No nyt se myrskyn lykkäs!




Kuva: Marko Taskinen, Rauma, Maanpää (HS.fin lukijakuvat)

 

Ja tapahtui niinä päivinä, että Tuulenjumalalta kävi käsky, että koko Suomen kaikki akvaristit oli koville pantaman. Nousi siis Tapani - joka oli norjalaisen Dagmarin huonetta ja sukua -  ja pyyhälsi Suomen yli lännestä itään, yhtään ketään säästämättä. Puita kaatui, sähkölinjoja katkesi ja kattopeltejä lensi ties minne.

Ja niin katkesivat sähköt kotitalouksista ja myös akvaarioharrastajien altaista: vedet kylmenivät, suodattimet hyytyivät ja virtaukset pysähtyivät. Lämpöön ja leppeyteen tottuneet kalat ja korallit saivat tutustua elämän kovempiin realiteetteihin. Monet eivät selvinneet; nääntyivät kylmyyteen ja puuttuviin virtauksiin, eivät jaksaneet sinnitellä likaantuvan veden kanssa.

Jotkut viisaat miehet ja naiset olivat varautuneet. Heillä oli varavoimaa UPSeissa ja aggregaateissa. Niillä sai pidettyä perustoiminnot yllä eikä katastrofi ihan heti ollut ovella.

Tässä valittuja paloja Aqua-webistä , kommentit läntisestä Suomesta:

Näin kirjoittaa nimimerkki Tate Riihikoskelta (merivesiallas):

• Mulla ollut nyt allas 12h ilman sähköä. Vortech backupbatteryllä meni toi 12h kahdella pumpulla, sitten petti kisahermo ja hain agregaatin kaverilta lainaksi. Puita on pitkin pihoja ja linjoja ja yhtään sähköyhtiönmiestä ei ole pihoilla vielä näkynyt. Tarvinnee hankki tuollainen agregaatti ihan omaksi turvaksi tästä oppineena. Pakastimessa sulaa noin 200e pakasteruuat eli stanan hauskaa on...

Ja  nimimerkki Nallurainen Loimaalta komppaa (makean veden altaita, merivesiallas):

• Eilen oli 9 tunnin katkos sähköissä, makeavesialtaita 3 ja tää pieni meripurkki.
  Kaikissa altaissa kaikki elävä ehti voimaan pahoin.
  Agrekaatti on, sain sen toimimaan ehtoopäivästä, bensa kun oli lopussa, mutta bensaa ei saanu ennen kun oli tiet raivattu auki.
  No oli siinä agregaatissa jotain muutakin vikaa, meni tunti sen kanssa turatessa vielä isää ennen kun sai käyntiin.

Sekaan vähän iloa, ilman varavirtalähteitäkin voi selvitä, nimimerkki Manowar, Laitila (merivesiallas)

• Pari viikkoa sitten oli 3 h sähkökatkos, silloin luulin, että kaikki on menetetty... mutta kuinka ollakkaan tappioilta säästyttiin, ja eilen oltiin 10h ilman sähköä ja tänä aamuna 3h, tuon 10h jälkeen näytti että kaloille voi sanoa hyvästit mutta onneksi virkosivat, mutta en tiedä kuinka montaa katkosta vielä kestävät
  
  Niin ja vakuutus yhtiö lupasi korvata kaikki altaassa tapahtuvat vahingot, mutta eipä se siinä kohtaa lohduta, kun ei näitä ole myynnissä joka kaupungissa...

Mutta vielä jatkuu puhuri ja möyryäminen, hurjalta vaikuttaa tuulen voima ja puiden taipuminen. Eikö jo saanut akvaristi mittaansa täyteeen, eikö jo muka uskonut?

Uskoi kyllä: siis lopu jo myrsky!

Pari nystyrää

Pienestä sitä ihminen ilahtuu. Siihen riittää pari milliä uutta kasvua sinisessä Acroporassa. Kuten blogia ehkä aikaisemminkin lukeneet tietävät, on tuon riutta-altaani valaistus hyvin vaatimaton: vain reilut 0,4 wattia per litra. Sillä ei kovin vaativia eikä värikkäitä kivikoralleja kasvatella, eikä etenkään pienipolyyppisiä sellaisia.

