkealta se näytti.

Laitoin UV-sterilisaattorin käyntiin ja aloitin viiden päivän Voogle-kuurin. Ehkä ei ollut järkevää tehdä niitä yhtä aikaa, koska UV varmaan tuhosi Vooglen sisältämiä hyviä bakteereja siinä kuin haitallisia parasiittejakin.

Jotain hyvää altaassa kuitenkin alkoi tapahtua, ja reilun kolmen viikon päästä tuli vihdoin käänne parempaan.Yhtenä iltana keltavälskäri nappasi suuhunsa pari pientä ruokahiutaletta ja seuraavana päivänä taas pari.

Nyt näyttää  jo paremmalta! Puhdistajakala tarjoaa auliisti palveluksiaan.

Alkuun se söi  vain hyvin pieniä muruja, ikään kuin ei olisi saanut nieltyä isompia. Nyt ruoka uppoaa jo lähes normaalisti: valkosipulissa marinoitu suosikkilevä häviää nopeasti ja mysiskin kelpaa.

Kylkiruodot eivät enää törrötä niin terävinä kuin vielä viikko sitten. Iho on edelleen hiukan laikukas ja väri haalea, mutta selvästi paremmalta näyttää sekin.

Nyt tosiaan vaikuttaa siltä, että kala tuosta toipuisi. Toivotaan parasta!

Lisää soppaan makkara

Merimakkara (Holothuria edulis) akvaariossa on hengästyttävä seurattava. Sellainen saapui meille lauantaina. Sunnuntaiksi se ryömi piiloon kivikasaan ja tänään se on aktiivisesti roikkunut altaan vasemmassa etukulmassa.  Meno on ollut hurjaa: se on liikkunut pystysuunnassa jo ainakin kaksi senttiä. Kerran se käänsi etupäänsä kohti sivulasia, mutta ei sitten kuitenkaan siirtynyt mihinkään. Tai saattoi se olla takapääkin, en minä siitä selvää saa.

Toisen kerran se heilutteli vilkkaasti sitä vastakkaista päätään, ja ihan selvästi meinasi lähteä liikkeelle. Eikä se lopettanut ennen kuin toisen heilautuksen jälkeen, ja päätti sitten lopulta kuitenkin jäädä niille sijoilleen. Oli se aika viuhtomista. 

 Jos se tuosta vielä hiukankaan vilkastuu, ei sen perässä pysy kukaan!

Merimakkara heti kotiuttamisen jälkeen.

Mutta joo; on se oikeastikin aika hauska otus. Parikymmensenttinen pökäle, ruma kuin fan. Pinkinkukertava ja sinisen harmaa. 

Sen tehtävänä on ruokapalkalla  huolehtia pohjan kunnossapidosta. Toivottavasti se on motivoitunut ja innokas. Sillä ainakin toistaiseksi vihreässä levämatossa riittää murkinaa yllin kyllin.  

Levälle on ehkä kuitenkin vihdoin löytymässä syy, ja toiveissa siintää sen häviäminen ilman makkaraakin. Siitä lisää tarinaa tuonnempana.

Aina voi mennä vieläkin huonommin

Viimeisen vuoden ajan olen ajatellut, että kyllä jonain päivänä altaasta alkaa levä hävitä, ja näen taas pohjalla kauniin vaalean hiekan. Ensin cyano ja sen jälkeen uusi raikkaan vihreä leväkasvusto ovat näyttäneet ikävältä, mutta mitään varsinaista haittaa niistä ei ole ollut. Kalat ovat voineet hyvin eivätkä levät juuri ole kiusanneet koralleja.

Olen siis jaksanut uskoa, että kyllä se tästä vielä paranee. Mutta katin kontit! Vai pitäisiko sanoa Kalan kidukset?

Keltavälskäri kuuluu alkuperäisväestöön ja tuli jo ensimmäiseen altaaseen syksyllä 2011. Se on aina ollut terve, eikä sairastunut edes pilkkutaudin jyllätessä vuonna 2013. Mutta nyt sen asiat ovat huonosti.

Jokin aika sitten aloin katsella, että sen selkäevä on jotenkin kutistunut etureunasta. Muita oireita ei siinä vaiheessa näkynyt. Puhdistajakala on kuitenkin viimeaikoina roikkunut tiiviisti kiinni sen evissä ja kiduksissa, ja aloin sitten seurata kalaa hiukan tarkemmin. Viimeisen kahden viikon aikana keltainen väri on alkanut paikoin hiipua ja kala näyttää välillä hyvin laikukkaalta. Se on myös käynyt kovin laihaksi, vaikka onkin syönyt tähän asti. Tänään enää ei ole ruoka maistunut, ja jotenkin sen olemus näyttää nyt aika huonolta. Näyttää, että sen on hiukan vaikea pysyä pystyasennossa.

Käynnistin äsken UV-sterilaattorin ja aloitin Voogle-kuurin sairaiden kalojen annostuksella. Nyt voin vain seurata tilannetta ja toivoa parasta. 

Ja vielä asuntomurheitakin
Altaassa on erakkorapu, joka on jo jonkin aikaka elänyt aivan liian pienen näköisessä kuoressa. Muutama viikko sitten pudotin altaaseen mielestäni aika sopivan kuoren. Rapu ei kuitenkaan ollut siitä kiinnostunut, ja nyt kuori on kulkeutunut jonnekin niin, etten edes löydä sitä.

