Kalastopohdintaa



Riutta-akvaristin iltalukemisto

Altaan vaihdon yhteydessä luovuin sinisistä koralliahvenista Pomacentrus alleni.  Ne olivat kauniita, sävyisiä ja vilkkaita, mutta aivan uskomattomia kaivinkoneita. Ne kaivoivat uupumatta pohjalle ja kivien alle itselleen asumuksia ja pöllyttivät hiekkaa niin, että pohjalla olevat korallit olivat jatkuvasti enemmän tai vähemmän hiekkaan hautautuneina.

Haussa helppoja hoidokkeja

Nyt altaassa asustavat vain keltavälskäri, tuliherttua, keijukala ja vuokkokalapariskunta. Lisää siis mahtuisi, mutta valinta on vaikea. Vaikka tietoa sinänsä on paljon tarjolla, on silti hankala saada selvyyttä esim. siitä, miten kalojen ruokinta akvaariossa onnistuisi. Meillä kalojen pitää pääosin pärjätä automaattiruokinnalla, vaikka toki myös pakasteöttiäisiä tarjotaan. Mutta mihinkään yksilölliseen pipettiruokintaan minulla ei ole mahdollisuuksia eikä oikeastaan haluakaan.

Allas on myös aika avarasti sisustettu, ja mietin että tuleekohan piilopaikoista pulaa, jos on kovin arkoja kaloja? Tai kovin kiukkuisia? Miten voin tietää, sujuuko yhteiselo rauhallisesti vai tuleeko ruumiita? Kivikasan suurimmat kolot on jo varattu keltavälskärille ja tuliherttualle eivätkä ne taida olla halukkaita luopumaan niistä.

Parvikala  toisi elämää

Jokin  4 – 5 kalan pikkuparvi toisi altaaseen liikettä ja elämää. Mutta mikä se voisi olla? Kalan pitäisi olla pienehkö ja eloisa, mutta ei häirikkö muita kohtaan. Koralliahvenista Cromis viridis taitaa olla suosittu ja sävyisä, mutta näyttää ainakin kuvissa melko vaatimattomalta. Chrysiptera springeri on kauniin sininen ja jää pieneksi, mutta lienevätkö kaikki koralliahvenet sitten samanlaisia kaivureita kuin juuri pois antamani Pomacentrus allenit?

Pariskuntana tai pienenä parvenakin voisi miellyttää helmikardinaaliahven Pterapogon kauderni. Se on kaunis, joskin usein vähän tylsäksi mainittu.  Se taitaa olla helposti lisääntyvää sorttia. Kutupuuhia ja poikasten suuhaudontaa voisi olla mukava seurata, vaikka en varsinaisesti kasvatushommiin suunnittelekaan ryhtyväni. Toinen hauskan näköinen kardinaaliahven voisi olla Sphaeramia nematoptera, mutta liekö tuo sitten yhtään edellistä vilkkaampi? Molemmat käsittääkseni ovat kuitenkin kestäviä ja sopivat vähemmänkin kokemusta omaavalle akvaristille.

Katseenvangitsija saa paikan

Parvikalan lisäksi tuonne sopisi jokin vähän isompi ja näyttävämpi yksilökala. Jokin Wrasse? Niissä   olisi varaa valita sekä koon että värityksen puolesta, mutta kirjallisuuden mukaan ne ovat taipuvaisia hyppimään ulos altaasta. Ei olisi kiva jonakin aamuna löytää suosikkiwrasseaan kuivuneena lattialta. Ehkä ne eivät myöskään ole oikein sopivia automaattiruokinnalle?

Google on ystävä kalastopohdinnassakin

Perhoskala (vai lippukala?) Heniochus diphreutes on ulkonäöltään komea. Mahtaakohan niitä vain missään olla tarjolla, se kun ei taida olla aivan tavallisimpia akvaarioasukkeja? Kokoa sille tulee vajaat parikymmentä senttiä, joten yhdessä keltavälskärin kanssa olisi ehkä jo liikaakin. Mutta kaunis ja kiinnostavan näköinen tuo olisi!

Ja sitten ovat tietenkin kaikki nuo blennyt, dottybackit, hawkfishit, dartfishit ja muut, joista en vielä tiedä yhtään mitään…

Meni lapsi pesuveden mukana

Pistoolirapu on peto, ks. BBC:n video (1:37)

Meni lapsi pesuveden mukana. Niin ainakin luulen.

Altaassa asui ennen vaihto-operaatiota yksi pistoolirapu. Tarkempaa lajimäärittelyä en pysty sanomaan. Se oli punaruskea, vaalea raita selässä ja toinen saksi toista selvästi isompi. Mittaa pari senttiä.

Se piti kortteeria Seriatopora hystrixissä, naksutteli siellä ja heilutteli saksiaan. Tai ainakin sitä toista, sitä isompaa. Ulos se ei tullut sieltä juuri milloinkaan, siksi sen touhuja olikin niin helppo seurata. Aina tiesi, missä se oli.

Nyt ei kuulu enää mitään. Eikä näy. Se taisi altaanvaihdon yhteydessä joutua pihanurmikolle...

Altaanvaihdossa korallit kotiutettiin uuteen altaaseen huolellisesti, ja lopuksi väliaikaisten säilytysastioiden vedet huiskaistiin pihalle. Pahaa pelkään, että sinne meni myös pistoolirapu. Päivä oli ollut pitkä, eikä tullut mieleen enää tarkistaa, mitä astioiden pohjalla mahdollisesti oli.

Harmillinen juttu, jotenkin olin kiintynyt tuohon pyssysankariin.