Niinpä minulla ei niitä sitten juuri olekaan. Mutta sininen Acropora löytyy; parhaalla paistepaikalla kivikasan päällimmäisenä. Se on ollut altaassa nyt reilut puoli vuotta. Liikkeessä se oli hohtavan sininen ja upea, mutta hukkasi valitettavasti hienon värinsä meille saavuttuaan. Pitkään se tuijotti minua valjuna ja syyttävänä, odotti selvästi arvoisiaan olosuhteita. Mutta kun niitä ei tullut, päätti sitten ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkoi syksyn mittaan syventää väriään. No, ehkä siihen vähän vaikutti myös se, että aloin lisätä altaaseen koralliravinteita ja vähän myöhemmin myös erikseen ruokaa koralleja varten. ..  Joka tapauksessa vähitellen Acropora alkoi hehkua yhä voimakkaampaa sineä, ja yhtenä päivän siitä olikin tullut kivikasan kruunu. 

Tänään sitten huomaisin, että Acropora on pukannut pintaansa pari uutta nystyrää. Se on alkanut kasvaa! (Pahoittelen kuvan huonoa laatua, ei riitä osaaminen eikä vehkeet). Pientähän tuo kasvu on, eikä siitä varmaan moni muu mitään iloa saisi revittyä. Mutta noilla valoilla ja tällä tietämättömyyden tasolla olen kyllä tosi iloinen. Tunnen kasvattajan ylpeyttä. Vähän samaan tapaan kuin keväällä ensimmäisten tomaatintaimien noustessa pintaan mustan mullan alta.

En tule saamaan joululahjaksi timantteja tai kultaisia rannerenkaita, mutta sainpahan kaksi upeaa nystyrää!

Alusta uudelleen?

Keijukala ja Lobophyllia sp.

Kyllä se vaan taitaa niin olla, ettei kerralla saa mitään hyvää aikaiseksi. Ei ainakaan ensimmäistä merivesiallasta pystyttäessään. Eilen vietin tovin jos toisenkin netissä katsellen persoonallisia, kiinnostavia  ja harmonisia riutta-akvaarioita. Kateus kuulemma vie kalatkin järvistä; nähtäväksi jää, mitä se saa aikaiseksi kanssaharrastajien akvaarioissa.

Allas täyttää tammikuussa vuoden. Se on low-tech ja myös eliöstön suhteen melko vaatimaton. Tyytymättömyyteni ei kuitenkaan niinkään johdu näistä seikoista, vaan siitä että altaan sisustus on tylsä ja luonnoton. Ja kuten jo edellisessäkin postauksessa totesin, kivet on siten aseteltu, että niihin ei kovin helposti saa koralleja kiinni niin, että kaikki saisivat riittävästi valoa. Olin kyllä etukäteen suunnitellut, piirtänyt ja miettinyt. Mutta kun pitelee ensimmäistä kertaa elämässään käsissään eläviä kiviä, eivät ne sitten helposti istukaan siihen paperille piirrettyyn suunnitelmaan. Tulee huoli siitä, että kuinkahan monta kertaa niitä oikein voi siirrellä, ettei mitään kuole? Tai pääseekö vesi nyt kunnolla virtaamaan kasan läpi? Jos nyt vielä kosken tähän, koko röykkiö varmaan romahtaa. Ja romahtihan se...Valmista kumminkin tuli, muttei ihan sellaista kuin mielikuvituksessani oli siintänyt.

Eli oikeastaan koko juttu pitäisi rakentaa alusta alkaen uudelleen nyt, kun alkaa olla jonkinlainen käsitys siitä, miltä sen oman altaan pitäisi näyttää. Ja miten sen voisi toteuttaa. Huokaus.

Arvaan, että tässä kohdassa mahdollinen lukija vetää suutaan hymyyn ja ajattelee, että altaan vaihtotarvettahan tässä nyt selvästi perustellaan. Voi se olla sitäkin. Isompaa allasta en halua, tämä on kooltaan oikein sopiva. Mutta takalasi on aika pahasti naarmuilla ja ala-altaallisen setin rakentaminen on alkanut houkutella. Sillä tavoin saisi varmaan siistimmän ja ehkä hiljaisemmankin kokonaisuuden. Vaikka eihän tuo varsin pahaa ääntä pidä nytkään.

Valoa ei tällä hetkellä ole riittävästi todella hienojen ja värikkäiden kivikorallien kasvattamiseen. Enempää watteja en haluasi, kun tämä harrastus jo muutoinkin on ympäristöeettisesti siinä ja siinä. Ledejä siis, mutta mistä ja millaisia? Vaihtoehtoja löytyy niin kotimaasta, Euroopasta kuin Kiinastakin. Ja osaava tekee itse (ei siis koske minua). Sopivia ja kelvollisia ratkaisuja lienee useita, tarvittavan rahatukun paksuus vain vaihtelee.  