Mutta ravun asumus alkoi näyttää yhä ahtaammalta. Niinpä tipautin altaaseen toisen, hiukan turhankin ison kuoren. Sinne rapu itsensä pari päivää sitten siirsi, mutta en ole varma, pärjääkö se kuoren kanssa.

Näyttää nimittäin siltä, että se ei oikein jaksaisi kuljettaa uutta kotiaan. Äsken löysin kuoren pohjalta ylösalaisin, ravun jalat sojottivat aukosta suoraan ylöspäin. Hiukan epäilen, ettei asento ollut harkittu ja tavoiteltu. Käänsin kuoren takaisin alassuin ja rapu lähti liikkeelle. Mutta jollakin tapaa vaikealta sen meno näyttää, ihan kuin ravun jalat eivät kunnolla ylettyisi pohjaan.

Enpä tuollekaan oikein mitään voi tehdä, muita kuoria ei ole. Tai on siellä yksi, mutta ei sekään ole rapua kiinnostanut. Siispä voin vain toivoa, että rapu pian vankistuisi ja alkaisi pärjätä uuden kotinsa kanssa.

Kovin paljon uusia vastoinkäymisiä en enää tahtoisi.

Uusi vuosi - entiset murheet

Paljon on vettä virrannut ylä- ja ala-altaan välillä sitten viime päivityksen. Eipä juuri ole ollut mitään kerrottavaakaan; ei mitään innostavaa, mistä kirjoittaa. Eikä ole nytkään. Paitsi että vihreä on uusi punainen. Ei sekään ole innostavaa,  mutta jotain uutta kumminkin. Tai oikeastaan ei niin uuttakaan, useamman kuukauden sitäkin jo on ollut.

Kun cyano alkoi kesän tietämillä hiipua altaasta, niin tilalle alkoi kasvaa jotain raikkaan vihreää levää. Niinpä tietenkin. Ensin hiukan muutamaan kiveen ja kohta jo koko pohja oli vihreän peitossa.  Jokin aika sitten miniäni ihmetteli ihastuneena, miten olenkin saanut nurmikon kasvamaan akvaariossa.…Se kouraisi syvältä. 

Vihreä on uusi punainen

Cyanoa saattoi lapolla välillä imaista poiskin, mutta tuohon vihreään se ei tepsi. Se ei hiekalta lappoon nouse.

Olen vaihtanut vettä säännöllisesti ja seurannut vesiarvoja. Ne ovat pysyneet tasaisina ja kaikin puolin kunnossa. Nitraatti on ollut koko ajan 25:n hujakoilla, fosfaatti nollilla. Periaatteessa on kai hyvä, että altaassa on jonkun verran ravinteita. 

Mutta koska myös levät ainakin tällä hetkellä näyttävät viihtyvän ravinteikkaassa vedessä, olen nyt ajatellut kokeilla nitraatin laskemista (lähes) nollaan. Olen viime viikkoina vaihtanut vettä useamman kerran 100 – 160 litraa kerrallaan, ja nyt NO3-arvo onkin pudonnut kymmeneen.

Merimakkaran hankintaa olen myös suunnitellut. Olen siinä käsityksessä, että se mieluusti imuroisi pohjan levämatot mahaansa. Yksi makkara kerran jo tulikin, mutta taisin kotiuttaa sen liian nopeasti. Se pahoitti mielensä ja kuoli muutaman päivän jälkeen. Mikä oli harmi, koska se oli aika hienosti lilan sävyinen. Mieluusti olisin sen pitänyt.

Mutta nyt on toinen yksilö tilattu ja tulossa kotiin viikon päästä; puna-musta tällä kertaa.  Sen aion sitten kotiuttaa pitkän kaavan mukaan. Hyvin pitkän.

Muutoin altaassa ei ole sen kummempaa tapahtunut. Joskus loppukesästä karsin isosti Stylophora pistillaataa ja Euphyllia parancoraa. Samalla runnoin – tarkoituksellisesti – yhden levymontiporan päreiksi, koska se alkoi peittää alleen kaiken muun. Hyvin onnistuinkin ja sain sen kokonaan kuolemaan. Mikä siis oli tarkoituskin.

Eilinen päivä kului ala-altaan siivouksessa. Olen hiukan laiminlyönyt sitä, ja edellisestä perusteellisesta siivouksesta olikin vierähtänyt jo vuosi.  Eli putsattavaa riitti niin itse altaassa kuin vaahdottajassa, reaktoreissa, pumpuissa ym.  Mutta hyvä tuli, ihan silmiä hivelee!

Ala-allas on siivottu - siivooja ansaitsee oluen!

Vaihdoin samalla vielä uudet vaahtomuovisienet ylivuotoon ja uudet letkut dosaatiopumpuille. Melkoisen töhkäiset ne olivatkin, eivät kuitenkaan aivan tukossa vielä. 

Nyt sitten seuraan, onko nitraatin vähentämisellä vaikutusta ja kohta myös näen, onko merimakkarasta vastusta uudelle punaiselle!