Onneksi sentään ihan ensimmäisen korallini, eli Pocilloporan mukana tullut posliinirapu on tallella ja voi hyvin!

PS 28.12.2012: Hip hei, pistoolirapu taitaakin olla vielä altaassa! Olin näkevinäni sen entisessä asumuksessaan Seriatopora hystrixissä. Ja ihan pientä naksuntaakin on välillä kuulunut.

Altaanvaihto, osa 2



Muuttomatka on onneksi lyhyt.

Altaan vaihto toiseen on pääpiirteissään takana.
Ala-allas on vielä virittämättä, ja korallit hakevat paikkojaan luultavasti jonkin aikaa, mutta muutoin alkaa olla valmista.

Homma alkoi korallien siirrolla päivähoitoon säilytyslaatikoihin. Kivikorallit yhteen, Euphylliat omiin yksiöihinsä kukin ja sekalainen seurakunta omiinsa. Kalat jäivät tässä vaiheessa vielä entiseen altaaseen.

Seuraavaksi elävän kiven nosto pois altaasta ja kevyt harjapesu. Yllättävän puhtaita olivat. Lisäksi olin hankkinut vähän uutta kuivaa kiveä. Sille riitti pelkkä huuhtelu. 

Sen jälkeen päässä kirkkaana ollut visio uudesta riuttamaisemasta törmäsi karuun todellisuuteen. Tämä litteä kivi alle ja tuo toinen sen päälle. Ei kun sittenkin toisinpäin. Uudelleen ja uudelleen. Sitten vielä kerran uudelleen. Virkistyssuihkaus suolavesipullosta kiville silloin tällöin oli tarpeen, sillä aika kauan sovittaminen kesti. 

Riutalla tarvitaan porakonettakin.

Ja sitten porakone jyrisemään. Tarvittaviin paikkoihin  kivien väliin laitettiin kiinnitystapit turvaamaan kivirakennelman koossa pysymistä. Täällä uudessa altaassa mikään ei romahtaisi, vaikka tulisi minkä värisiä kaivinkoneita.

Kivien asettelun jälkeen oli elävän hiekan vuoro. Helppo homma. Niin helppo, että tehtiin se oikein pariin kertaan :-) Hienot ja karkeat hiekat menivät ensin väärässä suhteessa. Osa hienosta hiekasta piti sen takia kauhoa pois ja lisätä tilalle karkeaa. Mutta ei se niin yksinkertaista ollut. Koska altaaseen oli ennen tätä ehditty jo laskea uutta vettä, piti se tietysti ensin pumpata takaisin saaviin... sitten hiekkaa pois ja toista tilalle... Tässä vaiheessa ilmassa saattoi aistia pientä taisteluväsymystä.

Tässä roikun enkä muuta tahdo!

Päänvaivaa tuottivat myös kaksi eri kivissä kiinni ollutta vuokkoa. Vuokkojen kera kivien uudelleen asettelu uuteen rakennelmaan tuntui haastavalta, mutta vielä haastavampaa oli saada ne irrottamaan otteensa. Toiselle kivelle sitten löytyi mukava paikka vuokkoineen päivineen, mutta toisen kanssa piti aloittaa väsytystaistelu.

Vuokko roikkui kuivillaan vesiastian päällä, roikkui tovin ja roikkui toisen. Roikkui ja roikkui. Lopulta annoin periksi ja molskautin kiven vuokkoineen omaan saaviinsa odottamaan myöhempiä, tarkemmin määrittelemättömiä toimenpiteitä.  Puukkoa ja pankkikorttia lähinnä mietin. Mutta kas, mökötettyään päivän yksin saavissaan vuokko hellitti!


Pari päivää muuton jälkeen.

Ja niin viimeinenkin kivi löysi paikkansa, ja lopulta ennen yötä myös korallit ja kalat oli siirretty uuteen kotiinsa.





Korallit hakevat paikkaansa.
Vuokko kirjaimellisesti.



Altaanvaihto, osa 1

Operaatio "Altaanvaihto" lähestyy. Nykyinen allas siirrettiin tänään pois paikaltaan, jotta uuden altaan asentaminen voisi alkaa. Kattoripusteisen valaisimen paikkaa täytyy vaihtaa, koska uusi allas on 20 senttiä entistä syvempi. Myös jalustan verhoilu tapahtuu vasta, kun allas on paikoillaan.

Tästä aamulla aloitettiin. Huomaa valaisimen tasapainosta huolehtiva muki!

Altaan siirto tapahtui pumppukärryn avulla. Ensin vesi pois yli puolivälin, sitten noin tuhannen sähköjohdon irroitus, kärryt jalustan alle kuormalavoilla korotettuna, siirto ja lopuksi vesi takaisin. Hermostuttavaa...

Kuvan hempeä pinkki väri johtunee viherkasveja valaisevasta ledivalaisimesta. Oikeasti meillä ei näytä tuolta.

Ja tältä se näyttää takaa.

Ei ole rajaa ihmisen kekseliäisyydellä. Valaisimen väliaikaisripustus on toteutettu Elfan säilytyskorin avulla.

Jos Luoja suo, niin viikon kuluttua sitten varsinainen muutto :-)

Uusi allas tuli kotiin

Uusi allas on nyt kotona. Se näyttää valtavalta, vaikka on vain vajaat sata litraa isompi kuin nykyinen 450-litrainen. Mutta jalusta on paljon korkeampi  (80 cm.), ja se kasvattaa kokovaikutelmaa. Se olisi ehkä saanut olla kymmenen senttiä matalampi, niin tämmöinen tumppikin olisi pärjännyt vähän matalammilla tikkailla. Toisaalta ala-altaassa puuhaamiselle on sitten mukavasti tilaa.