Tässäpä sitä on pohdittavaa altaan ensimmäistä vuosipäivää odotellessa. Siihen asti ainakin mennään tällä!

Punaisen pumpulin paluu ja muuta valitusta

Stylophora pistillata ja Acropora sp.

Aloittelevan riutta-akvaristin elämä on siitä viheliäistä, että joka päivä on mahdollista törmätä uusiin ongelmiin, joiden ratkaisemiseksi ei osaa tehdä yhtään mitään. Edellisessä postauksessa murehdin korallien hiipumista ja nyt jo kertaalleen vähentynyt punainen pumpulilevä on riehaantunut uudelleen.  

Punainen nukka täyttää kivien pinnat ja kerääntyy korallien koloihin. Ei kovin kaunista, ja jostakin epätasapainosta se kertonee.  Mutta mistä? Käytän käänteisosmoosilaitteella puhdistettua vettä, josta vaihdan säännöllisesti n. 15 % kahden viikon välein. Pitäisikö se tehdä useammin? Veden kuormittumista mittaavat arvot ovat nollilla. Alkaliteetti ja pH ovat alarajoillaan (dKH 7 – 8, pH 7.8); voisiko siinä olla syy? Mitä ihmettä voisin tehdä toisin?

Eilen laitoin altaaseen pienen sisäsuodattimen ja harjasin pumpulilevää irti, minkä sain. Sinne suodattimeen se imeytyi kauniisti, ja aamulla oli helppo nostaa suodatin levineen pois. Samalla imuroin vähän pohjaa, kun se on ollut aika töhkäinen, vaikka ruskoraitatokko sitä ahkerasti seulookin.

Murhemielin laitoin huonoon kuntoon joutuneet korallit Turbinaria reniformiksen ja Zoanthuksen roskiin. Ei niissä näkynyt elpymisen merkkejä, päinvastoin.

Ja sitä paitsi koko altaan kivet on ihan tyhmästi ladottu; ei niihin saa mitään kaunista korallikasvustoa ikinä edes kiinnitettyä. Kasan päällimmäisenä on litteä isohko kivi, joka jättää alapuoliset rakenteet pimentoonsa. Ei niissä sitten mikään kasva. Ja takalasikin on ihan naarmuilla.

Lobophyllia sp.

Jos positivismia haluaa harrastaa, niin onhan jotain hyvääkin: ei ole sinilevää eikä kait kuplalevääkään. Ei lasiruusuja eikä laakamatoja. Ja pitkään valjua naamaa näyttäneet sininen Acropora ja  Stylophora pistillata ovat nyt suureksi ilokseni ruvenneet hehkumaan syvää sineä ja imelää pinkkiä. Viime lauantaina Siniriutasta tarttui mukaan uusi Lobophyllia sp. Sekin on kaunis, ja tiilenpunainen väritys voimistuu päivä päivältä.

Ehkä se tästä sitten taas jotenkin… ilahduttavaa olisi kuulla kanssa-akvaristien selviytymistarinoita, etenkin punaisen levän hävittämisestä.

Takapakkia korallien kanssa

On tämä aika vaikeaa. Juuri, kun kaikki tuntui olevan varsin hyvin, näyttää osa koralleista nyt hiipuvan. Edellisessä kirjoituksessa mainitun Turbinaria reniformiksen taisin omin toimin tärvellä. Olen antanut itseni ymmärtää, että on hyvä uittaa kaikki uudet korallit miedossa jodiliuoksessa ennen altaaseen laittamista.  Siten voidaan mm. torjua laakamatoja ja muita ei-toivottuja eliöitä. Niinpä siis upotin Turbinarian Tropic Marinin Pro-Coral cure–liuokseen. Muutaman päivän kuluttua upotuksesta Turbinaria alkoi ruskettua keskiosastaan. Siitä viikon kuluttua kaunis keltainen värikin alkoi haalistua.

Asiasta Aqua-webissä kysyttyäni  syyksi arveltiin jodidippausta. Arveltiin myös korallin olevan mennyttä. Voi murhetta!

Altaassa jo monta kuukautta ollut Zoanthus voi myös erittäin huonosti. Ennen se oli hyvin tuuhea ja aina polyypit auki. Nyt polyypeista suurin osa on irronnut ja ne loputkin ovat melkein kokonaan kiinni. Paljasta kiveä on tullut näkyviin vaikka kuinka paljon.

