Synttärit riutalla

Vuosi sitten aloitteleva riutta-akvaristi ryhtyi tuumasta toimeen: korallihiekka ja suolavesi muuttivat tyhjillään olleen lasilaatikon autioksi merenpohjaksi. Valkoinen hiekka hohti ja ilmassa tuntui meriveden tuoksu!

Akvaarioharrastuksen suunnanvaihdokseen johtaneista tapahtumista voi kukin halutessaan lukea tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksesta "Kun makea vaihtui suolaiseen".

Sitten alkoi ankara aherrus luonnollisen riuttamaiseman luomiseksi. Vaikka päässä oli jonkinlainen kuva siitä, miltä altaan tulisi näyttää, oli sen toteuttaminen käytäntöön sitten kokonaan toinen juttu.

Riutta-akvaarion perustaa, eli eläviä kiviä aseteltiin uudelleen ja uudelleen; mikään ei näyttänyt hyvältä ja tasapainoiselta. Jos yhden kohdan sai mieleisekseen, näytti toinen entistä huonommalta. Lopulta jonkinlainen sommitelma kuitenkin syntyi, ja niille sijoilleen kivet jäivät. Ja kiitos syvälle pohjahiekkaan asettamisen, lähes paikoillaan ne ovat pysyneetkin, akvaariossa työskentelevistä kaivinkoneista huolimatta.

Onhan siellä elämää

Voi sitä riemua, kun kivistä vihdoin muutaman viikon jälkeen alkoi ilmaantua elämää! Illalla taskulampun valossa oli jännittävää bongata bristle-matoja, pieniä käärmemeritähtiä ja minikokoisia katkarapuja.

Parin kuukauden päästä perustamisesta altaaseen alettiin vähitellen hankkia koralleja ja muuta elävää. Ensimmäiset kalat (vuokkokalapariskunta ja herttuakala) ostettiin huhtikuun lopulla. Siitä eteenpäin eliöstö on maltillisesti täydentyntyt ja allas on vähitellen tekeytynyt kohti oikeaa riutta-akvaariota.

Mennyt vuosi on ollut ihmetyksiä ja oppimista täynnä. Olen pääsääntöisesti tuntenut itseni taitamattomaksi tumpulaksi, mutta mahtuu väliin onneksi sentään joitakin kirkastuksen hetkiäkin. Aloitan toisen vuoteni riuttaharrastajana hyvillä mielin, ja tähyän jo varovaisesti seuraavaan, ehkä ala-altaalliseen kokoonpanoon. Mutta sen aika on aikaisintaan syksyllä. Tai ehkä loppukesästä. Ei ainakaan keväällä!

1-vuotiskemut ovat siis meneillään, ja suuren maailman tyylin tapahtuma on myös videoitu. 

Ole hyvä: Synttärit riutalla (YouTube, kesto n. 3 min.)

Kaivinkoneet akvaariossani

Akvaariossani asuu kaivinkoneita. Ne ovat sinisiä, aika pieniä ja hyvin tehokkaita. Niitä on seitsemän. Ne ovat koralliahvenia Pomacentrus alleni.

Niille eivät kelpaa elävässä kivessä luontojaan olevat runsaat kolot ja onkalot, vaan ne ovat päättäneet ryhtyä hartiapankkirakentajiksi ja kaivaa asumuksensa kivien alle ihan itse. Hiekka vain pöllyää, kun nämä maansiirtokoneet möyryävät. Plesiastrea-koralli oli hautautua kokonaan hiekkaan, ja se oli siirrettävä loitommas rakennustöiden tieltä. Nyt se joutuu enää satunnaisesti ruskoraitatokon suustaan pudottaman irtohiekan kiusaamaksi. Siitä se tuntuu jollain keinoin selviävän itsekseen.

Onneksi altaan kivet ovat melko tukevasti lähes pohjalasissa kiinni. Silti pelkään, että jonakin päivänä jotain romahtaa.

Ahvenien kaivamat onkalot ovat nimittäin aika laajoja. Niissä on vähintään kaksi sisäänkäyntiä ja laajat terassialueet vartioitavina. Ja kyllä ne vartioivatkin! Isoin niistä kävi käteeni kiinni, kun oli siirtämässä edellä mainittua korallia syrjempään. Onneksi oli paksut hanskat kädessä. Vaatii melkoista luonnetta viisisenttiseltä tirriäiseltä käydä kiinni itseään monin kerroin isompaan punaiseen kumihanskaan.

Aika mukava noiden touhua on seurata. Kaivelua lukuun ottamatta ne ovat jokseenkin rauhallisia. Eivät juuri nahistele keskenään eivätkä liioin ahdistele altaan muita asukkeja. Vain kerran oli selvästi tapeltu, kun isoimmalla ahvenella oli otsanahka auki. Ei siitä onneksi tullut sen pahempaa, se parani parissa päivässä.

En tiedä näiden ahventen sukupuolijakaumaa enkä sitä, kumpia nuo kaivinkoneet ovat. Jos sinulla on tietoa asiasta, jätä kommentti tuohon alas. Tieto otetaan kiitollisuudella vastaan.