perjantai 29. tammikuuta 2016

Enemmän kakkaa - vähemmän cyanoa?

Jatkan yksinäistä valitustani sinilevän nujertamisen vaikeudesta. Nyt on takana kahdeksan viikkoa Cyano Clean + Coral Snow –kuuria. Tulos ei ole häävi, sillä altaan pohja kukertaa edelleen violettina – paikoin runsaammin, paikoin ohuemmin.

Jotain vaikutusta sillä kuitenkin on ollut. Sinilevähän reagoi valoon niin, että sitä on yleensä aamulla vähemmän, ja sitten valoisan ajan myötä sen määrä lisääntyy iltaa kohden. Nyt tuntuu kuin levän kasvuvoima jotenkin olisi heikentymässä, sillä nykyään se alkaa vähetä jo ennen valojen sammumista. Eli sen päivittäinen täyden rehotuksen aika on käynyt lyhemmäksi.

Hoidan allasta käsittääkseni ihan tolkullisesti: huolehdin vedenvaihdoista ja tarvittavista siivouksista, testaan vesiarvoja ja ruokin kaloja monipuolisesti. Olen viime aikoina lisännyt säännöllistä automaattiruokintaa, jotta lähes nollissa pysyttelevä nitraatti edes vähän nousisi. Sillä kun pitäisi olla suotuisa vaikutus sinilevän häviämiseen.

Vaan eipä se juuri ole noussut. Facebook-ryhmässä saamieni neuvojen mukaan parempi keino nitraatin nostamiseksi olisikin lisätä ruokaa syövää eliöstöä. Eli hankkia lisää kakkaavia kaloja.

Koska allas on ollut varsin väljästi asutettu, ovat uudet kalat kyllä olleetkin harkinnassa. Päätöksenteko vain on ollut vaikeaa.

Nyt sitten oli aika ryhtyä tuumasta toimeen, ja eilen altaaseen tuli kuusi Chrysiptera parasema -koralliahventa. 

Näistä veijareista kuvan ottaminen on jokseenkin vaikeaa.
Ovat nopeita ja väri ei tahdo toistua oikein.
Kaloista viisi asettui heti taloksi, ja ne hengailevat mukavasti keskenään yhdessä ryhmässä. Yksi on piiloutunut Seriatopora caliendrumin uumeniin. En tiedä, onko se joutunut omiensa pois ajamaksi, vai eikö se vain uskalla poistua turvapaikastaan.

Rouva Vuokko on nimittäin ottanut asiakseen käydä ärhentelemässä tulokkaalle heti, kun se yrittää liikuskella altaassa. Toivottavasti kuitenkin jokainen löytäisi paikkansa ja kaikkien yhteiselo alkaisi sujua.

Olen toiveikas sen suhteen, että uusien kalojen tuoma kakkakuorma nostaisi nitraattia ja cyano lopulta alkaisi väistyä. Joka tapauksessa kalat toivat mukavasti uutta eloa altaaseen. Ne ovat vilkkaita ja upean värisiä. Ja toisin kuin aikaisemmat koralliahveneni, nämä eivät taida kaivella pohjaa.

PS. 31.1.2016
Valitettavasti rouva Vuokko on päättänyt ryhtyä terrorisoimaan koko parasema-parvea.  Rouva partioi väsymättä koko altaan mitalla ja häätää ahvenet pois tieltään. Hieman outoa, sillä tähän asti vuokkokalat eivät juuri ole poistuneet omasta nurkastaan.


 

torstai 14. tammikuuta 2016

Iloinen jälleennäkeminen!

 
 
 

Minulla on ollut punajalkainen erakkorapu  altaassa liki kolme vuotta. Erakkorapulajeja on luonnossa yli 500. Tämä on joku niistä, vailla sen tarkempaa määrittelyä.

Erakkoravut ovat veikeitä otuksia, jotka suojautuvat vaaroilta asumalla koko elämänsä tyhjän kotilonkuoren sisällä. Etujalat, sakset ja tappien päässä olevat silmät vain vilkkuvat, kun se liikkuu hiekkapohjaa pitkin tai kiipeilee koralleilla. Enempää siitä ei näe.

Nimestään huolimatta se - tai siis sen kotilo - on melko usein näkösällä. On mukava seurata, kun se köpöttelee punaisilla säärillään ja seuloo saksillaan ravintoa hiekasta. Taitaapa se toisinaan napsaista koralleista jonkun polyypinkin. Mutta mukava otus se on, eikä aiheuta vahinkoa altaassa. Sinijalkaisia sukulaisiaan sen sijaan pidetään yleisesti vähän hankalampina tapauksina.

Minun rapuni on melko pienen kokoinen, eikä se ole vaihtanut asumustaan eli suojakotiloaan isompaan kuin yhden kerran. Omaa kuortaan en ole sen huomannut vaihtavan kertaakaan. Olenkin ajatellut, että kotilon suojassa olevan ravun kuori on muita pehmeämpi ja joustaa ja kasvaa ravun mukana.

Altaan muut ravut - Lysmata amboiensis ja debellius sekä Stenopus hispidus -  sen sijaan vaihtavat kuortaan melko useinkin, ja niiden tyhjiksi jääneitä kuoria lojuu hiekalla vähän väliä. Joskus ne ovat hämmentävästi kokonaisen ravun näköisiä, ja ihan ensimmäisillä kerroilla luulinkin kuorta kuolleeksi ravuksi.

Pari viikkoa sitten kuitenkin löysin erakkoravun elottomana raatona Turbinaria reniformiksen kupeelta. Näin sen silloin ensimmäisen kerran kokonaan, koska yleensähän siitä näkee vain sääret ja silmät. Kotilonkuorta ei näkynyt missään, ja arvelin sen  tyhjillään kulkeutuneen jonnekin kivikasojen uumeniin. Olin murheissani menetyksestä, ja päätin hankkia uuden yksilön mahdollisimman pian.

Kunnes sitten eilen  tuttu kotilonkuori jälleen liikkui altaan pohjalla! Se oli ihan entisellään, pintaan kiinnittynyttä cyano-nukkaa myöten. Siinä me tuijottelimme toisiamme tovin, ja olen ihan varma, että se iski minulle silmää: huolestuitkos?