Eikä tässä vielä kaikki: silmäteräni, ihanainen Duncanopsammia axifuga  on niin ikään viime aikoina sinnikkäästi pitänyt itseään supussa. Enää eivät kauniit lilansävyiset polyypit liehu virtauksessa kuin harvoin. Ja silloinkin vain pieni osa niistä on kerrallaan auki. En osaa arvella, mikä on vikana. Lysmata amboinensis -rapu kyllä jostain syystä järsii sitä ahkerasti. En tiedä, voisiko johtua siitä. Yritin jo hankkiutua ravusta eroonkin,  mutten saanut sitä kiinni.

En ole vielä poistanut Turbinariaa altaasta. Odotan ihmettä, jos se vaikka vielä jaksaisikin uudistaa itsensä. Kai kaikilta aina joskus kuolee joku koralli, mutta silti tunnen nyt jokseenkin suurta taitamattomuutta.

Uusia asukkaita

Keltavälskäri

Allas on ollut pystyssä nyt reilut puoli vuotta. Lähinnä työkiireiden takia se on saanut tekeytyä hyvinkin hitaasti ja rauhallisesti. Ehkä hyvä niin, sillä mitään valtavan suuria vastoinkäymisiä ei ole ollut. Elämää on lisätty vähitellen, pääpaino ollut koralleissa. Ei niidenkään määrissä tai komeudessa vielä kehumista ole, mutta onhan niitä nyt kuitenkin jo muutama. Korallien vaatimattomuus johtuu ainakin osaltaan vähäisestä valaistuksesta.

Altaassa vallinnut autiuden tunne lienee kumminkin pääasiassa johtunut kalojen vähäisyydestä. Kaksi vuokkokalaa ja yksi herttuakala eivät juuri ruuhkaa aiheuta, ja mielenkiintoisuudestaan huolimatta allas on näyttänyt jotenkin elottomalta.

Viikonvaihteessa viimein tapahtui väestöräjähdys, kun kalojen määrä yli kaksinkertaistui. Kim Söderbergin ystävällisellä opastuksella Siniriutasta lähti mukaan kolme hohtavaa koralliahventa ((Pomacentrus alleni), yksi keltavälskäri (Zebizasoma flavescens) ja yksi ruskoraitatokko (Amblygobius phalaena).

Johan tuli eloa! Pari tuntia kotiutuksen jälkeen koralliahvenet uivat kuin kotonaan altaan keskiosassa, tokko seuloo pohjaa ja keltavälskäri neuvottelee herttuakalan kanssa kaapin paikasta. Vuokkokalat ovat selvästi ymmällään tästä kaikesta. On oikein mukavaa vaihteeksi katsella vilkasta liikettä ja uusia asetelmia.

Kalojen lisäksi altaaseen päätyi myös pari uutta korallia: keltainen litteä pyörylä Turbinaria reniformis ja Euphyllia ancora. Hienoja ovat molemmat ja tuovat paljon lisää ilmettä.

Voipi olla, että taas vierähtää altaan edessä tovi jos toinenkin.

Punainen pumpuli antaa periksi

Viimeiset pari kuukautta altaan voimallisin elävä on ollut viininpunainen pumpulimainen levä. Sitä on ollut pulleina hattaroina lähes joka kiven pinnalla. Erityisen innokkaasti se on hakeutunut kivien kolohin, joihin se on saanut luotua suuria ja pehmeitä, virtauksessa vellovia pallukoita. Korallit se on onneksi kumminkin jättänyt lähes rauhaan. Suurimpia pallukoita olen harjannut irti, mutta pääasiassa se on saanut olla paikoillaan.

En tiedä, olisiko joku kala sopiva tuota hävittämään, mutta ainakaan mínun kolmesta kalastani ei ole ollut pumpulinpurijoiksi.

Mutta aika lienee nyt tehnyt tehtäväänsä: pumpuli on alkanut vähitellen muuttua pleekiksi eikä uutta enää juuri ilmaanu (pleeki on Turun murretta ja tarkoittaa haljua, valjua, kalpeaa).

Muutoinkin asiat altaassa taitavat olla tällä hetkellä aika hyvin. Korallit näyttävät asettuneet taloksi ja tuskalla kiinnittämäni uudet fräginpätkätkin ovat vielä paikoillaan. Tässä kohtaa kyllä varmuuden vuoksi koputan napakasti otsalohkoani!

Frägejä, prkl!