Seuraavana on edessä jalustan verhoilu, ja sen jälkeen reilun kolmen viikon päästä olisi tarkoitus ryhtyä varsinaisiin muuttopuuhiin.

Ylivuodon toteutus vaahtomuovitäytteillä lienee vähemmin käytetty, ja nähtäväksi jää, miten se käytännössä toimii. Luotan kumminkin  vantaalaisen suunnitteluosastoni ammattitaitoon enkä usko suurempia ongelmia tulevan.

Itse altaanvaihto-operaatio vähän hirvittää ensikertalaista. Kaiken kun pitäisi mennä mieluusti kerralla putkeen,  niin ettei jatkomylläystä paljon tarvittaisi.  Merivesifoorumilta olen kyllä saanut hyviä ohjeita, aina etukäteiskipulääkitystä myöten. Joten eiköhän se siitä.

Ja onhan tämä riemastuttavaa!

Riutta menee uusiks!

Kuvan pahvilaatikko liittyy tapaukseen

Nyt on kulunut pari vuotta siitä Aqua-Webin viheliäisestä viestiketjusta, joka minut näille suolavesille houkutteli. Yksinkertainen merivesiallas. Yksinkertaiselle ihmiselle.

Matkan varrella olen oppinut, että vakavasti otettava harrastaja vaihtaa altaansa uuteen tasaisin väliajoin. Niin siis minäkin.  Peruskaavasta poiketen en kuitenkaan halua vaihtaa allastani juurikaan isommaksi. Haluan vain naarmuttoman takalasin, ala-altaan ja umpinaisen jalustan.  Sanottu ja tehty. Paitsi ettei ole.

Minähän en ymmärrä veden liikkumisesta paikasta toiseen juuri muuta, kuin että se pääsääntöisesti kulkee ylhäältä alas. Ja että ala-altaallisessa akvaariossa sen kai pitäisi kulkea myös toiseen suuntaan. Jotta näin voisi olla, tarvitaan siis johonkin väliin reikiä, putkia, pumppuja, hanoja ja venttiileitä.  Niitä nyt ainakin. 

Päätin siis jättää ajatustyön Vantaalla sijaitsevalle suunnitteluosastolleni. Esitin toiveeni altaan ja jalustan mitoista ja pyysin siltä pohjalta tarjousta Lisää vain vesi –tyyppisestä ratkaisusta.

Nyt on työn alla kokonaisuus, jossa pääaltaan mitat ovat 140 cm x 55 cm x 70 cm. Rapiat 500 litraa on tilavuutta. Ala-allas tulee kooltaan 70 cm x 50 cm x 40 cm, kolmeen osaan lokeroituna.  Ja koko komeus tulee asettumaan 80 cm korkean metallijalustan päälle. Jalusta aiheuttaa vielä päänvaivaa, sillä verhoilua siinä ei ole valmiina. No, kaikkea ei voi saada kerralla, mutta eiköhän siihenkin ratkaisu löydy.

Olen ymmärtänyt, että reiät ovat riutta-akvaarioissa erityisen tärkeitä, ja niiden oikeasta koosta, määrästä ja sijainnista lienee keskusteltu aikojen alusta asti. Ja keskustelu jatkuu. Myös kaatokulma on tärkeä.

Tulevassa altaassa on kaksi reikää, molempien halkaisija 55 mm. Toisesta vesi menee alas ja toisesta se nousee ylös J Mutta ne reiät eivät ole kaatokulmassa molemmat, vaan paluuputkea varten tehdään ns. kuivakuilu. Kuivakuilun ja kaatokulman väliseen seinään lisäksi reikä varapoistumistieksi.  Ratkaisu on jotensakin samantapainen kuin Deltecin altaissa.

Uutta tekniikkaa en ole tässä vaiheessa juurikaan hankkimassa, vaan yritän pärjätä kutakuinkin entisillä värkeillä.  Yksi nostopumppu ja lisästreameri kumminkin tarvitaan.  Vaahdotin voi olla vähän knafti, mutta katson, josko edes vähän aikaa selviäisin sen kanssa.

Tässä sitä siis ollaan. Iltapuhteet kuluvat uuden altaan sisustusta suunnitellessa ja kaikkia tähän asti tehtyjä virheitä kerratessa. Tällä kertaa esimerkiksi aion kiinnittää kivirakennelmat kunnolla, porata ja liimata. Näin siitäkin huolimatta, että olen ajatellut luopua sinisistä kaivinkoneista  (Pomacentrus alleni). Mutta on hyvä varautua tulevaan, koska voihan olla, että jonakin päivänä haluankin sinisten tilalle punaisia…

Luulen myös, että nyt osaan asetella kivet korallien kannalta paremmin kuin viimeksi. Tavoitteena on tehdä kerroksisuutta siten, että ylhäällä olevat kivet ja korallit eivät peitä ja varjosta alhaalla olevia. Ja kasvunvaraakin yritän koralleille jättää.

Onneksi muut harrastajat ovat julkaisseet runsaasti kuvia omista altaistaan. Niistä on nyt hyvä hakea ideoita.

Merivesiharrastuksen kuusi kultaista sääntöä

Pari vuotta harrastuksen parissa on kirkastanut minulle muutamia perussääntöjä, joiden mukaan riutta-akvaarion perustamisessa ja ylläpidossa kannattaa toimia. Kaikki havainnot eivät välttämättä perustu omaan kokemukseen, vaan osa niistä on tullut vastaan merivesiaiheisilla keskustelupalstoilla.

