perjantai 26. joulukuuta 2014

Kuolema jouluna

Voi voi, ei taida perhoskaloista (Hemitaurichthys zoster) olla eläjiksi minun altaassani. Ensimmäinen neljästä hyppäsi altaasta ulos noin kuukauden kuluttua saapumisestaan, ja nyt aaton aattona toinen kuoli pilkkutautiin. Tai tarkkaan ottaen se kuoli kyllä puunuijan iskuun, mutta käytännössä se oli hengetön jo altaasta nostettaessa. Toinenkin jäljellä olevista on pilkun piinaama enkä usko sen selviävän. Se kyllä tosin syö vielä ja liikkuukin sen verran vilkkaasti, että sairaala-altaaseen haaviminen tuskin onnistuisi.

Toinen elossa olevista perhosista voi hyvin, kuten myös kaikki altaan alkuasukkaat, eli keltavälskäri, tuliherttua ja kaksi vuokkokalaa.
Hemitaurichthys zoster pilkuttaa

Tuntuu vähän siltä, ettei tuollainen luonnosta pyydetty, isoissa parvissa viihtyvä kala sittenkään ole sopiva puolen kuution kotialtaaseen. Sen altaasta hypänneen – tai pois ajetun – jälkeen muiden perhosten elo näytti vähän aikaa sopuisammalta. Sitten kuitenkin niiden keskinäinen nahistelu jälleen lisääntyi ja kaikki kolme tuuppivat toisiaan tarmokkaasti aina, kun kohdalle sattuivat. Eivät ne kuitenkaan ole varsinaisesti vahingoittaneet toisiaan, vaan ovat tyytyneet tönimiseen ja pois ajamiseen.

Tälläkin hetkellä terveenä pysynyt perhonen ahdistelee pilkun vaivaamaa lajitoveriaan.  Se on joukon isoin, ja taisi jo alun alkaen olla aggressiivisin kaikista.
Uskon, että juuri tuo jatkuva töniminen sai ensimmäisen perhoskalan päätymään lattialle ja nuo kaksi muuta nyt sairastumaan pilkkuun. Onhan se varmasti hyvin stressaavaa, jos koko ajan joutuu puolustamaan omaa paikkaansa ja olemassa oloaan.

Vähän huolestuttaa, että rupeaako tuo isoin perhonen mahdollisesti yksin jäädessään sitten vainoamaan altaan muita kaloja? Tähän asti ne ovat saaneet olla puolin ja toisin rauhassa.

Jos jotain positiivista haluaa löytää, niin se, että perhosten saapumisesta asti altaassa rehottanut sinilevä häviää nyt vauhdilla. Sitä on välillä ollut lähes koko pohjan mitalta paksuna kelmuna, mutta nyt enää muutamia lämpäreitä siellä täällä.

PS. 28.12. Tänään meni sitten toinenkin pilkuttavista perhosista. Yksi enää siis jäljellä.