No niin, tämä oli niitä päivä (tai oikeastaan iltoja), jotka olisi voinut jättää kokonaan väliin. Pari viikkoa sitten hain Liedon korvessa asustavalta kanssa-akvaristilta muutaman frägin; ensimmäiset elämässäni (Acropora millepora ja Montipora capricornis). Tähän asti kaikki hyvin: matkalla ei sattunut kolareita ja frägit pääsivät pikku purkissaan turvallisesti ja nopeasti kotiin. Altaaseen kotiutuskin sujui hyvin ja hartaasti, kiirettä ei pidetty.

Eikä pidetty kiirettä sen jälkeenkään, kun tänään vasta aloin puuhata niiden kiinnittämistä paikoilleen. Pääsin alkuun vasta aika myöhään illalla, kun Valtion Rautatiet oli tuttuun tapaansa pidätellyt minua Helsingin ja Turun välisillä raiteilla tunnin verran ylimääräistä.

Isot pojat ovat Aqua-Webissä neuvoneet, että korallien kiinnittäminen käy sujuvasti pikaliimalla. Sellaisella, joka sisältää cyanoakrylaattia (tai jotain sinne päin). Loctite oli siis hankittu, ja sitten vaan liimaamaan frägit valmiiksi katsotuille paikoille. Mutta eihän se sujunut!

Ankaran sohlaamisen jälkeen hanskat, sormet ja frägit olivat vahvassa liimassa, vaan eivät paikoillaan. Tai siis sormet olivat kyllä paikoillaan, mutta frägit eivät. Lopulta oli turvauduttava aiemminkin käytettyyn perinteiseen kaksikomponenttiseen koralliliimaan. Isot mollukat frägien alle ja paikoilleen. Paitsi että sitten sammuivat altaasta valot... aamulla siis nähdään, kun valkeus nauraa pimeyden töille.

PS. Osaako joku sanoa, miksi niissä pitkävartisissa kumihanskoissa on iso pyöreä reikä siellä yläreunassa, kainalon korkeudella?

Kun makea vaihtui suolaiseen

Merivesiakvaario ei ollut koskaan käynyt mielessänikään. Olin valmistelemassa perinteisen seura-akvaarioni uudistamista, kun loppukesästä 2010 erehdyin lukemaan Aqua-Webissä viestiketjua "Helppohoitoinen merivesiakvaario, onko sellaista?" Pahus!

Tästä se alkoi tammikuussa 2011

Ketjuun kertyi rohkaisevia ja innostavia kokemuksia, ja pian huomasin täyttä päätä suunnittelevani merivesiakvaarion - sellaisen helppohoitoisen - perustamista.  

Syksy kului aihetta opiskellen ja sopivia teknisiä ratkaisuja suunnitellen. Olin päästäni pyörällä dursojen, sumppujen, skimmereiden ja streamereiden kanssa. Tämänhän piti olla helppoa! Vähitellen tavoittelemani yksikertainen kokonaisuus kuitenkin alkoi kirkastua: entinen 450 litrainen allas, ei ala-allasta, välttämättömien virtauspumppujen ja vaahdottimen lisäksi vain automaattinen vedenpinnantasaaja.

Altaasta tuli siis "low-tech", mikä ei valitettavasti kumminkaan ole sama kuin "low-budget".

Käyntiin tammikuussa 2011
Lopulta altaaseen laskettiin ensimmäiset suolavedet ja tuotiin korallihiekka ja elävät kivet. Kypsyminen alkoi. Leviä tuli ja leviä meni. Vähitellen ensimmäiset öttiäiset uskaltautuivat esille kivien koloista ja aloin saada aavistuksen merivesiakvaarion kiehtovuudesta. Kohta minusta oli jo aivan luonnollista istua illalla myöhään taskulamppu kädessä pimeän altaan edessä...

Allas huhtikuussa 2011

Maaliskuun lopussa altaaseen hankittiin ensimmäiset kolme korallia ja siitä kuukauden päästä kolme kalaa ja pari rapua. Allas alkoi etäisesti, hyvin etäisesti, muistuttaa oikeaa riutta-akvaariota.

Nyt se kehittyy verkkaisesti, ja uusia asukkaita hankitaan vähitellen. Välillä kaikki tuntuu sujuvan hyvin ja uskon olevani päteväkin akvaristi, sitten taas levät ja muut koettelemukset palauttavat minut todellisuuteen.

Aika tekee altaassa omaa tehtäväänsä eikä sitä auta kiirehtiä.