Näitä yksinkertaisia ohjeita noudattamalla jokaisella on mahdollisuus onnistua tässä kiehtovassa ja palkitsevassa harrastuksessa:

1. Aloita mahdollisimman pienellä purkilla. Näin saat mukavasti uutta puuhaa aina muutaman kuukauden välein. Saat helposti kulumaan parikin vuotta elämästäsi siihen, että siirtelet kiviä purkista toiseen, jahtaat kaloja ja elvytät koralleja. Kiinnostavaa, haastavaa ja ehdottomasti vaivan arvoista!
2. Altaan tekniikka kannattaa mitoittaa aina vähän alakanttiin. Sillä tavoin saat tuhlattua sen päivittämiseen suuren määrän rahaa, mikä käsittääkseni on yksi riuttaharrastuksen perimmäisistä tavoitteista.
3. Älä tee altaan perustusvaiheessa tukevia tukirakenteita elävää kiveä varten. Vaikka olisitkin jo perustamassa sitä ”lopullista” allasta, ei sitä silti kannata tehdä liian huolellisesti.  On nimittäin erittäin mielenkiintoista seurata, miten taidokkaasti ja arkkitehtonisesti kasaamasi kiviröykkiöt vähitellen sortuvat ja muuttavat altaan maiseman (aqua-scape) aivan toiseksi. Tällä tavoin altaasi ei koskaan ole tylsä ja yksitoikkoinen.
4. Älä lue laitteiden käyttöohjeita. Rikkoutuneista värkeistä saat kätevästi varaosia uusia laitteita varten.
5. Anna pienten Asterina-meritähtien lisääntyä rauhassa. Ne syövät kalkkileväsi ja elävöittävät muutoin ehkä aution näköistä etulasia. Kun niitä on satoja, saat niistä kuivaamalla ja värjäämällä vaikka askarteluun sopivia koristeita. Vain luovuus on rajana niiden käytölle! Harrastajilla on hyviä kokemuksia meritähdistä esimerkiksi syntymäpäiväkorttien koristeina.
6. Älä anna kuplalevälle sijaa altaassasi. Se leviää nopeasti liikaa, ja siitä on hankala päästä eroon enää kunnon invaasion jälkeen. Puhkaise sen takia kaikki kuplat heti, kun näet!

Tomppeli osti Gonioporan

Muutama aurinkoinen lomapäivä pääkaupunkiseudulla sekoitti pääni niin, että menin ja ostin silmää räpäyttämättä altaaseeni punaisen Goniopora-korallin (tarkempi lajimäärittely puuttuu).   En kysellyt sen vaatimuksista, en kaivannut kokemuksia sen pärjäämisestä akvaario-oloissa eikä tullut mieleen ottaa siitä etukäteen selvää.

Vaikken ikäni puolesta ole enää aivan untuvikko, saatan näköjään silti yhä edelleen toimia kuin pikkulikka karkkikaupassa: yks tommonen vaaleapunainen, pari noit sinisii ja sit viäl tommonen vihreeki.

No, koralli on nyt kotiutettu altaaseen pitkän kaavan mukaan. Sen jälkeen olen myös ehtinyt hankkia tästä punaisesta kaunokaisesta vähän muutakin tietoa kuin pelkän nimen.  Ja huh huh… tuntuu, että yhtä hyvin olisin voinut jättää Siniriutan tiskille muuten vain muutaman kympin. Ihan vain pelkän kannatuksen vuoksi.

Kaikki löytämäni lähteet mainitsevat Gonioporan hyvin vaativaksi ja vaikeaksi koralliksi.  Akvaariossa sen menestymisestä on pääsääntöisesti huonoja kokemuksia. Jollakin se on pärjännyt kaksi kuukautta, jollakin toisella jopa kaksi vuotta. Yleisin neuvo Gonioporan suhteen tuntuu olevan, että sen hankinta olisi viisainta jättää vain hyvin kokeneille ja asiantunteville riuttaharrastajille.

Koska en voi pitää itseäni sen paremmin kokeneena kuin asiantuntevanakaan, lienee oma ennusteeni tuon Gonioporan kanssa jokseenkin huono. 

Olen ymmärtänyt, että se viihtyisi parhaiten pohjalla ja arvostaisi melko voimakasta virtausta. Tarjolla pitäisi olla kasviplanktonia ja mieluusti myös jotain katkarapupohjaista einettä. Kelvollinen ruokavalio lienee järjestettävissä, mutta sen sijaan sopivan paikan löytäminen altaasta ei ole aivan yksinkertaista. Siitä pitävät huolen ainakin siniset kaivinkoneet, jotka uupumatta möyhentävät pohjahiekkaa uuteen muotoon. Missä tänään on tasainen ja hyvä alusta, saattaa jo huomenna olla iso kasa koralliahvenen asumuksestaan pois ryöpyttämää hiekkaa.  Sellaisen kasan alla Goniopora tuskin viihtyisi.  Ja jos pohja vielä pysyisikin paikoillaan, kulkee ruskoraitatokko pudottelemassa hiekkaa pohjalla majailevien korallien päälle.

Mutta yrittänyttä ei laiteta, ja on tavallaan mielenkiinoistakin seurata, miten tuon kanssa käy. Tai oikeastaan, miten nopeasti sen kanssa käy. Kalpaten siis.

