sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Alusta uudelleen?


Keijukala ja Lobophyllia sp.
Kyllä se vaan taitaa niin olla, ettei kerralla saa mitään hyvää aikaiseksi. Ei ainakaan ensimmäistä merivesiallasta pystyttäessään. Eilen vietin tovin jos toisenkin netissä katsellen persoonallisia, kiinnostavia  ja harmonisia riutta-akvaarioita. Kateus kuulemma vie kalatkin järvistä; nähtäväksi jää, mitä se saa aikaiseksi kanssaharrastajien akvaarioissa.
Allas täyttää tammikuussa vuoden. Se on low-tech ja myös eliöstön suhteen melko vaatimaton. Tyytymättömyyteni ei kuitenkaan niinkään johdu näistä seikoista, vaan siitä että altaan sisustus on tylsä ja luonnoton. Ja kuten jo edellisessäkin postauksessa totesin, kivet on siten aseteltu, että niihin ei kovin helposti saa koralleja kiinni niin, että kaikki saisivat riittävästi valoa. Olin kyllä etukäteen suunnitellut, piirtänyt ja miettinyt. Mutta kun pitelee ensimmäistä kertaa elämässään käsissään eläviä kiviä, eivät ne sitten helposti istukaan siihen paperille piirrettyyn suunnitelmaan. Tulee huoli siitä, että kuinkahan monta kertaa niitä oikein voi siirrellä, ettei mitään kuole? Tai pääseekö vesi nyt kunnolla virtaamaan kasan läpi? Jos nyt vielä kosken tähän, koko röykkiö varmaan romahtaa. Ja romahtihan se...Valmista kumminkin tuli, muttei ihan sellaista kuin mielikuvituksessani oli siintänyt.
Eli oikeastaan koko juttu pitäisi rakentaa alusta alkaen uudelleen nyt, kun alkaa olla jonkinlainen käsitys siitä, miltä sen oman altaan pitäisi näyttää. Ja miten sen voisi toteuttaa. Huokaus.
Arvaan, että tässä kohdassa mahdollinen lukija vetää suutaan hymyyn ja ajattelee, että altaan vaihtotarvettahan tässä nyt selvästi perustellaan. Voi se olla sitäkin. Isompaa allasta en halua, tämä on kooltaan oikein sopiva. Mutta takalasi on aika pahasti naarmuilla ja ala-altaallisen setin rakentaminen on alkanut houkutella. Sillä tavoin saisi varmaan siistimmän ja ehkä hiljaisemmankin kokonaisuuden. Vaikka eihän tuo varsin pahaa ääntä pidä nytkään.
Valoa ei tällä hetkellä ole riittävästi todella hienojen ja värikkäiden kivikorallien kasvattamiseen. Enempää watteja en haluasi, kun tämä harrastus jo muutoinkin on ympäristöeettisesti siinä ja siinä. Ledejä siis, mutta mistä ja millaisia? Vaihtoehtoja löytyy niin kotimaasta, Euroopasta kuin Kiinastakin. Ja osaava tekee itse (ei siis koske minua). Sopivia ja kelvollisia ratkaisuja lienee useita, tarvittavan rahatukun paksuus vain vaihtelee.  
Tässäpä sitä on pohdittavaa altaan ensimmäistä vuosipäivää odotellessa. Siihen asti ainakin mennään tällä!