Olisi mukava kuulla mahdollisten lukijoiden ja kanssaharrastajien Goniopora-kokemuksista. Myös kaikki neuvot Gonioporan hoidosta, ruokinnasta, sijoittelusta yms. otetaan ilolla vastaan!

PS. Gonioporan lisäksi Siniriutasta lähti mukaan myös aivokoralli Trachyphyllia geoffroyi.  Sekin on altaassa ensimmäinen lajiaan, mutta sen kanssa onnistumisen mahdollisuudet taitavat olla selvästi paremmat. 

Uusia tupsuja ja muita ilon aiheita

Duncanopsammia axifuga on tehnyt uusia tupsuja ja näyttää muutoinkin voivan erinomaisesti. Se on hieno juttu, sillä aina ei ole ollut yhtä hyvin.

Tullessaan altaaseen vuoden päivät sitten se oli ihastuttavan iso ja rehevä asukas silloin vielä jokseenkin autiossa altaassa. Pidin kovin sen liehuvista lonkeroista, ja vihreä silmä jokaisen tupsun keskellä toi väriä muutoin vaatimattomaan altaaseen.  Sille löytyi myös varsin sopiva paikka, jossa sen muoto sulautui luontevasti alustaansa.

Kuten blogia ehkä pidempään seuranneet muistavat, valaistus altaassa oli tuolloin vielä hyvin vaatimaton, vain alle kaksisataa wattia monimetalli- ja loisteputkivaloa. Kovin kauan ei kestänyt, kun silmäteräni ikään kuin kutistui ja haalistui. Lopulta se piti kauniit liehukkeensa pääasiassa kiinni ja näytti hyvin sulkeutuneelta.

Kiusaajan kynsistä uuteen kasvuun

En tiedä mikä on syytä tai mikä seurausta, mutta samaan aikaan Lysmata Amboinensis-rapu oli päättänyt ryhtyä pontevasti kurittamaan Duncanospammiaa. Rapu  järsi sitä raivokkaasti ja koralliraukka pysyi pääasiassa kiinni päivästä päivään, viikosta viikkoon. Ehkä rapu löysi sieltä itselleen jotain loisia syötäväksi? Tai ehkä se ei muuten vaan voinut vastustaa liehuvia helmoja? En tiedä, mutta lopulta Lysmata sai kyllikseen ja jätti korallin rauhaan.

Vähitellen Duncanopsammia alkoi taas olla auki ja liehutti itseään virtauksessa. Vaalea ja valju se oli, mutta eloisan näköinen silti.

Sitten altaaseen vaihdettiin uudet ledivalaisimet. Korallit ottivat uuden valon ilolla vastaan: ne alkoivat kasvaa ja tukevoitua, paransivat väriään. Duncanopsammia suorastaan riehaantui. Se on rehevöitynyt ja on lykännyt rangastaan ulos muutaman kokonaan uuden tupsun!

Kotilovauvoja

Altaassa on myös turbo- tai mitä lie Astraea-kotiloita. Ensimmäiset niistä tuotiin melko tuoreeseen altaaseen jo yli vuosi sitten, mutta ne heittivät nopeasti lusikan nurkkaan.  Koska ne ovat hyviä levänsyöjiä, on niitä kuitenkin hankittu vähitellen uusia ja nyt niitä taitaa kaikkiaan olla alun toista kymmentä. Ne liikkuvat hissukseen laseilla ja kivillä ja ovat oikeastaan aika hauskan näköisiä.

Vähän aikaa sitten huomaisin altaassa uuden, aivan lilliputtimaisen pienen kotilon. Ne ovat päättäneet lisääntyä. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia. Kokemus makean veden altaista sanoo, että huono juttu. Toisaalta olen ollut ymmärtävinäni, että riesaksi asti näitä turboja ei saisi riutta-akvaariossa lisääntymään.  Ainakin niitä on tarvittaessa helppo harventaa, kun ovat niin suuria; parin peukalonpään kokoisia.

Ja on tässä vielä muitakin ilon aiheita. Vakaasti olen sitä mieltä, että loma on ihmisen parasta aikaa!

Siivouspäivä

Akvaario oli lomaviikon verran itseohjautuvassa avohoidossa, ja sen jälkeen työkiireet ovat pitäneet huolta siitä, ettei altaalle ole muutamaan viikkoon uhrattu juuri muuta kuin väsyneitä silmäyksiä. Lopulta tulos alkoi näyttää aika murheelliselta: laseihin oli kertynyt reilusti ruskeaa pölymäistä levää, paikoiltaan pudonneet korallit lojuivat hiekan seassa ja voivat huonosti. Muutoinkin altaassa vallitsi jotenkin kaoottinen tunnelma.

Oli selvästi tullut siivouspäivän aika

Uusi terä leväraappaan, pitkät hansikkaat käteen ja ei kun kimppuun. Kun allas on 60 senttiä korkea, ja minä vain vajaan metrin pidempi, saan takalasin puhdistamisessa aina ylittää itseni. Kirjaimellisesti.  Vaikka raapassa on hyvä varsi, joudun silti kurottumaan ja samaan aikaan taipumaan kummallisille mutkille valaisimen alle, jotta yletän puhdistamaan lasin edes suunnilleen alas asti. Täydellistä tulosta en edes havittele, mutta mieluusti kuitenkin katselen taustan siniväriä edes vähän kalkki- ja pölylevän sijasta.

Mutta lomaviikko oli saanut aikaan muutakin harmia kuin levää laseihin. Useampikin koralli oli pudonnut paikoiltaan ja oli sen takia aika huonossa hapessa. Mikä kumma siinä on, että siihen asti tukevasti paikoillaan pysyneet korallit päättävät irrota juuri, kun olet poissa?

Hyvin murheissani olen siitä, että sini-vihreä, tarkempaa lajimääritystä vailla oleva Acropora oli joutunut Euphyllia glabrescensin lonkeroihin. Ei näyttänyt Acro hyvältä. Pari oksaa oli aivan valkoisena ja kärkien kaikki neonvihreä väri oli hävinnyt.  Leikkasin kuolleet haarat ja tarjosin sille parasta, mitä tiesin, eli kylvyn. Hieman se tuntui virkistyvän oltuaan muutaman tunnin Ultra Min aminohappo-vitamiinin hellässä huomassa.  Tänään asettelin sen tukevasti mukavalle paikalle ja toivon sille parasta.  Samalla yritin hakea turvallisempia paikkoja muutamalle muullekin korallille.

Ja sitten ryhdyin murhaajattareksi

Xenia oli kiva vielä vuosi sitten, kun altaassa ei paljon muuta ollut. Se kasvoi nopeasti ja näytti kasvaessaan aika mukavalta. Mutta – kuten minua varoiteltiin – kun Xenialle kääntää hetkeksi selkänsä, se täyttää koko altaan. Olen harventanut sitä aikaisemminkin, mutta tänään kiskoin pitkillä pinseteillä irti kaiken, minkä sain. Ja ruiskutin vielä kiehuvaa vettä päälle. 

Arvaan, että taistelu Xenian kanssa ei jää tähän, mutta riittää kyllä yhdelle päivälle.

Simpukkaravintola on avattu!

En ole tähän asti mitenkään erikseen täsmäruokkinut altaan koralleja, vaan ne ovat saaneet tyytyä siihen, mitä ovat itse onnistuneet pyydystämään. Ruokin kaloja aika monipuolisesti hiutaleilla, artemialla ja mysiksellä, ja uskon, että tuosta tarjonnasta liikenee jotain myös koralleille.  Ja mielestäni kaikki korallit ovat kyllä pysyneetkin ihan ”hyvässä lihassa” ja nyt uuden valaistuksen myötä ne kasvavatkin melkein silmissä.

Koska aika monet harrastajat kumminkin ruokkivat erikseen vuokkojaan, päätin minäkin sitten tarjota noille upeille punaisille kuplavuokoilleni vähän tuhdimpaa hiukopalaa. Niin, vuokkoja on nyt siis kaksi, kun pian kotiutumisen jälkeen alkuperäinen vuokko päätti jakaantua, ja yhdestä tuli kaksi.  

Arvelin äyriäispainotteisen ruokavalion olevan hyväksi mereneläimille ja ostin raakaa kuorittua kampasimpukkaa. Parasta, mitä Hirvensalon K-marketin pakastealtaasta rahalla saa.

Pilkoin simpukasta pieniä paljoa ja tarjoilin pinseteillä vuokon lonkeroille. Vilahdus vain, ja pala oli kadonnut vuokon uumeniin! Aivan selvästi altaasta kantautui pieni maiskahdus ja sen päälle tukahdutettu röyhtäisy… Annoin pari palaa kummallekin vuokolle ja kuvittelin niiden sitten olevan kylläisiä.

Sen jälkeen katoin pöydän myös altaan muille asukkaille, ja nehän sekosivat tykkänään! Lysmata Amboinensis-rapu hyökkäsi saksillaan kiinni kuin sika limppuun, ja siniset koralliahvenet hohtivat niin syvää neonsineä, etteivät koskaan aiemmin. Ne poukkoilivat hulluina pienten simpukan palojen perään ja irvistelivät toisilleen pelottavasti. Ruskoraitatokko nappasi niin ison palan, että pelkäsin sen tukehtuvan. Vain keltavälskäri taisi jäädä näissä kemuissa nuolemaan näppejään, sillä hitaana ja arkana sen ulottuville ei osunut juuri mitään. 

Eivätkä ne vuokotkaan olleet tulleet kylläisiksi vielä ensimmäisellä kattauksella. Ehei, nälkä oli jäänyt, ja ne kävivät ahnaasti kiinni murusiin, joita kalojen syömingeistä putosi. Olisivat varmaan syöneet itsensä palloiksi, jos en olisi sulkenut ravintolaa. 

Kuplavuokko jakaantui!

Kaksi viikkoa sitten riutalle muuttanut kuplavuokko on jakaantunut kahtia! En oikeastaan tiedä, onko se hyvä vai huono asia tai mistä jakaantuminen johtuu.  Yrittääkö se säilyäkseen pelastaa itsestään edes jotain? Vai silkasta ilostako jakaantui?  Mutta joka tapauksessa aika hauskaa, että niitä on nyt kaksi. 

Eilen alkuperäinen yksilö päätti ottaa jalan alleen ja lähti hivuttamaan itseään uusiin asemiin. Ei se pitkälle muuttanut, mutta asumuksensa toiseen syrjään nyt kumminkin. Jotenkin se näyttikin vähän hajanaiselta; tosi avoimelta ja levinneeltä, kuplat hyvin pulleina. Ja tuloksena oli sitten yhden muuttuminen kahdeksi.

Olen tässä myös ihmetellyt kuplavuokon tieteellistä nimeä: Entacmaea quadricolor. Vanhan latinistin korvaan kuullostaa siltä, että tuolla olisi jotain tekemistä neljän värin kanssa. Tähän asti vuokko on kumminkin ollut vain ja ainoastaan oranssin punainen.  Mutta nyt jakaantumisen jälkeen esille on tullut myös vihreää ja ehkä aavistus sinistä. Mahtaako tulla vielä neljäskin väri?

Kiehtovaa on elämä riutalla!

Kuplia ja piikkejä

Hovihankkija Siniriutta tarjoili kakkua ja kahvia uuden laajennusosansa kunniaksi, ja tarjolla oli myös uusia merenmötiäisiä. Tai no, tarjolla ja tarjolla – kyllä niistä maksamaan joutui. Ja merivedestä kun on kyse, niin aika suolaisestikin.

Joka tapauksessa Turkuun kulkeutui pinkki Seriatopora hystrix, punainen kuplavuokko Entacmaea quadricolor  ja merisiili Tripneustes Gratilla. Niin ja muutama turbo tai mikä lie kotilo lisää. 

Uuden ledivalaistuksen rohkaisemana uskallan toivoa, että kivikorallitkin nyt pärjäisivät entistä paremmin, ja tuo pinkki kaunokainenkin viihtyisi ja kasvaisi.
Sen suojissa asustelee pikkuruinen korallirapu. Sieltä se kurkkii ympärilleen ja huitoo pelottavasti saksillaan, jos joku menee liian lähelle. Altaan Pocillopora-korallissa on samanlainen. Mahtavatkohan nuo kaksi nyt ruveta hengailemaan yhdessä?

Kuplavuokko on upea! Tarjosin sille mukavaa asumusta avarassa kivenkolossa ja sinne se nyt ainakin toistaiseksi näyttäisi asettuneen. Kaipa se tietää, missä tahtoo olla, ja muuttakoon sitten halunsa mukaan. Minä en aio sitä siirrellä, kuten ymmärtämättömyyttäni tein ensimmäisen kuplavuokon kanssa vuosi sitten. Siitä ei hyvää seurannut, ja vuokko päättikin sitten heittää lusikan nurkkaan aika pian tulonsa jälkeen.

Vuokon sijainti on nyt niin kaukana vuokkokalojen reviiriltä, että tuskin ne ottavat sitä asunnokseen. Eivät ne taida muutoinkaan paljon perustaa koralleista suojapaikkoina, koska kelvollisista tarjoomuksista huolimatta nuo viettävät yönsäkin mieluummin reunalistan suojissa kyyhöttäen.

Tuo merisiili on mainio tapaus myös. Sympaattinen piikkipallo, joka muina siileinä liukuu pitkin allasta ja hoitaa siinä sivussa talonmiehen hommia ahtaamalla itseensä levää. Paitsi hauskan näköinen, tuo merisiili on siis myös hyvin höydyllinen.

Elo riutalla tuntuu asettuneen uomiinsa, paitsi että kivirakennelmat eivät enää ole aivan sitä, mitä alun perin. Kiitos viheliäisten sinisten kaivinkoneiden, ovat taiten suunnitellut kivikaaret ja kielekkeet painuneet niin, että herra Hispiduskin joutui välillä etsimään itselleen uuden kortteerin.

Tylsää hetkeä ei riutalla ole, ja edelleen sen äärellä vierähtää helposti tovi jos toinenkin.  

Harrastus uudessa valossa






AquaBeam 1500 XG Ultima Ocean Blue

 

Koko lyhyen merivesiharrastukseni ajan on ollut selvää, että alun perin makeanveden akvaarioon hankittu valaisin ei riitä runsasta valoa vaativien korallien kasvuun riutta-altaassa. Uuden valaisimen hankinta on siis pyörinyt mielessä, mutta tuskaa on aiheuttanut valinnan vaikeus.

Monimetallivalo on kaunista ja sävykästä, mutta wattimäärän kasvattaminen ei houkutellut. Loisteputkilla on mahdollista saada sekä silmää että koralleja miellyttävä valaistus, mutta aika tavalla watteja siihenkin tarvitaan. Ledeistä ei vielä kenellekään ole ehtinyt kertyä laajaa kokemusta, ja siksi luotettavan ratkaisun löytäminen tuntui lähinnä arpapeliltä. 



Allas uudessa valossa

Ledeihin kuitenkin päädyin. Tiedonmuru sieltä, toinen täältä; yksi hyvä kokemus tuolta ja heti perään päinvastainen sieltä. Huoh. Tuskastumista ja suurta epävarmuutta, lopulta päätös: Tropical Marine Centerin AquaBeam 1500 XG Ultima Ocean Blue. Hovihankkijaksi kotimainen Siniriutta Ky, ja nyt ovat uudet valaisimet paikoillaan. Valaisimia on kolme, ja lisänä on kontrolleri, jolla valon määrää säädellään. Kontrollerin avulla riutalle on mahdollista luoda auringonnousun ja -laskun tunnelmaa ja halutessaan voi leiskauttaa vaikka ukkosmyrskyn salamoineen. Ripustus on vielä väliaikainen, mutta sen haitta on ainoastaan esteettinen.

Yhden päivän kokemuksella ei tietenkään voi vielä sanoa yhtään mitään valaistuksen riittävyydestä tai muista ominaisuuksista. Silmämääräisesti valaistus näyttää kauniilta ja kirkkaalta, jotkin värit ovat selvästi syvempiä kuin aikaisemmin. Vaaleanpunainen Montipora capricornis on suorastaan ällöttävän pinkki ja Euphyllian polyyppien kärjet kirkuvat neonvihreinä.

Nähtäväksi jää, miten valovoima riittää korallien tarpeisiin. Erään artikkelin mukaan hankkimani valaisimen aikaisempi versio korvaisi 150 watin monimetallivalaisimen,  ja uusi sukupolvi lienee edeltäjäänsä tehokkaampi. Kun altaan yllä on tähän asti roikkunut reilusti alle 200 wattia monimetalli- ja loisteputkivaloa, voinee valaisutehon arvioida joka tapauksessa vähintäänkin tuplaantuneen.

Toiveikkaana jään odottamaan korallien kasvupyrähdystä!  

Lisävalaistusta:
Aquarium Digest
American Aquarium Products

Synttärit riutalla

Vuosi sitten aloitteleva riutta-akvaristi ryhtyi tuumasta toimeen: korallihiekka ja suolavesi muuttivat tyhjillään olleen lasilaatikon autioksi merenpohjaksi. Valkoinen hiekka hohti ja ilmassa tuntui meriveden tuoksu!

Akvaarioharrastuksen suunnanvaihdokseen johtaneista tapahtumista voi kukin halutessaan lukea tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksesta "Kun makea vaihtui suolaiseen".

Sitten alkoi ankara aherrus luonnollisen riuttamaiseman luomiseksi. Vaikka päässä oli jonkinlainen kuva siitä, miltä altaan tulisi näyttää, oli sen toteuttaminen käytäntöön sitten kokonaan toinen juttu.

Riutta-akvaarion perustaa, eli eläviä kiviä aseteltiin uudelleen ja uudelleen; mikään ei näyttänyt hyvältä ja tasapainoiselta. Jos yhden kohdan sai mieleisekseen, näytti toinen entistä huonommalta. Lopulta jonkinlainen sommitelma kuitenkin syntyi, ja niille sijoilleen kivet jäivät. Ja kiitos syvälle pohjahiekkaan asettamisen, lähes paikoillaan ne ovat pysyneetkin, akvaariossa työskentelevistä kaivinkoneista huolimatta.

Onhan siellä elämää

Voi sitä riemua, kun kivistä vihdoin muutaman viikon jälkeen alkoi ilmaantua elämää! Illalla taskulampun valossa oli jännittävää bongata bristle-matoja, pieniä käärmemeritähtiä ja minikokoisia katkarapuja.

Parin kuukauden päästä perustamisesta altaaseen alettiin vähitellen hankkia koralleja ja muuta elävää. Ensimmäiset kalat (vuokkokalapariskunta ja herttuakala) ostettiin huhtikuun lopulla. Siitä eteenpäin eliöstö on maltillisesti täydentyntyt ja allas on vähitellen tekeytynyt kohti oikeaa riutta-akvaariota.

Mennyt vuosi on ollut ihmetyksiä ja oppimista täynnä. Olen pääsääntöisesti tuntenut itseni taitamattomaksi tumpulaksi, mutta mahtuu väliin onneksi sentään joitakin kirkastuksen hetkiäkin. Aloitan toisen vuoteni riuttaharrastajana hyvillä mielin, ja tähyän jo varovaisesti seuraavaan, ehkä ala-altaalliseen kokoonpanoon. Mutta sen aika on aikaisintaan syksyllä. Tai ehkä loppukesästä. Ei ainakaan keväällä!

1-vuotiskemut ovat siis meneillään, ja suuren maailman tyylin tapahtuma on myös videoitu. 

Ole hyvä: Synttärit riutalla (YouTube, kesto n. 3 min.)

Kaivinkoneet akvaariossani

Akvaariossani asuu kaivinkoneita. Ne ovat sinisiä, aika pieniä ja hyvin tehokkaita. Niitä on seitsemän. Ne ovat koralliahvenia Pomacentrus alleni.

Niille eivät kelpaa elävässä kivessä luontojaan olevat runsaat kolot ja onkalot, vaan ne ovat päättäneet ryhtyä hartiapankkirakentajiksi ja kaivaa asumuksensa kivien alle ihan itse. Hiekka vain pöllyää, kun nämä maansiirtokoneet möyryävät. Plesiastrea-koralli oli hautautua kokonaan hiekkaan, ja se oli siirrettävä loitommas rakennustöiden tieltä. Nyt se joutuu enää satunnaisesti ruskoraitatokon suustaan pudottaman irtohiekan kiusaamaksi. Siitä se tuntuu jollain keinoin selviävän itsekseen.

Onneksi altaan kivet ovat melko tukevasti lähes pohjalasissa kiinni. Silti pelkään, että jonakin päivänä jotain romahtaa.

Ahvenien kaivamat onkalot ovat nimittäin aika laajoja. Niissä on vähintään kaksi sisäänkäyntiä ja laajat terassialueet vartioitavina. Ja kyllä ne vartioivatkin! Isoin niistä kävi käteeni kiinni, kun oli siirtämässä edellä mainittua korallia syrjempään. Onneksi oli paksut hanskat kädessä. Vaatii melkoista luonnetta viisisenttiseltä tirriäiseltä käydä kiinni itseään monin kerroin isompaan punaiseen kumihanskaan.

Aika mukava noiden touhua on seurata. Kaivelua lukuun ottamatta ne ovat jokseenkin rauhallisia. Eivät juuri nahistele keskenään eivätkä liioin ahdistele altaan muita asukkeja. Vain kerran oli selvästi tapeltu, kun isoimmalla ahvenella oli otsanahka auki. Ei siitä onneksi tullut sen pahempaa, se parani parissa päivässä.

En tiedä näiden ahventen sukupuolijakaumaa enkä sitä, kumpia nuo kaivinkoneet ovat. Jos sinulla on tietoa asiasta, jätä kommentti tuohon alas. Tieto otetaan kiitollisuudella vastaan.